Mies pilasi suhteemme valehtelulla
Jatkuva valehtelu ja manipuloiminen useita vuosia, jonka olen koko ajan tiennyt, mutta yrittänyt antaa mahdollisuuden kertoa. Olen murtunut ja ajattelen tästä maailmasta poistumista joka päivä. Selän takana toiminut ja muutoin esittänyt maailman rakastuneinta ja hemmottelevaa. Kuitenkin välillä kummallisesti tiuskien, monesti rumasti sanoen, pois tönien ja vaikka mitä pskaa käytöstä. Olen niin poikki tästä useiden kuukausien piinasta. Jatkuva ripuli, itku- ja paniikkikohtaukset. Hänen mielestään pitäisi päästä viikossa yli. Joo niin varmaan, helppohan hänen on sanoa kun on itse se sikamies ja tietää etten ikinä pettäisi tai tekisi salassa mitään. Hän ei oikein osaa tukeakkaan. Ei halua aloittaa aiheesta puhumista, vaikka olen monesti niin pyytänyt. Minua loukkaa suunnattomasti kun hän monesti kysyy no mikä nyt taas on, miksi taas itket, eikö jo riittäis yms muuta mitätöivää. Hän ei yhtään tunnu katuvan, vaikka sanookin kysyttäessä, mutta kaikki muu empatiakyvyn puuttuminen saa karvat pystyyn. Ja ennen kuin joku kehtaa huutaa minulle etten tajunnut antaa niin tilanne on ollut meillä jo pari vuotta niin että olen ollut puutteessa. Haluni ovat paljon kovemmat. Hänelläkin oli ennen lihomistaan.
Kaikki muut huonot puolet olin valmis kestämään, mutta valehtelu ja rajojen ylitykset... Niitä en vaan kestä. En näe tulevaisuutta toiveikkaana, vaikka monesta elämän vastoinkäymisistä olen noussut. Alkaa olla jo liikaa ihan oikeasti. En tiedä mitä tällä haen, toivottavasti en masenna ketään. Piti vaan saada purkaa kun jälleen ahdistaa rytmihäiriöihin asti.
Kommentit (62)
Itse huijasit minut suhteeseen valehtelemalla.
Puhut vuosista ja seuraavassa hetkessä kuukausista,sekavaa,en usko koko juttua.
Koeta irtautua suhteesta, jos sinua kohdellaan huonosti, valehdellaan ja petetään. Hae tukea vaikka kriisipuhelimesta aluksi, siitä sitten eteenpäin. Jos on lapsia, niin pääset jonon ohi kirkon ilmaiseen perheneuvontaan. Sinne voi mennä, vaikkei kuuluisi kirkkoon ja koulutettuja terapeutteja ovat.
Täs maailmas ei ole miestä joka ei valehtele. Huonoja vaihtoehtoja on jatkossakin naisille.
Vierailija kirjoitti:
Puhut vuosista ja seuraavassa hetkessä kuukausista,sekavaa,en usko koko juttua.
Anteeksi kirjoitin epäselvästi tunnemyrskyssä. Hän on vuosia valehdellut erinäisistä asioista ja peitellyt manipuloivalla tavalla. Hän on kääntänyt kaiken minun hulluudekseni ja väittänyt turhiksi epäilyiksi. Kuitenkin jääden rysänpäältä kiinni. Osan on itse paljastanut vasta pitkän ajan jälkeen, osaa ei olisi ikinä paljastanut. Nyt muutama kuukausi takaperin hän jäi rysän päältä kiinni sovittujen rajojen ylityksestä. Samasta asiasta, jota olin yrittänyt häneltä jo kolme vuotta kysyä, josta ollaan monet kerrat riidelty ja jonka piti olla mitätön hänelle ja luvannut ettei niin tekisi. Tämä asia on vaikuttanut meidän väleihin kielteisesti ja viimeiset kuukaudet ennen tuota kiinnijäämistä varsinkin hänen kohtelunsa minua kohtaan oli kamalaa. Nyt hän kohtelee kuin prinsessaa, mutta tekee pahaa kun ajattelen hänen todennäköisesti tekevän tätä vain sen aikaa kunnes olen shokista selvinnyt.
Sanon vaan kirjoitti:
Täs maailmas ei ole miestä joka ei valehtele. Huonoja vaihtoehtoja on jatkossakin naisille.
Ja tämä varsinkin masentaa, kun vaihtamalla todennäköisesti ei parane enkä innostu irtosuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Itse huijasit minut suhteeseen valehtelemalla.
Sinä et ole mieheni. Hän ei ensinäkään käy tällä palstalla.
Kävele lähimmän peilin luo. Katso pitkään sieltä näkyvää ihmistä. Se on se, joka aiheuttaa kurjuutesi. Huonosta parisuhteesta pääsee pois ovesta ulos kävelemällä, jos vain jalat toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhut vuosista ja seuraavassa hetkessä kuukausista,sekavaa,en usko koko juttua.
Anteeksi kirjoitin epäselvästi tunnemyrskyssä. Hän on vuosia valehdellut erinäisistä asioista ja peitellyt manipuloivalla tavalla. Hän on kääntänyt kaiken minun hulluudekseni ja väittänyt turhiksi epäilyiksi. Kuitenkin jääden rysänpäältä kiinni. Osan on itse paljastanut vasta pitkän ajan jälkeen, osaa ei olisi ikinä paljastanut. Nyt muutama kuukausi takaperin hän jäi rysän päältä kiinni sovittujen rajojen ylityksestä. Samasta asiasta, jota olin yrittänyt häneltä jo kolme vuotta kysyä, josta ollaan monet kerrat riidelty ja jonka piti olla mitätön hänelle ja luvannut ettei niin tekisi. Tämä asia on vaikuttanut meidän väleihin kielteisesti ja viimeiset kuukaudet ennen tuota kiinnijäämistä varsinkin hänen kohtelunsa minua kohtaan oli kamalaa. Nyt hän kohtelee kuin prinsessaa, mutta tekee pahaa kun ajattelen hänen todennäköisesti tekevän tätä vain sen aikaa kunnes olen shokista selvinnyt.
Hei Ap, voin sanoa lähes 100% varmuudella sinun olevan oikeassa, hän palaa luultavasti hyvinkin pian vanhaan huonoon käytökseensä. Tekstisi perusteella ei näytä olevan mitään mahdollisuutta muutokseen. Sinun on lähdettävä suhteesta, vaikka se tuntuu vaikealta.
Sinulla on selvät todisteet valehtelusta ja sitten ajattelet että sinun pitäisi kuolla. En tajua. Ajattele pikemminkin niin että idiootti ei ansaitse sinua.
Rakastaminen ei tarkoita sitä että antaa kävellä ylitseen jatkuvasti. Miksi olet uskovinasi hänen vakuuttelujaan jos tiedät että ne eivät pidä paikkaansa?
"Jatkuva valehtelu ja manipuloiminen useita vuosia" lopetin lukemisen tähän.
Joskus olen vaistoavinani että huonosti kohdeltu ihminen salaa nauttii päähänpotkimisesta. On ihanaa tulla taas petetyksi ja kieriä itsesäälissä. On nautinto huomata olleensa taas oikeassa.
En ymmärrä miksi ihminen ei pidä itsensä puolta.
Niin miksi olet suhteessa tämän kuvailemasi tyypin kanssa? Kannattaisi nyt nähdä oma epärehellisyytesi ja päivittäinen valehtelu itsellesi: et pysty myöntämään, ettei tuossa ole sinun kaipaamasi parisuhteen aineksia. Vähän kuin parkuisit, ettei hankkimasi koira ole kissa.
Jostain syystä, joka sinun itse tulisi korjata itsessäsi, olet jäänyt suhteeseen luonnehäiriöisen miehen kanssa. Luultavasti narsisti. He muuten lopettavat seksin suhteessa. Jatkavat toki omin käsin tai muiden naisten kanssa.
Etsi youtubesta Dr Ramani, Narsisti vs minä, Raw Motivations ja Mental Healness.
Yritä eheytyä, itsesi vuoksi. Mies pellolle ja nollakontakti.
Komeat miehet valehtelee pidä se mielessä. Ota joku ruma mies joka haluaa pitää sinusta kiinni aina ja se ei valehtele sen takia koska ei saa muitakaan naisia.
Vierailija kirjoitti:
Joskus olen vaistoavinani että huonosti kohdeltu ihminen salaa nauttii päähänpotkimisesta. On ihanaa tulla taas petetyksi ja kieriä itsesäälissä. On nautinto huomata olleensa taas oikeassa.
En ymmärrä miksi ihminen ei pidä itsensä puolta.
Läheisriippuvuus on sairaus siinä missä esim alkoholismi.
Emma K. kirjoitti:
Itse pilasit. Juttusi perusteella olet vainoharhainen ja muistakin vakavista mielenterveyden ongelmista kärsivä.
Älä syytä miestäsi, jätä hänet rauhaan ja hakeudu hoitoon. Vaikka osastolle, jos tarpeen.
Taidat olla samaa kastia hänen kanssaan, mitään vastuuta ei oteta omasta käytöksestä ja totuttu kallumeininkiin. Tätä miestä ennen minulla oli terveen paperit koko elämäni, en ollut mustasukkainen tai vainoharhainen, en ollut masentunut vaan kaikkien sanomana aurinkoinen, oloni oli seksikäs ja itsevarma. Nämä minulta on viety pois. Minua on mm. kuristettu ja kaadettu mustelmille koska "ansaitsin" kun ärsytin. Miehellä on paha adhd ja asperger. Oikeasti hänellä ei vaan riityänyt sanavalmius enää riitatilanteessa, jossa hän oli ollut moukkamainen. Minut on jätetty seksissä kesken ja huomioimatta monet kerrat, minut on torjuttu aina ne kerrat kun olisin oikeasti ollut kiihottunut ja aloitettu seksi vasta sitten kun paha mieli on jo saatu aikaan. Kaikki nuo olisi ollut sovittavissa ja muutettavissa hyvää kohti... Mutta se valehtelu ja rajan yli meno. Olen niin loppu.
Vierailija kirjoitti:
Kävele lähimmän peilin luo. Katso pitkään sieltä näkyvää ihmistä. Se on se, joka aiheuttaa kurjuutesi. Huonosta parisuhteesta pääsee pois ovesta ulos kävelemällä, jos vain jalat toimii.
Tämä on niin totta. Minua itkettää joka päivä useita tunteja. Haluan yrittää vielä kerran, olen niin voimaton että ajattelen voivani sitten viimeistään sanoa kun taas jätettä lappaa niskaan yrittäneeni kaiken. Hän on paras ystäväni, kohtaamme monella samoilla ajatuksella ja vietämme väleissä mitä ihaninta aikaa. Oloni on niin sekava kun samaan aikaan minulle maailman rakkain ihminrn pystyy toimimaan minua kohtaan välillä niin kamalasta silmät kirkkaina rakkauttaan vannoen... Olen alkanut ymmärtämään paremmin hankaliin suhteisiin jääviä, ennen olin täysin jyrkkä ja oli helppo sanoa "jätä se". Tämä on todella hankala päätös jättääkkö ihminen, jonka kanssa sitoutui koko loppuelämäkseen koko sydämestään ja sielustaan.
Vierailija kirjoitti:
Joskus olen vaistoavinani että huonosti kohdeltu ihminen salaa nauttii päähänpotkimisesta. On ihanaa tulla taas petetyksi ja kieriä itsesäälissä. On nautinto huomata olleensa taas oikeassa.
En ymmärrä miksi ihminen ei pidä itsensä puolta.
No en todellakaan nauti! Olen saanut elämässäni keskivertoa enemmän lokaa päälleni ympäristöltäni. Uskon että tehdään inhimillisiä virheitä, uskon toiseen mahdollisuuteen ja uskon ihmeeseen, josta tällä hetkellä hennoin ottein pidän vielä kiinni. Suhteelta kun viedään systemaattisesti luottamus niin mitä jää jäljelle... Niinpä niin, helposti voisi sanoa ettei mitään. Mutta te ette tiedä miten ihana tämä mies myös osaa olla. Kuinka nautimmekaan toistemme seurasta. Toki epäilyksen jatkuvasti varjostaen varsinkin nyt.
Mikäli en uskoisi että yläkerran kannattaa antaa tehdä päätös, tekisin sen itse. Pelkään ikuisuuteni puolesta, se on ainut joka pitää tällä hetkellä hengissä.
Etkö voi erota moisesta sikamiehestä? Parempi mieli yksin, kun kukaan ei hauku?