Unilääkäri kertoo mitä unettomat tekevät väärin - "potilaiden selityksiä kuunnellessa ei voi kun pyörittää päätänsä"
Kommentit (294)
Tuomilehto on jälleen täysin oikeassa. Unettomuuteen auttaa uni ei lääkkeet.
"Omaa unta voi parantaa jo sillä, että menee nukkumaan 1015 minuuttia tavallista aikaisemmin. Viikossa tämä tarkoittaa jo kahta tuntia lisää unta."
Mikäli kykenee nukahtamaan silmänräpäyksessä vaikka ei olisi edes väsynyt. Mikä tämäkin ohje oikein on?
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, olispa helppoa kun ratkaisu olisikin se että menee 15 minuuttia aiemmin nukkumaan.
Mutta eihän se unettomuutta sitten olisikaan.
Kuinkakohan paljon pitää maksaa, että pääsee kuulemaan tämän parannuskeinon livenä ja kuinka moni potilas on tästä saanut avun?
No entäs kun herää aamuyöllä? Neljän tai viiden tunnin unen jälkeen? Mitä se auttaa että herää sitten vaan 15 min aikaisemmin? Ei oo todellista että ihan unitohtori sanoo noin.
Bull Mentula, joka on tunnustanut HS:ssä joskus kakkaavansa housuun kesken treenin, kun jostain se paine pitää päästää ulos, on kanssa sanonut näin: "Jos väsyttää mene aikaisemmin nukkumaan".
Tuo lääkäri on melkein yhtä fiksu kuin Bull Mentula.
Voisi toivoa että edes ns. unilääkäri tajuaisi jotain unettomuudesta, mutta näköjään ei. Jos minä yritän mennä nukkumaan 15 min aiemmin niin se tarkoittaa lähinnä sitä että en nuku koko yönä. Sängyssä makoilu ilman että on riittävän väsynyt eikä siis saa unta ainoastaan lisää sitä pelkotilaa että ei saakaan nukuttua taaskaan koko yönä.
Tuomilehdelle pisteet, että pureutuu juurisyyhyn eikä vaan lääkitse vaivaa.
No eipä ole kovin vakava unettomuus kyseessä jos liikunta, ruutujen tuijottamisen ja liian kofeiinin väliin jättäminen ym. perusjutut auttavat.

Mulla tismalleen sama juttu. Mitä kovemmin yritän pakottaa itseni nukkumaan, sitä varmemmin valvon. Joskus koko yön. Unta ei voi suorittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa, olispa helppoa kun ratkaisu olisikin se että menee 15 minuuttia aiemmin nukkumaan.
Mutta eihän se unettomuutta sitten olisikaan.Kuinkakohan paljon pitää maksaa, että pääsee kuulemaan tämän parannuskeinon livenä ja kuinka moni potilas on tästä saanut avun?
Tuskin kukaan, tuollaisia päästelevä tuskin on ikinä voinut tavata yhtäkään unettomuudesta kärsivää.
Vierailija kirjoitti:
No eipä ole kovin vakava unettomuus kyseessä jos liikunta, ruutujen tuijottamisen ja liian kofeiinin väliin jättäminen ym. perusjutut auttavat.
Niin, nuo ovat terveiden ongelmia. Entäs jos kärsii vaikka levottomista jaloista ja öisistä lihaskrampeista?
Vierailija kirjoitti:
"Omaa unta voi parantaa jo sillä, että menee nukkumaan 1015 minuuttia tavallista aikaisemmin. Viikossa tämä tarkoittaa jo kahta tuntia lisää unta."
Mikäli kykenee nukahtamaan silmänräpäyksessä vaikka ei olisi edes väsynyt. Mikä tämäkin ohje oikein on?
Ryhdistäytyy ja ottaa itseään niskasta kiinni.hehn heh
Iltavirkulla syy voi olla synnynnäinen kronotyyppi. Ei johdu ympäristötekijöistä.
Vierailija kirjoitti:
Tuomilehdelle pisteet, että pureutuu juurisyyhyn eikä vaan lääkitse vaivaa.
Pureutuu vähän samalla innolla kuin psykiatri joka kertoo masennuksesta kärsivälle potilaalleen että hänen vaan pitää ryhdistäytyä ja lähteä vaikka lenkille.
Vierailija kirjoitti:
No entäs kun herää aamuyöllä? Neljän tai viiden tunnin unen jälkeen? Mitä se auttaa että herää sitten vaan 15 min aikaisemmin? Ei oo todellista että ihan unitohtori sanoo noin.
Kannattaa harrastaa enemmän liikuntaa.
Tähänkin auttaa ulkoilu ja tupakoinnin lopettaminen, niinkun kaikkiin vaivoihin, jopa reikiintyneisiin hampaisiin ja syöpiin.
Lenkille vaan, sillä paranee kaikki vaivat hokkuspokkus.
Vierailija kirjoitti:
Bull Mentula, joka on tunnustanut HS:ssä joskus kakkaavansa housuun kesken treenin, kun jostain se paine pitää päästää ulos, on kanssa sanonut näin: "Jos väsyttää mene aikaisemmin nukkumaan".
Tuo lääkäri on melkein yhtä fiksu kuin Bull Mentula.
Aamuvirkku kollega antoi myös saman ohjeen, kun olen aina ihan puolikuollut aamuvuoroissa. "Mene vaan aikasemmin nukkumaan!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No entäs kun herää aamuyöllä? Neljän tai viiden tunnin unen jälkeen? Mitä se auttaa että herää sitten vaan 15 min aikaisemmin? Ei oo todellista että ihan unitohtori sanoo noin.
Kannattaa harrastaa enemmän liikuntaa.
Voi j****auta näitä kommentteja. Ei auta liikunnat, syömiset, meditaatiot tai mitkään pahaan unettomuuteen. Nukkuisin kuin pikkulapsi, jos se edim. liikunnan määrästä olisi kiinni.
Ihan fiksuja sanoja. Tuntemani uniongelmainen on ihan ehdoin tahdoin haalinut itselleen liikaa tekemistä ja stressin aiheita. Ryntää töistä luottamustehtäviin, sieltä viemään lapsia harrastuksiin, järjestää juhlia, on aina vimpan päälle meikattu... ja valittaa, miten aina klo 4 herää miettimään työasioita. En ihmettele, tuolla elämäntyylillä kenellä vain olisi krooninen stressi.