Tyhjän pesän syndrooma

Tyhjälle tilalle pitää keksiä täytettä, ei siinä muuta voi.

Harrastuksia, liikuntaa, taidetta jne.

"Ravintola"sta tulee setä sänkyysi.

Rakenna itsellesi elämä äläkä roiku menneessä. Olen itse entinen yh, jonka lapset ovat lentäneet pesästä. Olen vieläkin sinkku, mutta en rakenna onnellisuutta sen päälle onko minun elämässäni ihmisiä saman katon alla vai ei.

Oma äitini eli menneessä ja oli surullinen sekä masentunut jatkuvasti, kun muutin ainoana lapsena omilleni. Se johti yhteydenpidon vähenemiseen.

Elämänmuutosten tullessa on sanonta "hanki elämä" paikoillaan. Muutoksia tulee ja niihin on sopeuduttava.

Sen sijaan, että mietit miten kurjaa sinulla on jäädessäsi yksin, voisit iloita lastesi puolesta, kun pääsevät vihdoin tavoittelemaan uusia unelmiaan.

Ryhdy tukiperheeksi jollekin lapselle, niin saat aina välillä lapsen kotiisi ja samalla autat muita. :)

Mulla sama tilanne tulossa ensi kesänä ja ekana ajattelin laittaa Tinderin laulamaan ja sen lisäksi tuhlaan kaikki liikenevät rahani ja vapaa-aikani matkailuun jossa myös avoimin ja rennoin mielin aion hakea seuraa.

Minulla kyllä mies kotona, mutta lapset hiljattain muuttaneet pois.

Tuo osittain edelleen yliopistoissa jatkuva etäopiskelu on ollut äidin näkökulmasta hyvä.

Nuoret ovat olleet välillä opiskelupaikkakunnalla ja taas sitten kotona pidempiä aikoja. Eli jonkilainen pehmeälasku.

Aloitin myös itse opiskelun samoihin aikoihin, kuin nuoret. Nykyisin on tosi paljon mahdollisuuksia siihen ja on ollut kivaa.

Aloitin myös uudelleen kuntosalharrastuksen.

Miehen kanssa yritetään myös aina jotain tehdä yhdessä.

Facetimellä sitten nuorten kanssa ollaan yhtydessä.

Tinder kannattaa varmaan kokeilla..

Mimä hankin koiran ja nyt etsin itselleni myös pientä kesämökkiä. Hyviä ystäviäkin on, myös muutama sellainen jolla samankaltainen elämäntilanne, että jäänyt paljon yksinäistä aikaa leskeytymisen tai eron myötä. Aikuistuneiden lapsien kanssa pidetään myös paljon yhteyttä, käydään teatterissa ym ja viikonloppuisin käyvät täällä usein syömässä.

Elämä on hyvää, usko pois!

Minäkin surin sitä tilannetta yh:na muutaman vuoden etukäteen. Puhuin yksin jäämisestä ystävilleni ja lapsillenikin. Huono omatunto nakersi minuakin niiden sumuvuosien jälkeen. Kaikki ymmärsivät. Kun se tilanne sitten tuli, että nuorinkin lähti, ne ensimmäiset päivät tuntuivat kammottavilta. Kirjoittelin ja soittelin kavereille vielä kerran, että tässä tilanteessa nyt sitten todella ollaan. Se auttoi, ja parissa viikossa se oma elämä nytkähti eteenpäin. Olin siis tehnyt sitä surutyötä ilmeisesti etukäteen, ja se oli auttanut. Nykyisin koira, töitä, aikaa ystäville ja suhde. Lapset käyvät välillä kotona. Kaikki on hyvin.

En halua roikkua lapsissani, vaan olla iloinen heidän itsenäistymisestään ja tulevaisuudensuunnitelmista. Joskin hiukan mieltä latistaa että millainen tulevaisuus on tällaisessa maailmantilanteessa. En haluaisi etukäteenkään surra tyhjää pesää, sillä nyt eletään tätä vaihetta kun he ovat vielä kotona ja iloita siitä. Harrastuksille tulee tietysti enemmän aikaa, mikä on hyvä. Ehkä alan käymään enemmän ihmisten ilmoilla, nyt olen vaan ollut omissa oloissani.

Ap

Kyllä se masensi kun lapset lähtivät. Onneksi löytyi miesystävä niin en jäänyt yksin.

Ala syömään tunteisiin ja lihomaan, se on muotia .

Ymmärrän hyvin tunteesi. Itse olen yh ja kohta vanhin muuttaa omilleen. Varhaisteini vielä jokusen vuoden kotona on, mutta mietin usein, mitä sitten kun hänkin lähtee.

Harrastuksia, ystäviä, lemmikkejä löytyy. Mutta eivät ne sitä eräänlaisen hoivaamisen tarvetta tyydytä.

Itse ajattelin alkaa tukiperheeksi, jopa sijaisvanhemmaksi jos tuo hoivaamisen tarve ei helpota. Ja ehkäpä saan olla isovanhempi joskus tulevaisuudessa, se olisi kovin ihanaa.

Kolme vuotta sitten minulla oli koira, lapsi ja mies. Koira kuoli vanhuuteen 16 vuotiaana, nyt lapseni jo 17 v ja mieheni muutti pois 28 yhteisen vuoden jälkeen. On tähän tottumista, etätyö ja en harrasta mitään. Yksinäisyys on pahinta. Elämä kuitenkin jatkuu ja tähän tottuu, käyn elokuvissa yms. yksin, mutta olisi kiva käydä tanssimassa yms ystävien kanssa. Onneksi on yksi ystävä, jonka kanssa olemme nyt puolen vuoden aikana tehneet kolme parin yön hotellireissua. Asumme aika kaukana toisistamme, eli sellaista arkiystävää kaipaisin.

Kun muuttavat opiskelemaan, niin ovat vielä paljon vanhemmissaan kiinni, ei ole ehkä vielä seurustelukumppania jne. Sitten kun saavat oman perheen tai vakavan parisuhteen, huomaat ehkä että lapset olivat lainassa vain ja vaikka on hyvät välit niin lapsilla on kuitenkin nyt tärkein ihmissuhde omassa kumppanissa ja lapsissa. Ja niin sen kuuluukin mennä, mutta tarkoitan vain ettei se suurin tyhjyys tule heti vaan ehkä vuosien päästä vasta.

Vierailija kirjoitti:

Ryhdy tukiperheeksi jollekin lapselle, niin saat aina välillä lapsen kotiisi ja samalla autat muita. :)

Tämä on karmein vaihtoehto! Tukiperheitä ei tarvita, jos perheessä ei ole ongelmia, joten parhaimmillaan saa riesakseen huumesuvun, joka hyväksikäyttää sumeilematta sitä, että jo 6 v osaa varastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ryhdy tukiperheeksi jollekin lapselle, niin saat aina välillä lapsen kotiisi ja samalla autat muita. :)

Tämä on karmein vaihtoehto! Tukiperheitä ei tarvita, jos perheessä ei ole ongelmia, joten parhaimmillaan saa riesakseen huumesuvun, joka hyväksikäyttää sumeilematta sitä, että jo 6 v osaa varastaa.

Tämä. Toki on hyvä, että tukiperheitä on, mutta hieman realismia näihin neuvoihin. Minulle selitti ihminen jolla ei ollut omia lapsia ja jonka oman tilan tarve on todella suuri, kuinka haluaa ryhtyä sijaisvanhemmaksi teineile. Kun sanoin, että nämä teinit ovat käyneet läpi kaikenlaista ja ei todellakaan ole helpoimmasta päästä niin suuttui mulle siitä että dissaan sen unelmaa.