Oliko 80-luvulla tavallista että vanhemmat eivät juurikaan vierailleet jos lapsi oli sairaalassa?

Kellään kokemusta?

Sinun vanhempiesi asia ja päätös. Meidän suvussa jos lapsi oli on  sairalassa oli kyse 70-80-90-2000 luku.Siellä asutiin/ asutaan  joka päivä .Kunnes hoitaja tuli/ tulee sanomaan, teidän pitä lähteä ,tulka huomenna uudestaan.

Ei enää 80-luvulla, mutta vielä 50-luvulla uskottiin, että jos lapsi ei tapaa vanhempiaan pitkänkin sairaalassaolon aikana, niin hän ei ikävöi heitä. Lapset saattoivat olla kuukausia sairaalassa, joku yli vuodenkin, eivätkä tavanneet vanhempiaan tänä aikana.

Pikkuveli oli parivuotiaana sairaalassa viikon verran 70-luvun alkupuolella ja joka päivä vanhemmat tai ainakin toinen sekä sisarukset kävivät tapaamassa. Öitä sairaalassa ei saanut silloin vanhempi viettää.

Oli se kyllä paljon rajoitetumpaa. Olin itsekin muutamia kertoja ja vanhemmat saivat käydä tarkoilla vierailuajoilla. Onneksi eletään nykypäivää kun omani sairastui ja joutui sairaalaan moneksi päiväksi,ei tarvinnut jättää sinne yksin.

Meillä oli 13-vuotias poika pari viikkoa sairaalassa. Jonkun pari kolme päivää kävimme siellä joka päivä ja olimme monta tuntia ja isovanhemmat myös, kunnes poika sanoi ihan suoraan, että voitaisiinko lakata jatkuvasti ramppaamasta siellä, että saisi kerrankin olla rauhassa ilman porukoiden kyttäystä. Ei sitten käyty sen jälkeen kuin kerran jotain tavaroita viemässä. Mutta kai lapsia on erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Sinun vanhempiesi asia ja päätös. Meidän suvussa jos lapsi oli on  sairalassa oli kyse 70-80-90-2000 luku.Siellä asutiin/ asutaan  joka päivä .Kunnes hoitaja tuli/ tulee sanomaan, teidän pitä lähteä ,tulka huomenna uudestaan.

Asuitko edes Suomessa 80-luvulla? Sairaaloissa on ollut säännöt joita piti noudattaa, esim. vierailuajat.

Vierailija kirjoitti:

Oli se kyllä paljon rajoitetumpaa. Olin itsekin muutamia kertoja ja vanhemmat saivat käydä tarkoilla vierailuajoilla. Onneksi eletään nykypäivää kun omani sairastui ja joutui sairaalaan moneksi päiväksi,ei tarvinnut jättää sinne yksin.

Joo, olin itse lapsena sairaalassa 1970-luvun loppupuolella. Silloin päivässä oli kaksi tunnin vierailuaikaa, jolloin vanhemmat saattoivat käydä. Niiden ulkopuolella ei ollut mitään asiaa. Tosin potilashuoneessakin oli ainakin 6 henkeä, joten jos vierailuajat olisivat olleet vapaat, ei kenelläkään olisi ollut rauhaa.

Siis tuohon aikaan vierailut olivat rajoitettuja.

Sitten kun rajoituksia purettiin niin kaiken maailman sairaalabakteerit alkoivat riehumaan.

Varmaan riippuu paljon perheestä 

Mun äiti otti palkatonta, että pystyi olemaan kanssani sairaalassa, kun sairastin aivokalvontulehduksen. 

Myös siskoni sairaalajaksojen ( häntä tutkittiin paljon neurologisista syistä ja sairasti pari keuhkokuumetta noin vuoden ikäisenä) oli paikalla. 

Joo, nyt muistankin. Huoneet oli tosi isoja, paljon lapsia. Ehkä ei tosiaan saanut olla kuin vierailuajalla.

Ap

Mä olin kuusivuotiaana 80-luvulla sairaalassa 3-4 päivää, eikä kukaan käynyt. En muista vanhempiani kaivanneenikaan ja yhdestä hoitajasta tuli mulle tärkeä. Olin siis kotonakin lähinnä yksin tai kavereilla/kavereiden kanssa.

Ps. En voisi omia lapsiani sillä tavalla jättää koskaan yksin.

Minä olin 1987 sairaalassa vajaat kolme viikkoa. Kyllä vanhemmat siellä joka päivä kävivät ja toivat muistaakseni aina jonkun tuliaisenkin. Jälkeenpäin ajateltuna oli varmasti raskasta heille, kun minä olin sairaalassa ja lisäksi perheeni juuri muutti silloin eli minä jouduin sairaalaan entisestä kodista ja kun pääsin kotiin, niin pääsin sitten suoraa uuteen kotiin.

Olin 4 päivää, yksin sai olla. Vanhemmat juopotteli.

Samoin olin vuoden lastenkodissa, eikä vanhemmat käyneet. Tosin heitä päästetty, koska olivat kännissä. 

Tämmöistä se oli silloin. Muistoja, jotka eivät enää satukaan, aika on tehnyt tehtävänsä.

Kyllä kävivät sekä 70- että 80-luvulla

50-luvulla isäni joutui vuoden ikäisenä yhtäkkiä sairaalaan, eikä häntä saanut käydä kertaakaan katsomassa, vaikka hän oli siellä muutaman kuukauden. Lääkärit sanoivat, ettei se ole lapselle hyväksi käydä, vaan että hän on itkuisempi jos vanhemmat käyvät. Eikä maatilalta edes helposti voinut lähteä monen sadan kilometrin päähän käymään.

Kun oma lapseni syntyi keskosena 12v sitten, vauvat olivat useamman vauvan huoneessa, eikä siellä saanut vanhemmat olla yötä. Tehovalvonnassa oli 2 tunnin vierailuaika ja tavallisella osastolla muistaakseni 6 tunnin aikaikkuna, jolloin sai käydä, olikohan klo 13-19. Nykyäänhän siellä kai saa olla yötäkin, mutta ei tästä siis ole mikään pitkä aika.

Pikkusisko oli sairaalassa 70-luvun puolivälissä. Silloin oli kaksi vierailuaikaa ja vierailijamääräkin taisi olla rajattu. Minä kävin joku kerta koulun jälkeen päivävierailuaikaan katsomassa. Vanhemmat taisi käydä sitten iltaisin. Ei hän siellä kovin kauaa ollut umpisuolen leikkauksen jälkeen.

Minä olen ollut 60-luvulla sairaalassa pari viikkoa kolmevuotiaana. Muistan, miten lääkäri kysyi, haluanko jäädä kaupunkiin sairaalaan vai oman kunnan sairaalaan. Kun kysyin vierailuista, valitsin kotikuntani terveyskeskuksen(Olikohan se silloin jo tuolla nimellä?) Jo vuonna 1962 sukulaiset vierailivat päivittäin vuorotellen, eno, sisarukset jne. Vanhempani eivät käyneet, isäni oli muualla töissä ja äitini oli raskaana. 

80-luvulla oma lapseni oli sairaalassa ja vietin päivittäin pitkiä aikoja sairaalassa seurana. Yöpymismahdollisuutta tarjottiin, mutta pienemmät sisarukset kotona kaipasivat äitiä.

Poikani syntyi keskosena 1981 ja oli 3kk keskolassa eikä siellä saanut kertaakaan käydä katsomassa häntä. Ensimmäisen kerran näin hänet vilaukselta kun hän syntyi ja seuraavan kerran sitten kun hän pääsi kotiin.

Toisten luona kävi, toisten luona ei (minä).

Näin ne kortit jaetaan.

Niillä on opittava pelaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Poikani syntyi keskosena 1981 ja oli 3kk keskolassa eikä siellä saanut kertaakaan käydä katsomassa häntä. Ensimmäisen kerran näin hänet vilaukselta kun hän syntyi ja seuraavan kerran sitten kun hän pääsi kotiin.

EI kai voi olla totta? :O