YLE: Suomen Pankki ei halua, että suomalaisten ostovoima palautetaan yleiskorotuksilla. Kiihdyttäisi muka inflaatiota vain lisää. Mitä mieltä olette asiasta, tarvitseeko suomalaisilla enää olla varaa sähköön ja ruokaan niin kuin oli ennen?
Näin sanottiin YLEn tv-uutisissa. Suomen Pankki väittää, että yleiskorotuksen kiihdyttäisivät inflaatiota.
Kovaa puhetta pankkiherroilta, kertoo kyllä kaiken Suomen kansalaisten arvostuksesta, kun kyse on tavisduunareista.
Suomessa tavikset ovat saaneet kärvistellä nollakorotuksilla jo vuodesta 2016 asti, vaikka hinnat ovat hurjasti nousseet. Aiemminhan yleiskorotuksilla pidettiin tavisten ostovoima kunnossa, kun inflaatio sitä olisi muuten nakertanut, mutta nykyään ei.
Joko alkaa kurjistaminen riittämään? Voiko täällä enää tehdä työtä?
Kommentit (117)
"Palkallahan ei tarvitse tulla toimeen. "
t. rikas toimitusjohtaja
Pienituloisille korotukset tai vaikka verovapaat 3000 euron kertaerät ja vielä 6-8 % korotusten päälle, niinkuin Saksassa. Kriisilauseke käyttöön, että voidaan harkita uudelleen, jos tulee jotain yllätyksiä. Saksassakin on kriisilauseke. Keskituloisille sen verran, että ostovoima pysyy ennallaan.
Ammattiliittojen ja muiden "yleishyödyllisten" bisnekset samalle verolle kuin piensijoitajila. Suursijoittajille veronkorotukset eli lähentymistä piensijoittajien verotuksen kanssa. Fortumin pienomistajille veronpalautukset valtiolta, joka heiltä ryösti omaisuutta ja joka aikoo hoitaa Fortumin kautta suuret tulot valtion kassaan ohi muiden omistajien eli ryöstää ihmisiä, jotka tahtoisivat olla taloudellisesti vähän itseellisempiä ja säästäväisiä tässä kommunistisessa tuhlaajien Suomessa.
Eihän tuo vaikuta inflaatioon mitenkään, koska euroon vaikuttaa lähinnä muiden maiden käytös.
Ei ihme että pankkien talletuskorot ovat nollassa prosentissa?
Kun katsoo yleistä katunäkymää, sanoisin kyllä, että olisi eduksi, jos porukoilla ei olisi varaa ostaa ruokaa ja bensaa kuin puolet siitä, mitä ennen. Asunnon lämpötilan laskeminenkin auttaa laihdutuksessa.
Valoja ei tarvita, kännykkää näkee selata pimeässäkin. Tyhjää jääkaappia ei tarvi pitää päällä. Ruokaa voi laittaa vain joka toinen päivä. Jne.
Terveisin Lyyli, työtön 129 kg.
Viimeisin sähkölasku oli 23,67€ joten eiköhän tässä pärjätä.
Ei tarvitse.
Suomalaiset ei tarvitse sähköä, pää asia, että Virolaisilla riittä Suomesta vietyä sähköä ja tietysti teollisuudella.
Tänää oli juttua lehdessä tuosta onnettomasta naapurista Virosta.
Vierailija kirjoitti:
Helppohan rikkaiden on huudella.
Helppo meidän "betonikuutioissa" asuvien on huudella.
Sähkölämitteisen omakotitalon ostaneet voisivat ottaa vastuun omista valinnoistaan sen sijaan että kitisevät muita maksamaan heidän sähkölaskut
Heh, luuleekoo nää herrat että tavikset on tyhmiä et uskovat tuon😄 Ollaan eurossa ja ei se Suomen palkkojen nosto inflaatiota aiheuta. Ennemmin olisin huolissani Saksan ja muiden isojen euromaiden palkankorotuksista.
Great reset. Et omista mitään ja olet onnellinen.
Miksi tuollaista laitosta edes on olemassa? Pyörittelevät näköjään markkaa vielä järjestelmissään.
Koko reliikki hävitykseen.
Suomessa palkat voisi tuplata, tai pitäisi eikä se vaikuttaisi euron kurssiin mitenkään.
Iso setä sano, miks se valehtelis, vaikka se on aina tehny niin, kun on oma lehmä ojassa.
Saatanan maanpettureita kaikki finanssialalle, pitäis vetää solidaarisuuden nimissä kaulakiikkuun esplanadilla.
Pari vuotta vielä tarvii odotella moista.
Vierailija kirjoitti:
Great reset. Et omista mitään ja olet onnellinen.
KELA antaa kaikkea muuta paitsi pillua.
Hepokatti kirjoitti:
Kyllä se nyt vaan on niin että yleiskorotus vauhdittaisi jopa kolminkertaiseksi inflaatiota. Sitten joutuisitte itkemään että vuositasolla kulut ovat nousseet jopa 10%
Ai sun mielestä on parempi että vain hinnat nousevat, mutta palkat eivät.
Myy nyt se talosi, mene asumaan sinne sijoittajan koppiin, syö mitä halvalla onnistut saamaan, ja kuole pois mielellään ennen eläkeikää.
Ennen vanhaan sanottiin, että keisarille annetaan se mikä keisarin on, nykyisinhän raha tulee vähän eri taholta - ja sinne se myös palaa.
Suomessa elää aivan käsittämättömiä talousoppeja. Täällä vissiin yliopistossa opetetaan talousoppilaille jotain ikiomaa teoriaa, jossa rahan hankkiminen ja srn kuluttaminen on talouskoneistolle huono asia, ja ainoa oikea linja on se, että
- nostetaan kaikkia kuluja helvetisti (inflaatio yli 5% jatkuvasti ja mielellään kiihtyen kohti 10%)
- jäädytetään palkkakehitys seuraavaksi 20 vuodeksi
- nostetaan korkoja kohti 10%
- kehotetaan kansalaisia säästämään ja välttämään kulutusta
Kaikki maailman muut maat pyrkivät varmistamaan kansalaisten ostovoiman säilymisen ja kaupankäynnin rullaamisen. Eli raha kiertoon.
Tämä on aina ollut talouden kehitysmaa ja sellaiseksi haluaa jäädäkin.
Jos palkat nousee, niin nousee sitten kaikki muukin. Mistä ne rahat muuten revitään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuollaista laitosta edes on olemassa? Pyörittelevät näköjään markkaa vielä järjestelmissään.
Koko reliikki hävitykseen.
Suomessa palkat voisi tuplata, tai pitäisi eikä se vaikuttaisi euron kurssiin mitenkään.
Kerro toki, millä konstilla palkat tuplataan Suomessa?
Oikeassa ovat.
Ja jos ei ole varaa sähköön tai bensaan, niin ei sitten laiteta valoja ja telkkaria päälle, eikä tankata autoa.