Mies pilasi suhteemme valehtelulla
Jatkuva valehtelu ja manipuloiminen useita vuosia, jonka olen koko ajan tiennyt, mutta yrittänyt antaa mahdollisuuden kertoa. Olen murtunut ja ajattelen tästä maailmasta poistumista joka päivä. Selän takana toiminut ja muutoin esittänyt maailman rakastuneinta ja hemmottelevaa. Kuitenkin välillä kummallisesti tiuskien, monesti rumasti sanoen, pois tönien ja vaikka mitä pskaa käytöstä. Olen niin poikki tästä useiden kuukausien piinasta. Jatkuva ripuli, itku- ja paniikkikohtaukset. Hänen mielestään pitäisi päästä viikossa yli. Joo niin varmaan, helppohan hänen on sanoa kun on itse se sikamies ja tietää etten ikinä pettäisi tai tekisi salassa mitään. Hän ei oikein osaa tukeakkaan. Ei halua aloittaa aiheesta puhumista, vaikka olen monesti niin pyytänyt. Minua loukkaa suunnattomasti kun hän monesti kysyy no mikä nyt taas on, miksi taas itket, eikö jo riittäis yms muuta mitätöivää. Hän ei yhtään tunnu katuvan, vaikka sanookin kysyttäessä, mutta kaikki muu empatiakyvyn puuttuminen saa karvat pystyyn. Ja ennen kuin joku kehtaa huutaa minulle etten tajunnut antaa niin tilanne on ollut meillä jo pari vuotta niin että olen ollut puutteessa. Haluni ovat paljon kovemmat. Hänelläkin oli ennen lihomistaan.
Kaikki muut huonot puolet olin valmis kestämään, mutta valehtelu ja rajojen ylitykset... Niitä en vaan kestä. En näe tulevaisuutta toiveikkaana, vaikka monesta elämän vastoinkäymisistä olen noussut. Alkaa olla jo liikaa ihan oikeasti. En tiedä mitä tällä haen, toivottavasti en masenna ketään. Piti vaan saada purkaa kun jälleen ahdistaa rytmihäiriöihin asti.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Olen murtunut ja ajattelen tästä maailmasta poistumista joka päivä.
Ei, ei, eiii!
Kunnioita itseäsi sen verran, että eroat ja etsit jatkossa kaikkea hyvää elämääsi.
Anna itsellesi ainakin yksi ihminen tässä maailmasssa, joka on hyvä sinulle = sinä itse!
Menepä ap lukemaan Narsistin keskusteltyyli -ketjun pari viimeistä sivua.