Oliko 80-luvulla tavallista että vanhemmat eivät juurikaan vierailleet jos lapsi oli sairaalassa?

Ysärillä kaaduin kesken koulupäivän ja ranteeseen tuli murtuma. Opettaja vei terveyskeskukseen ja sanoi, että mene röntgeniin. En ollut koskaan ennen asioinut yksin terveyskeskuksessa, enkä edes hetuani tiennyt. Ei ollut mitään henkkareita mukana, ehkä joku kirjastokortti oli repussa. Kukaan ei neuvonut, että pitää ottaa vuoronumero, joten istuin siellä tuntikausia odottamassa röntgeniä, josta en tiennyt sitäkään vähää. Lopulta kai joku havahtui kun olin ollut siellä niin pitkään. Kuva otettiin, siitä sitten omatoimisesti Kela-taksilla kotiin (eka kerta taksilla), eikä kotona edes oikein kysytty, mikä siinä kädessä on. Olin 12-vuotias. 

Kerroin aiemmin palstalla tämän. Kun olin 7v kitarisaleikkauksessa, huomasin sairaalassa pikkulapsia lähes vauvoja viereisessä huoneessa, jatkuva huuto ja itku. Ei ollut hoitajia ollenkaan eikä tullut, ei vanhempia, jokaisella vuosi nenä. Yritin siivota niiden nenät paperien avulla, pelkäsin että ne tukehtuvat. Tilanne oli friikki, kuin tyhjä matrix. Tampere, 80-luvun puolivälin yli menty. Lopulta minua katsomaan tuli yksi hoitaja jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Kerroin aiemmin palstalla tämän. Kun olin 7v kitarisaleikkauksessa, huomasin sairaalassa pikkulapsia lähes vauvoja viereisessä huoneessa, jatkuva huuto ja itku. Ei ollut hoitajia ollenkaan eikä tullut, ei vanhempia, jokaisella vuosi nenä. Yritin siivota niiden nenät paperien avulla, pelkäsin että ne tukehtuvat. Tilanne oli friikki, kuin tyhjä matrix. Tampere, 80-luvun puolivälin yli menty. Lopulta minua katsomaan tuli yksi hoitaja jossain vaiheessa.

Lisään vielä että kun itkin, omat vanhemmat tulivat hakemaan jonkun tunnin päästä. En ollut kauaa siellä leikkauksen jälkeen.

Olin 80-luvulla muutaman viikon sairaalassa ja äiti kävi joka päivä katsomassa. Muutenkin siellä oli mukavaa ja kivaa tekemistä, en minä vanhempiani siellä ikävöinyt. Ihme ajatus tuo, että lapsi olisi joka hetki itkemässä vanhempiaan jos eivät suunnilleen asu siellä. Tietysti jos lapsi on vakavasti sairas niin sitten on eri asia.

Lapsen ikäkin varmaan vaikuttaa.

Miksi te olette olleet noin paljon sairaalassa? Onko teillä joku vamma? 

Vierailija kirjoitti:

Onkohan siihen aikaan ollut vähän erilaiset työelämäsäännöt - lapsen sairastaminen ei ollut automaattisesti OK syy olla vaikka viikkotolkulla pois töistä? En tiedä mutta tuli mieleen. 

Ei se ole nytkään, pari päivää saa palkallisesti olla pois. Lapsen vakava sairastuminen tarkoittaakin usein taloudellista kriisiä, vaikka hoito ei maksa. Siksi menehtyneiden lasten vanhemmille järjestetään usein keräyksiä, koska ansiomenetysten päälle tulee vielä hautajaiskulut.

Olin varmaankin vuonna 81 neljä vuotiaana muutaman päivän KYKSn kymppikerroksessa leikkauksen vuoksi. Vanhemmat kävivät joka päivä katsomassa (50 kilometrin päästä maitotilalta, jossa olisi töitäkin ollut). Luultavasti olisin pärjännyt ilman vierailujakin, kun oli tärkeimmät lelut mukana, ok huonekaverit, lukemista, ym.

Vierailija kirjoitti:

Miksi te olette olleet noin paljon sairaalassa? Onko teillä joku vamma? 

Kasarilla lapset usein putoilivat puista, katkoivat jalkojaan ym. josta saattoi tulla pitkääkin sairaalareissua. Nykyisin leikit ovat huomattavasti vähemän rajuja.

Itse jouduin viikoksi sairaalaan -70 luvun lopulla. Olin tuolloin 7v.

Vanhempani kävivät joka päivä ja olivat monta tuntia. Matkaa sairaalaan noin 100km.

Huonekaveria ei käyty katsomassa, heillä taisi olla maatila.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerroin aiemmin palstalla tämän. Kun olin 7v kitarisaleikkauksessa, huomasin sairaalassa pikkulapsia lähes vauvoja viereisessä huoneessa, jatkuva huuto ja itku. Ei ollut hoitajia ollenkaan eikä tullut, ei vanhempia, jokaisella vuosi nenä. Yritin siivota niiden nenät paperien avulla, pelkäsin että ne tukehtuvat. Tilanne oli friikki, kuin tyhjä matrix. Tampere, 80-luvun puolivälin yli menty. Lopulta minua katsomaan tuli yksi hoitaja jossain vaiheessa.

 

Lisään vielä että kun itkin, omat vanhemmat tulivat hakemaan jonkun tunnin päästä. En ollut kauaa siellä leikkauksen jälkeen.

Ja samanlainen itkupilli olet vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Itse jouduin viikoksi sairaalaan -70 luvun lopulla. Olin tuolloin 7v.

Vanhempani kävivät joka päivä ja olivat monta tuntia. Matkaa sairaalaan noin 100km.

Huonekaveria ei käyty katsomassa, heillä taisi olla maatila.

Syy, miksi olin sairaalassa, oli se, kun kaaduin pyörällä ja leukaluu murtui. Sitä hoidettiin viikon verran sitomalla leuka yöksi (siis tiukka side leuan alta ja päälaelta) ja kai odotettiin turvotuksen laskemista ja antibiootitkin meni samalla ja sen jälkeen leikkauksessa raudoitettiin hampaat yhteen pariksi kuukaudeksi. Ja ruoka (vellimäinen), syötiin pillillä.

Olin 1-2 vkoa sairalassa 80-luvulla. Vanhemmat taisivat käydä kerran. Ei maalta niin vain lähdetty pääkaupunkiin. Taisi joku vanhempi serkku käydä myös kerran kun asui Helsingissä. Sellaista se oli silloin. 

Oma kuopus syntyi 2011 ja oli tarkkailuhoidossa 4pvää (keuhkoissa häikkää). Kerran päivässä sai parin tunnin ajan käydä katsomassa.  

Olin 60-luvun lopulla kaksi viikkoa sairaalassa keuhkokuumeen vuoksi. Olin alle vuoden ikäinen ja kun sairaala oli parin sadan kilometrin päässä, vanhemmat eivät käyneet katsomassa. En tuntenut heitä, kun tulivat hakemaan vaan olin roikkunut tiukasti kiinni hoitajan kaulassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te olette olleet noin paljon sairaalassa? Onko teillä joku vamma? 

 

Kasarilla lapset usein putoilivat puista, katkoivat jalkojaan ym. josta saattoi tulla pitkääkin sairaalareissua. Nykyisin leikit ovat huomattavasti vähemän rajuja.

Niin no joo, totta. Minulla on paljon sisaruksia eikä yksikään meistä ole koskaan ollut sairaalassa pitempään. Terveyskeskuskäyntejä vain. Sama omilla lapsilla. Niin ihmettelin kun tuntui olevan tässä ketjussa tavallista olla viikkoja sairaalassa.

Ollut varmaan vanhemmuus erilaista aiemmin. En pystyisi keskittymään työhön tms jos lapseni olisi sairaalassa jostain vakavasta.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan siihen aikaan ollut vähän erilaiset työelämäsäännöt - lapsen sairastaminen ei ollut automaattisesti OK syy olla vaikka viikkotolkulla pois töistä? En tiedä mutta tuli mieleen. 

Ei ainakaan 70-luvulla lapsen sairaus ollut peruste olla pois töistä. Jos työnantaja ei antanut palkatonta vapaata, töihin piti mennä. Itsekin olin kerran viikon kovassa kuumeessa kotona 6-vuotiaana.

Tässä teille huippulaadukasta terveydenhuoltoa Helsingistä 1983. 
10- vuotias tyttö, diagnoosi  anoreksia nervosa eli liika laihduttaminen.  
 

Otettiin sisään silloinen HYKS. Ei mitään muita sairauksia. Älykäs ja hyvä koulussa. Ei koskaan sairaalassa aikaisemmin. 
Alkukartoituksen jälkeen tehtiin ohjelma. Sinä oli määritelty n. 200g tarkkuudella mitä sai tehdä jos paino nousi tai laski. 
Jos pysyi samana, piti olla sänkypotilaan. mutta sai kai tehdä jotain.

Jos laski. ei saanut liikkua mihinkään.

Jos nousi, sai noista jalkeille osastolle. 

Itse potilas kyseenalaisti ohjelmaa varsinkin kun huomasi, että  ei ollut samoin muilla samalla diagnoosilla,  vaan paljon vapaammin saivat  olla. 
Vastaus oli että kun ovat vanhempia eli 16-vuotiaita. 

Määriteltiin paino, minkä saavutettua pääsisi pois. . 
Sitäpä ei potilas hyväksynyt. Joutui olemaan 3 kk sairaalassa kunnes tajusivat että ei anna periksi. . 
Vanhemmat otti pois  sieltä, eikä palannut koskaan takaisin, vaikka näin joku psykologeista uhkasikin. . 

On paljon muistoja kyseisistä ajoista. Esim. . kun arvon ylilääkäri tuli huoneeseen puhumaan sairaala maksuista . Olimme keskituloinen perhe, mutta kai joku 3  kk  oleskelu alkoi jo tuntumaan jossain. 

Tuolloin muuten lääkärit olivat itse  jumalista seuraavat, varsinkin 40-luvulla syntyneet eivät osanneet  kuvitellakaan, että  ehkä lapsensa oli oikeassa, kun kyseenalaisti nämä lääkärit ja käytännöt. 

Ei ollut lääketieteellistä perustetta koko  touhulle ja 3 kk pakko pitämiseen sairaalassa tai uhkailulla että jos et nut suostu painorajaan et pääse pois. Mitään terveydellisiä perusteita ei ollit vankila olosuhteisiin enää sen jälkeen kun oli pari kiloa  tullut lisää siitä kun otettiin sairaalaan.

Voisi sanoa, että tuo oli yksi törkeä  rikollinen riisto tuon henkilön elämässä, mihin oli sotkeentuneet useat henkilöt. Tuossa ei läheskään kaikki, vaan tietäisitte mitä tehty 90- 2000- luvulla. Rikoksia, valheita, sabotointeja. Olisiko pieni kohu henkilön ympärillä ollut vuosikymmeniä? Ei lukaan huomannut? 

Mä olin viikon lastenosastolla joko -80 tai -81, en ole varma. Vierailuajat oli ja vanhemmat kävi, mutta en muista montako kertaa. Sen muistan, että mummini tuli joka päivä. On jäänyt mieleen, koska toi minulle lähes joka kerta suklaalevyn ja kristallipiparipaketin. Kotona en saanut juurikaan herkkuja, enkä ollut ikinä syönyt kokonaista piparipakettia ennen. Mulla ei ollut erityisen hyvä lapsuus, joten sairaalaviikko jäi mieleen yhtenä kohokohtana. Sain huomiota ja herkkuja ja mulla oli paljon kirjoja luettavana. Olin n 11-12 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te olette olleet noin paljon sairaalassa? Onko teillä joku vamma? 

 

Kasarilla lapset usein putoilivat puista, katkoivat jalkojaan ym. josta saattoi tulla pitkääkin sairaalareissua. Nykyisin leikit ovat huomattavasti vähemän rajuja.

Ei minulla mitään tuollaista ollut. Minulla oli astma ja atooppinen ihottuma, niiden takia piti juosta lääkäreissä ja sitten sairaalassakin.

T. Se kolme viikkoa sairaalassa ollut, jolla oli mukavaa

Vierailija kirjoitti:

Miksi te olette olleet noin paljon sairaalassa? Onko teillä joku vamma? 

Oletpa tyhmä. Mistä syystä lapset nyt sairaalassa ovat? Tuskinpa Uutta lastensairaalaakaan olisi tarvinnut rakentaa sinun mielestäsi.