Onko normaalia, että haluaa elää ilman miestä (ja siis parisuhdetta)?

Ihan normaalia. Ja jos ei olis, niin ottaisitko sitten uuden miehen? Oma elämä, omat valinnat jne

On normaalia. Ilman parisuhdettakin voi elää hyvää elämää.

Tuntuu, että kaikki eronneet ovat niin kiivaasti etsimässä parisuhdetta ja äijää enkä oikein ymmärrä heitä.

Ja kun mua ei oikeasti kiinnosta parisuhde. Viihdyn oikein hyvin ilman äijää. Eipä tule minkäänlaisia ongelmiakaan. Elämä tuntuukin parhaalta ilman miestä.

ap

Mua taas ei ole koskaan jätetty vaan minä olen jättänyt kaikki miehet.

Yksin omasta tahdostani.

Luullaan että mulla on huonoja mieskokemuksia koska kartan sitoutumista mut mua ei oo koskaan sitoutuminen edes kovin kiinnostanut.

Voisiko olla, että oletkin mies?

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla, että oletkin mies?

:D

Ai niinku millä perustella?

ap

Onko se, että miehesi jättänyt sinut Ap vai onko 20 vuotta kestänyt parisuhde saanut sinut pitämää aiempaa omaasi jotenkin yksinomaisena ihanteena ja tavoitteena, josta kieötäytymine tuntuu vieraalta? - Melkein kuin sanoisi, ettei piittaa yleisestä säännöistä vai mikä lienee sekoittanut pääsi?

On siis aivan normaalia elää ja olla sinkkuna. Erinomaisen tylsää on selitellä ja perustella sitä miksi on sinkku. Parisuhde on mahdollisuus ei velvollisuus.

Sinkkumies

No sen kuin elelet yksinäsi mutta ole äijittelemättä syyttömiä. Ei kaikki miehet ole syyllisiä siihen jos sinut on jätetty.

Tunnen itseni myös oudolla tavalla henkisesti vahvaksi, kun pärjäänkin ilman miestä ja haluan oikeasti olla ilman miestä ja parisuhdetta. Samalla halveksun salaa sellaisia, jotka eivät osaa olla yksin, vaan väkisin pitää olla hampaat irveessä jossain tosi paskassa suhteessa tai sitten pitää väkisinkin jotain koko ajan etsiä. En niinku ymmärrä yhtään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Onko se, että miehesi jättänyt sinut Ap vai onko 20 vuotta kestänyt parisuhde saanut sinut pitämää aiempaa omaasi jotenkin yksinomaisena ihanteena ja tavoitteena, josta kieötäytymine tuntuu vieraalta? - Melkein kuin sanoisi, ettei piittaa yleisestä säännöistä vai mikä lienee sekoittanut pääsi?

On siis aivan normaalia elää ja olla sinkkuna. Erinomaisen tylsää on selitellä ja perustella sitä miksi on sinkku. Parisuhde on mahdollisuus ei velvollisuus.

Sinkkumies

Jep. Eli reilu parikymppisenä menin naimisiin sillä ajatuksella, että avioliitossa ollaan kuolemaan asti. Nyt hämmästyin, kun viihdynkin niin hyvin ilman miestä enkä ikinä enää halua ketään äijää.

Mutta siis huomaan lähipiiristäni sen, että yksin ei oikein kukaan halua olla. Joko siis sinnitellään paskoissa suhteissa tai kiivaasti etsitään jotain. Tunnen olevani erilainen tässä suhteessa lähipiirissäni.

ap

Vierailija kirjoitti:

No sen kuin elelet yksinäsi mutta ole äijittelemättä syyttömiä. Ei kaikki miehet ole syyllisiä siihen jos sinut on jätetty.

Öööh, kyllä mä saan äijitellä kaikkia :D

Ja joo, ei oo kenenkään syy, että äijä mut läpsystä vaihto johonki toiseen ämmään. 

Sellainen petos oli, että meni maku kaikkeen parisuhteeseen liittyvästäkin. Ei kiitos ikinä enää.

Ja ei ole kenenkään muun syy, en sitä väittänykkään.

Tunnen samoin.ei enää miehiä,kiitos.

M49

About sama tarina, mutta ei lapsia ja lähdin itse kun keitti lopullisesti yli se henkinen väkivalta. Olen kanssa kummajainen kaveripiirissäni, kun tinder ei ole tulilla enkä etsimällä etsi ketään. En vain näe mitään järkeä yrittää etsiä väen vängällä vain joku, jotta muut näkisivät etten ole yksin. Ja sama tarina, että kaveripiiristä löytyy näitä pakko pysyä yhdessä kun yksinkään ei voi olla tapauksia. 

Ikinä ei voi tietää, miten elämässä käy, voi olla että joku todella sopiva ihminen kävelee vastaan, mutta täällä on tullut iän myötä sitä "hankaluutta" eli en mihin tahansa enää sopeudu ja todellakin osaan nauttia omasta rauhasta ja palautumisajasta ja edellytän että sitä omaa aikaa riittää jatkossakin.

Enkä alkanut vihaamaan vastakkaista sukupuolta, havahduin vain siihen että elämässä voi olla muutakin kun se 16v yhteen kunnes kuolema erottaa parisuhdemalli ja harvemmalla se enää taitaa toteutuakaan.

En ole petetty enkä jätetty mutta en ketään ottaisi kotiini asumaan. Enkä kyllä halua parisuhdettakaan. Kun saa pitää housut jalassa niin elämä on ihanaa. Hurraa aseksuaalit naiset.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni myös oudolla tavalla henkisesti vahvaksi, kun pärjäänkin ilman miestä ja haluan oikeasti olla ilman miestä ja parisuhdetta. Samalla halveksun salaa sellaisia, jotka eivät osaa olla yksin, vaan väkisin pitää olla hampaat irveessä jossain tosi paskassa suhteessa tai sitten pitää väkisinkin jotain koko ajan etsiä. En niinku ymmärrä yhtään.

ap

Ihan niinkuin mun suusta. Täsmälleen. Ei osata elää itsellistä hyvää elämää.

Vierailija kirjoitti:

Mua taas ei ole koskaan jätetty vaan minä olen jättänyt kaikki miehet.

Yksin omasta tahdostani.

Luullaan että mulla on huonoja mieskokemuksia koska kartan sitoutumista mut mua ei oo koskaan sitoutuminen edes kovin kiinnostanut.

Joo ei äijiä omaan kotiin.

Nähtyäni muiden parisuhteita en ole varma haluanko sitä mitä parisuhteet oikeasti ovat. Kelpaisi sellainen unelmaparisuhde josta nuorena haaveilin mutta en ole nähnyt kellään sellaista oikeassa elämässä. Parisuhteen perään hinkuavat ihmiset ovat joillain ihan eri prioriteeteilla.

Eli nalkutit ja hyväksikäytit miestä?

On normaalia. Suomessa ei ole aina hyviä vaihtoehtoja tai että kannattaisi luottaa moneen. Ihmisiä on erilaisia, eri arvomaailmoin.

Yksilön henkilökohtaisesta kokemushistoriasta (kohdalle osuneiden) miesten suhteen tuokin ratkaisu, elää ilman mitään miestä  on aivan ymmärrettävä ja luonnollinen.

Itselläni oli miesystävä jonka tavat evät muuttuneet mistään puheistani,eivätkä mstään pyynnöistäni hänelle eikä hän kertakaikkiaan ottanut mitään,eikä millään tavalla esitettyä  palautetta mistään (huonosta) käytöksestään minua kohtaan .

Siis ei KOSKAAN .

'Anteeksi 'oli hänen käytössään täysin tuntematon sana.

Lisäksi hän uhkaili useinkn pahoinpidellä minua .

Hän ei huomionut sitäkään kun hänen huutaessaan minulle autossaan pistin jo sormet korviini  eikä sitäkään kun hermoni tosiaan pettiivät ja minun oli pakko kirkua suoraa huutoa että sain hänen käytöksellään ja haukkumisellaan , mitätömisellään ja huutamisellaan tuskan sisääni aiheuttaman tuskan pois .

Vaikka verenpaineeni (joka meillä on ihan suvussamme kaikilla korkea) naputteli jo yli 200 kieppeillä ja pelkäsin kaupassa jo katsoa ketään ,koska en kyennyt muuttamaan tuskaista ja kasvoilleni käänkun kivettynyttä ilmettäni. (ja tätä kaikkea hän sanoi vain 'teatteriksi' ja 'naurettavaksi lapsellisuudeksi' & 'tyhmäksi v:n pelleilyksi' .

Tällainenkin tapaaminen kerran oli. (se olikin sitten se  viimeinen kerta)  Tarvitsin siitä henkisesti toipumiseen monta tuntia. ( siihen henkisesti oikein pahaan oloon liittyy ja siinä alkaa ihmisellä muuten yleensä ilmetä jo ilmetä sitten jo jotain, ihan fyysisesti koettavaa  pahoinvointia jossain kohtaan kehossaan, lihasten jännittymisestä yms. pitkällisestä ihmissuhde altistumisesta tuollaisen tyypin  henkiselle väkivallalle  johtuvaa  ) 

Minun oli tuollaisen suhteen jälkeen kertakaikkiaan pakko olla (oikein lähestymiskiellon turvin) omassa rauhassani yksin mökissäni ja ikäänkuin  koottava itseni ja persoonani taas uudelleen.

Ymmärrän siis oikein hyvin ap:tä.

Joskus yksin tosiaan voi olla  jopa luonnollisempaa elää,kuin kenenkään kanssa sillä hetkellä parisuhteessa .