Tervon muistokirjoitus?

Tuhannesti kiitoksia!

Kaunis oli kirjoitus!

Kiitos Tervo, että olet.

Kiitos Tommy, että olit.

ev

Huomaa että se on kirjoitettu hyvin nopealla aikataululla ja "tajunnanvirtana". Pintapuolinen raapaisu eikä syvällistä tekstiä. Ainoa aidosti koskettava kohta on tuossa ihan lopussa.



Toisaalta voisiko syvällistä tekstiä odottaakaan ihmiseltä joka on juuri menettänyt hyvän ystävänsä. Tämän muistokirjoituksen aika olisi ollut esim. viikkoa myöhemmin, ajatuksella hiottuna, syvyyttä saaneena.

kuten Stephen King jo aikoinaan kirjoitti. Ja joku muukin?

Mun mielestä kaunista ja totta.

Huomaa että se on kirjoitettu hyvin nopealla aikataululla ja "tajunnanvirtana". Pintapuolinen raapaisu eikä syvällistä tekstiä. Ainoa aidosti koskettava kohta on tuossa ihan lopussa. Toisaalta voisiko syvällistä tekstiä odottaakaan ihmiseltä joka on juuri menettänyt hyvän ystävänsä. Tämän muistokirjoituksen aika olisi ollut esim. viikkoa myöhemmin, ajatuksella hiottuna, syvyyttä saaneena.

Jos olisi julkaistu vasta muutaman viikon päästä, ja sitä olisi käännelty ja väännelty, jäisi siitä pois iso osa aitoutta ja totuutta. Mukaan tulisi ylisanoja ja pilkunviilausta.

Kaikki kunnia kirjoittajalle ja etenkin tekstin kohteelle.

Se oli aika pitkä, tuskin kukaan jaksaa kopsata sitä tänne, ainakaan kirjoittamalla.

Runoilija oli toiselta luonnoltaan lehtimies

Kirjailija Jari Tervo kirjoittaa vakavaan sairauteen kuolleen ystävänsä ja työtoverinsa runoilija Tommy Tabermannin muistolle.

Julkaistu: 4.7.2010



Jari Tervo





YNGVE TAMMELA





Vuonna 1977 Tommy Tabermann paitsi kirjoitti runoja työskenteli myös radiotoimittajana.











Pariisi. Kun tieto aivoihin pesiytyneestä hirviöstä varmeni, menimme runoilijan kanssa kapakkaan pohtimaan tilannetta. Se oli vakava.



Lääkäri oli kertonut ystävälleni neljän viidestä tämän diagnoosin saaneesta kuolevan vuoden sisällä.



Tommy alkoi taistella.



Hän kuuluisi siihen yhteen hengissä pysyvään viidennekseen.



Ehdotin, että meidän kuitenkin kannattaisi elää niin kuin hän kuuluisi niihin neljään varjolla merkittyyn. Jottemme tuhlaisi aikaa. Keskustelisimme, pohtisimme, nauttisimme toistemme seurasta niin kauan kuin sallittaisiin.



Tämän kaksoisajattelun varassa elimme viimeiset yhteiset kuukautemme.



Manailin elämän epäreiluutta. Hirviön ilmestyminen ystäväni aivoihin ei johtunut elämäntavoista eikä mistään muustakaan, mihin hän olisi voinut itse vaikuttaa.



Elämän pelissä hän sai pimeän kortin juuri, kun hänen ja hänen suuren rakkautensa Tuijan elämässä alkoi uusi vaihe: Daniel kirjoitti ylioppilaaksi, alkaisi aikuistua. He ryhtyisivät viettämään arkielämää kaksin. Tommy oli päässyt sisään politiikkaan, ja hän halusi jatkaa siinä.



Tommy oli demari ja hänen perustelunsa puoluevalinnalle oli klassisen yksinkertainen: sydän sijaitsee vasemmalla puolen.



Silti hänen lähtönsä oli politiikkaan oli kivulias. Hän soitti syksyllä 2006 ja kertoi saaneensa tarjouksen demareilta. Hänen pitäisi päättää seuraavaan aamuun kymmeneen mennessä, ryhtyykö hän kansaedustajaehdokkaaksi.



Suosittelin Tommylle kansanedustajaksi ryhtymistä. Televisiossa voitiin luvata korkeintaan puolen vuoden tulevaisuutta kerrallaan. Eduskunnassa kautta kesti sentään neljä vuotta.



Soitin seuraavana aamuna viittä vaille kymmenen ja kysyin, oliko runoilija jo päättänyt asian.



Minkä asian, Tommy ihmetteli.



Hän oli runoilija henkeen ja vereen, sielua ja lihaa myöten. Politiikka oli harrastus, kuten sen yleensäkin pitäisi olla.



Runoilija jos kuka tietää elämän kylmät pohjavirrat. Kun huutaen syntyy ja tautiin kuolee, tietää vieraanvaraisessa maailmassa käyneensä.



Kerran menimme perjantai-iltapäivänä Uutisvuodon nauhoituksen jälkeen Tommyn kanssa lasilliselle. Kun pyysimme laskua, sen saapuminen kesti. Kun se lopulta laskeutui pöytään tarjoilijan pahoittelujen kera, Tommy sanoi: "Ei se mitään, eiväthän ne juomatkaan niin nopeasti saapuneet."



Tommy ei tahtonut napauttaa tarjoilijaa. Hänen tapoihinsa ei kuulunut henkilökunnan eikä edes työtovereitten kyykyttäminen.



Hänellä oli vain jäänyt uutisvuotovaihde päälle. Tiedän kokemuksesta olevani sietämätön varsinkin perjantaisin. Joka asia pitää kommentoida, mieluummin sarkastisesti.



Yleensä television ajankohtaissatiirin vakiväkeä ei haeta rakkausrunoilijoitten joukosta. Suomessa haettiin. Esitin tuotantoyhtiön porukalle vahvat epäilykseni, kun Tommyn nimi mainittiin etsittäessä toista kapteenia englantilaiseen Have I Got News For You -formaattiin perustuvaan ohjelmaan.



Epäilykseni joutuivat häpeään.



Toiselta luonnoltaan Tommy oli kovapintainen lehtimies. Hän raatoi vuosikaudet radion uutiskaivoksessa. Töihin mentiin aamuneljäksi. Kansa oppi tuntemaan Tommyn pehmeän äänen.



Uutisvuotoa kasattaessa Tommy oivalsi nopeasti, miten romahdutetaan vallan prameat kulissit ja pönäkät suurmiehet television keinoin. Runoissaan hän oli tehnyt sitä jo melkein kolme vuosikymmentä ennen Uutisvuotoa.



Tommy oli mielissään Uutisvuodon suosiosta. Hän laskeskeli itselleen naureskellen olevansa television vanhin stara.



Hän oli kuusikymppinen, kun Stokkan hissin kymmenestä matkustajasta yhdeksän tunsi hänet. Kymmenes oli japanilainen.



Tommy oli vuosikaudet tehnyt jalkatyötä, kulkenut ympäri Suomea lausumassa runojaan. Suuren suosion myötä hän alkoi heittää myös seminaarikeikkaa.



Hän paahtoi sairaanhoitajille tai lääkäreille tunnin esityksen ilman paperia, takeltelematta, toistelematta, kokomustissaan. Jokainen kuulija tunsi saavansa runoilijan henkilökohtaisen huomion.



Viimeisellä yhteisellä perhelounaalla Tommy haki hieman sanoja, vaikutti välillä hajamieliseltä, mutta muuten hän oli vedossa. Hän oli edelleen sama mies, tosin hirviön kohdannut. Hän pahoitteli virnuillen Tuijan, vaimoni Katin ja minun kohtaloa, kun lojaaliudesta hänen lääkekuuriaan kohtaan joimme vain alkoholitonta viiniä.



Kun muistelen ystävääni, muistan ensimmäiseksi hänen arkailemattoman lämpönsä.



Hän oli humaani ja suvaitsevainen, suurisydäminen mies. Kaikki miehet tuntevat, mutta Tommy uskalsi myös näyttää tunteensa. Lyöminen on niin paljon helpompaa kuin hyväileminen.



Muistan Tommyn kuuman naurun. Se starttasi nopeasti, saavutti heti silmät, kulki rähähtelyvaiheesta hyvän aikaa jatkuvaan tyrskintään. Joskus kiihdytin itseni vimmaan vain kuullakseni hänen naurunsa.



Nyt en sitä enää kuule.



Tahdon sanoa tämän tarkasti ja lakonisesti: Tommy Tabermann oli suuri ihminen, hieno runoilija ja pettämättömän lojaali ystävä.



Luen elämäni tähtihetkiin hänen ystävyytensä.



Viesti ystäväni poismenosta tavoitti minut matkalla. Tieto upposi sydämeen kahvaa myöten, ja nyt tiedän omakohtaisesti rakkauden hinnan. Se on suru.



Pariisilaisessa hotellihuoneessa kohotan maljan ystävälleni. Sen jälkeen kumarran.