Opettajan työ ei tunnu enää merkitykselliseltä
En ehdi tehdä työtäni niin hyvin kuin haluaisin. En ehdi kohdata oppilaita. En millään voi toteuttaa opetustani niin laadukkaasti kuin haluaisin. Jos keskityn sellaiseen oppilaaseen joka ei vielä edes tunnista kirjainmuotoja, tuntuu että luetunymmärtämistä harjoitteleva oppilas jää oman onnensa nojaan. Eikä opettaminen enää kiinnosta mua sillä tavalla. Haluaisin keskittyä oppilaiden kohtaamiseen mutta mun aika ei riitä siihen. Tuntuu pahalta sanoa itkevälle lapselle että mulla ei ole nyt aikaa auttaa sua, mene vessaan pesemään kasvot ja tule takaisin kun sitten kun sulla on parempi olo. En voi jättää mun 22 muuta oppilasta ilman opetusta sen ajaksi että ehtisin jutella tuon itkevän lapsen kanssa. Tää särkee mun sydämen. Mun mielestä lasten kohtaaminen olisi opetusta tärkeämpää. Olen ihan loppu kun en voi tehdä työtäni niin hyvin kuin haluaisin. Alanvaihto käy joka päivä mielessä.
Kommentit (18)
Olen opettaja ja ajattelen, että hoidan duunin niin hyvin kuin mihin resurssit riittävät. Resurssit eivät ole minun päätettävissäni, joten niihin on turha uhrata yhtään ajatusta. Niin se on muissakin töissä mm. insinöörialoilla. En myöskään ajattele oppilaitani ihmisinä vaan työtehtävänä. Ehkä sulle sopisikin jokin sosiaalipuolen homma paremmin.
Olet selvästi väärällä alalla. Ei opettajan pidä selvittää riitoja ja itkuja, ope opettaa, kuraattori selvittää itkun syyn. Miksi et ohjaa lapsia kuraattorille?
Vierailija kirjoitti:
Olet selvästi väärällä alalla. Ei opettajan pidä selvittää riitoja ja itkuja, ope opettaa, kuraattori selvittää itkun syyn. Miksi et ohjaa lapsia kuraattorille?
Ei kuraattori aina ole koululla. Sama kuraattori kiertää monilla kouluilla ja meillä ainakin kuraattorille pitää varata aika etukäteen, ei sinne vaan voi lähettää lapsia vaikka tiedän että se olisi heille ihan oikea paikka. Ap
Vaihtoehtoja on kolme: kyynisyys, burnout tai alan vaihto.
Itse olen toistaiseksi valinnut ensimmäisen. Parempi oppilaille kyyninen ope kuin jatkuvasti saikulla oleva ope tai ei ollenkaan opea.
Yhä useampi kollega on valinnut alan vaihdon, ja sen seurauksena meidänkin koulusta puuttuu useampi opettaja. Ovi käy ulospäin, uusia ei saada rekryttyä tilalle. Huomion arvoista on, että alalta lähtijät ovat useimmiten nuoria viranhaltijoita. Opettajan työtä ei voi enää tehdä Suomessa hyvin, tilanne on mahdoton. Jos jollekin on vielä epäselvää: Suomen koulutusjärjestelmä on tuhottu poliittisilla päätöksillä viimeisen 10 vuoden aikana. Inkluusio, OPS ja m@@@@ hanmuutto, siinä se.
t. 20 vuotta alalla.

Vaikea uskoa, että olet oikeasti opettaja. Missä koulussa muuten on virkoja, joita ei saa täytettyä? Vinkkaan heti joka kesä työttömänä oleville opettajille.
Tässä 23 vuotta opettajan työskennelleen mielipide:
Minut on palkattu ensisijaisesti opettamaan, kasvatusvastuu on kotona.
Koulun oppilashuolto hoitaa sosiaalipuolen, minä hoidan opettamisen.
Olen varmasti huoltajien mielestä kylmäkiskoinen p***a, mutta en jaksa välittää. Saa alapeukuttaa.
Ala asteen opettajaksi ei enää hakeudu kuin keskinkertaisuudet fiksut valitsee rahakkaampaa
Tyttäreni valmistui opettajaksi keväällä, ei edes hakenut luokanopettajan paikkoja, vaan on nyt aivan toisenlaisissa tehtävissä opettajan palkkaa vastaavalla palkalla ilman velvollisuutta kuunnella vanhempien valituksia. Hänenkin mielestään sossu hoitakoot omat asiansa, hänen tehtävänsä on opettaa, mutta koska vasemmistohallituksen mielestä homma ei toimi näin, niin hän äänesti jaloillaan.
Sun tehtävä on hoitaa työ niin hyvin kuin mahdollista. Jos ja kun pulma on resurssoinnissa, niin ei kukaan muukaan niissä samoissa puitteissa hoida hommaa paremmin kuin sinä. Olet tärkeä.
No ap, hae psykologi koulutukseen, siellä voit kohdata asiakkaasi rauhassa. Ja kuunnella heitä.
Loputtomasti.
Eikä tarvitse itse puhua juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni valmistui opettajaksi keväällä, ei edes hakenut luokanopettajan paikkoja, vaan on nyt aivan toisenlaisissa tehtävissä opettajan palkkaa vastaavalla palkalla ilman velvollisuutta kuunnella vanhempien valituksia. Hänenkin mielestään sossu hoitakoot omat asiansa, hänen tehtävänsä on opettaa, mutta koska vasemmistohallituksen mielestä homma ei toimi näin, niin hän äänesti jaloillaan.
Ja sellainen satu tänään. Mitä seuraavaksi keksit?
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni valmistui opettajaksi keväällä, ei edes hakenut luokanopettajan paikkoja, vaan on nyt aivan toisenlaisissa tehtävissä opettajan palkkaa vastaavalla palkalla ilman velvollisuutta kuunnella vanhempien valituksia. Hänenkin mielestään sossu hoitakoot omat asiansa, hänen tehtävänsä on opettaa, mutta koska vasemmistohallituksen mielestä homma ei toimi näin, niin hän äänesti jaloillaan.
Kaipaako tyttäresi oikeistohallitusta, joka leikkasi miljardin koulutuksesta? Mitä luulet, kuinka paljon opettajat tykkäsi, kun ryhmäkoot suureni ja erityisoppilaat jätettiin heitteille?
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni valmistui opettajaksi keväällä, ei edes hakenut luokanopettajan paikkoja, vaan on nyt aivan toisenlaisissa tehtävissä opettajan palkkaa vastaavalla palkalla ilman velvollisuutta kuunnella vanhempien valituksia. Hänenkin mielestään sossu hoitakoot omat asiansa, hänen tehtävänsä on opettaa, mutta koska vasemmistohallituksen mielestä homma ei toimi näin, niin hän äänesti jaloillaan.
Hallitukset ovat aina määräsikaisia.
Niillä on kulloinkin vain neljän vuoden pesti.
Opetusministereitä on ollut vuosien kuluessa, useista eri puolueista, myös Kokoomuksesta.
Hallitus ei laadi opetusohjelmia eikä muutakaan.
Sen tekevät Opetusministeriön
virkamiehet, jotka ovat vakinaisia ja pysyviä työntelijöitä opetusalalla.
Ovat virkamiehiä, jotka eivät vaihdu neljän vuoden välein, kuten hallitus.
Itsekin ihan lopussa opettajana. Toista kertaa koronassa. Syysloma menee tähän. Aikuisia tarvittaisiin kouluihin tuplamäärä, että tästä vielä jotain tulisi. Ja niitä ilmanpuhdistimia myös, kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Jos et kestä tuota työtä, vaihda alaa
Minulla on sellainen ongelma, että mikään työ ei enää tunnut oikein merkitykselliseltä. Olen ollut vaikka millaisissa pätkätöissä, usealla eri alalla, ja mikään ei tosiaan tunnut kovin kummoiselta! Rahan takia vain ja ainoastaan, ei muuten... Ja kun rahaakin on säästössä ja kuluttaminen ei kiinnosta, sekin motivaatiotekijä on aika pieni..
Jos et kestä tuota työtä, vaihda alaa