Miten Alzheimerpotilaalla on välillä täysin järkevää ja reaalipohjaista ajatuksenjuoksua

Surullista , mutta noin se on.

Muistisairaudet ovat kauheita!

Sellainen se sairaus on. Esimerkiksi joku luu on joko ehjä tai poikki, mutta aivot eivät toimi joko/tai-periaatteella. Välillä sairaus vaikuttaa toimintakykyyn enemmän ja joskus hieman vähemmän. Esimerkiksi vireystila voi vaikuttaa paljon. Tuttujen asioiden ja ihmisten parissa on helpompi pitää ajattelu kasassa. Terveissäkin aivoissa tapahtuu päivittäin kaikenlaista realiteeteista irrallista kuvittelua, unelmointia, muistelua ja keksittyjä keskusteluja, mutta me osaamme valvetilassa säilyttää eron ajatusten ja todellisuuden välillä. Muistisairaalla raja on häilyvämpi.

Saattavat muistaa jostain menneisyydestä asioita. Eivät muista , että olette juuri eilen puhuneet puhelimisessa. Naapuri kuulemma kuulee kaiken jne. Raskasta on. Oma äitini puhui isän kuolemasta ja surkutteli , kun kuoli. Sanoin voi äiti siitä on jo yli 10 vuotta. Äiti luuli , että isä kuoli viime kesänä.

Mun äidillä alkaa muisti mennä ja kamalaa tämä on.

Itsenäisyyspäivänä luuli, että on uusivuosi. Viikko sitten luuli joulun jo menneen ja olevan loppiainen. Nuo kestää vain hetken ja sitten taas tajuaa ajan.

Sitten taas toisaalta hän on ihan teräväkin. Osaa hoitaa omia asioitaan.

Vireystila vaihtelee. Siitä se on kiinni, ei aivojen rakennemuutoksista (vaikka niitäkin sitten tulee).

Vierailija kirjoitti:

Saattavat muistaa jostain menneisyydestä asioita. Eivät muista , että olette juuri eilen puhuneet puhelimisessa. Naapuri kuulemma kuulee kaiken jne. Raskasta on. Oma äitini puhui isän kuolemasta ja surkutteli , kun kuoli. Sanoin voi äiti siitä on jo yli 10 vuotta. Äiti luuli , että isä kuoli viime kesänä.

Ehkä on parempi, ettei heitä "holhoa" päivämäärillä ja luvuilla... koska se voi ruokkia turvattomuutta, ja siten kokemusmaailmaa, jossa muistot tuntuvat ajankohtaisemmilta kuin ovatkaan tapahtumaaikaansa nähden. (?)

Ehkä voisitte keskittyä siihen sisältöön, eikä tosiasialliseen tapahtumahetkeen. Mitä silloin tapahtuisi?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä voisitte keskittyä siihen sisältöön, eikä tosiasialliseen tapahtumahetkeen. Mitä silloin tapahtuisi?

Kunhan ette pilkkaa, jos ilmenee että onkin toisin. Se olisi vielä suurempi häpäisy. Olettaen siis, että ajantajun kadottaminen olisi heistä... pelottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen se sairaus on. Esimerkiksi joku luu on joko ehjä tai poikki, mutta aivot eivät toimi joko/tai-periaatteella. Välillä sairaus vaikuttaa toimintakykyyn enemmän ja joskus hieman vähemmän. Esimerkiksi vireystila voi vaikuttaa paljon. Tuttujen asioiden ja ihmisten parissa on helpompi pitää ajattelu kasassa. Terveissäkin aivoissa tapahtuu päivittäin kaikenlaista realiteeteista irrallista kuvittelua, unelmointia, muistelua ja keksittyjä keskusteluja, mutta me osaamme valvetilassa säilyttää eron ajatusten ja todellisuuden välillä. Muistisairaalla raja on häilyvämpi.

Ei kai aivoissa yleensä tuollaista tapahdu, ellei kyseessä ole esim. "pakonomainen päiväunelmointi" (maladaptive daydreaming).

Vierailija kirjoitti:

Vireystila vaihtelee. Siitä se on kiinni, ei aivojen rakennemuutoksista (vaikka niitäkin sitten tulee).

Tuo voi hämätä silloin, kun ei ole jatkuvasti tekemisessä tämän ihmisen kanssa. Jollakin voi olla se käsitys, että ihan terävä hän   on, ja toinen taas on kohdannut hänet huonoimpina hetkinä. Siinä sitten sisarukset kinastelevat keskenään, kumpi on väärässä ja valehtelee, kun kummankin oma havainto on erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattavat muistaa jostain menneisyydestä asioita. Eivät muista , että olette juuri eilen puhuneet puhelimisessa. Naapuri kuulemma kuulee kaiken jne. Raskasta on. Oma äitini puhui isän kuolemasta ja surkutteli , kun kuoli. Sanoin voi äiti siitä on jo yli 10 vuotta. Äiti luuli , että isä kuoli viime kesänä.

Ehkä on parempi, ettei heitä "holhoa" päivämäärillä ja luvuilla... koska se voi ruokkia turvattomuutta, ja siten kokemusmaailmaa, jossa muistot tuntuvat ajankohtaisemmilta kuin ovatkaan tapahtumaaikaansa nähden. (?)

"Kuoleeko se lapsi" mietiskeli muuan mummo. Kun tiesin, että hän puhuu siitä omasta lapsestaan, joka oli ollut vakavasti sairas noin 50 vuotta aikaisemmin, osasin antaa oikean vastauksen: "ei kuole, se saa hyvät lääkkeet ja paranee". Siitä mummo ilahtui kovasti. Ehkä muistin perukoilla pilkahti vielä se muisto, että niin siinä kävi. Sitä lasta hän ei ollut tuntenut enää moneen vuoteen.

Voisin kertoa montakin tarinaa siitä, miten hän eli aivan eri aikaa. Siihen vaan vaan piti osata antaa "oikea" vastaus niin, että ei sekoita ja suututa häntä pahasti. Monesti mietti, miten ne äiti ja isä siellä pärjäävät. Ei todellakaan kerrottu, että kuolleet ovat aikoja sitten vaan selitettiin, että siellähän on se nuorempi veli, joka ruokkii lampaat ja osaa lypsää lehmätkin, jos ei äiti ole lypsämässä. Niin silloin aikanaan oli.

Kuuluu taudinkuvaan. Liittyy vireystilaan. Äidilläni tuo vaihe kesti ehkä vain pari vuotta, sillä sairaus eteni lääkkeestä huolimatta rajusti. Seuraava vaihe on raastava, kun ajattelu ja puhe (myös sanojen muodostaminen) alkavat olla mitä sattuu. Äitini kuoli vain 73-vuotiaana. Voimia <3

Vierailija kirjoitti:

Saattavat muistaa jostain menneisyydestä asioita. Eivät muista , että olette juuri eilen puhuneet puhelimisessa. Naapuri kuulemma kuulee kaiken jne. Raskasta on. Oma äitini puhui isän kuolemasta ja surkutteli , kun kuoli. Sanoin voi äiti siitä on jo yli 10 vuotta. Äiti luuli , että isä kuoli viime kesänä.

Läheinen muistisairas odottaa kuollutta puolisoaan ja lastaan kotiin joka ikinen päivä ja hetki. Katsoo ikkunasta, että mikseivät tule kotiin, kun alkaa pimeäkin jo olla. Lyhyen hetken vaikuttaa ymmärtävän, jos hänelle kertoo molempien kuolleen vuosia sitten. Minuutin päästä ei enää muusta. Sydän särkyy.

Miksi sanoa että ovat kuolleet?

Voi sanoa että ovat kyllä tulossa tmv

Ei se rappeuta aivoja tasapuolisesti kaikkialta, vaan osa aivoista säästyy ja osa taas rappeutuu enemmän. Vasta kun leviäminen on pitkällä vaikuttaa se koko aivoihin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sanoa että ovat kuolleet?

Voi sanoa että ovat kyllä tulossa tmv

Oikein muistisairaalle niin voi sanoakin. Että lapset ovat tulossa tai että kyllä lehmät on lypsetty.

Hoitajaopinnoissa puhuttiin myös validaatiotekniikasta. Muistisairaan kuvitelmiin ei aina tarvitse lähteä mukaan, mutta jos ihminen vaikka etsii äitiään tai kotiaan, voi alkaa vaataukseksi ihan vain jutella siitä äidistä tai kodista: Leivoitteko te äidin kanssa? Oliko teillä eläimiä kotona? Paljonko sinulla ja siskolla oli ikäeroa, muistatko mitä te leikitte?

Näin huoli ehkä ainakin hetkeksi muuttuu mukavaksi muisteluksi. Kaikkiin ei tietenkään samat keinot toimi, mutta ajan kanssa toivottavasti löytyy jokin tapa helpottaa oloa.

Alkavasta tai ei vielä liian pitkälle edenneestä dementiasta kärsivä voi olla uskomattoman ovela ja osata peittää ja salata tilaansa. Työskentelen kotihoidossa ja joskus mennessäni uuden asiakkaan luo jonka tiedoissa on dementiadiagnoosi, olen joutunut hämmentymään että onkohan se nyt ihan oikein kirjattu.

On osattu peittää niin hienosti, vasta pari kertaa käytyäni olen alkanut huomata että kyllä, tästä juuri on kysymys.

Sairaus etenee, ja johtaa lopulta täydelliseen taantumiseen.  

Vierailija kirjoitti:

Alkavasta tai ei vielä liian pitkälle edenneestä dementiasta kärsivä voi olla uskomattoman ovela ja osata peittää ja salata tilaansa. Työskentelen kotihoidossa ja joskus mennessäni uuden asiakkaan luo jonka tiedoissa on dementiadiagnoosi, olen joutunut hämmentymään että onkohan se nyt ihan oikein kirjattu.

On osattu peittää niin hienosti, vasta pari kertaa käytyäni olen alkanut huomata että kyllä, tästä juuri on kysymys.

Sairaus etenee, ja johtaa lopulta täydelliseen taantumiseen.  

Yksi mieleenjäävimmistä asiakkaista ja asukkaista hoitajanurani varrella oli eräs nainen, joka hoidettiin vuoteeseen ja syötettiin, ei siis fyysisesti kyennyt osallistumaan. Mutta puheen lahja hänellä oli edelleen, suu kävi koko ajan ja jutut kehittyivät, eli hän ei toistellut samoja asioita.

Kun huoneeseen meni, hän saattoi alkaa selittää täynnä tunnetta huokaillen, miten on ollut kauheaa kiirettä koko päivän, kertoi mitä ruokia on tehnyt tai mitä siivonnut, ja miten kissa on jostakin syystä juossut sekopäisenä pitkin pirttiä, ja vielä pitäisi jotakin ehtiä tehdä! Hän oli kovasti kiireinen, mutta aina niin positiivinen ja hänen kanssaan juttelemisesta jäi hyvä mieli. Tosiaan, hän makasi koko ajan vuoteessa.