Minua ei pidetä yhtä läheisenä perheenjäsenenä kuin muita, ja se särkee sydämeni joka joulu

Ja muutenkin.

En uskalla avata tilannetta tarkemmin, mutta kuvio on monimutkainen lapsuuteni huostaanottojen, vanhempien eron, uusien kumppaneiden ja heidän lasten kanssa.

Olen keskeltä. Minulla on sama äiti kahden siskon kanssa ja sama isä kahden veljen kanssa. Minut huostaanotettiin vauvana ja adoptoitiin eteenpäin.

Olen tavannut sisaruksiani "aina", viettänyt heidän kanssaan aikaa yhdessä ja erikseen. Mutta kenellekään en ole niin tärkeä kuin se oma veli tai sisko. Emme näe juhlapyhinä, vaan he viettävät aikaa omiensa kanssa.

Äitimme on laitoksessa, isä kuollut. Omat adoptiovanhempani eivät oikein koskaan sitten kuitenkaan välittäneet, eivätkä he juurikaan pidä yhteyttä. Hekin ovat eronneet ja heillä uudet puolisot, ja toisella uudella puolisolla on lapsia joiden kanssa he ovat joulut ja muut.

Tunnen oloni ihan kamalaksi. Jotenkin epäkelvoksi. Varsinkin toinen siskoni tuntuu haluavan kilpailla kanssani kaikesta, ja sitten hieroa naamaani omaa onneaan.

Minulla on itsellänikin puoliso ja kaksi lasta. Odotan kolmatta. Lapseni näkevät vain miehen puolen sukua ja serkkuja. Minun puoleni on kuin hämärä verho vain. Surettaa ja ahdistaa.