Missäpä olitte ,kun estonia upposi .

Minä muistan vain siskoni pojan poika syntyi sinä yönä.

Helsingin Eteläisessä Sosiaalikeskuksessa ja siellä käytävillä alkoi kiertää juttua onnettomuudesta. Uutinen tuntui silloin ihan uskomattomalta, mutta tottahan se oli..

olin yläasteella ja aamulla oli keilausta liikkatunnilla... kaikki puhuivat, että joku laiva on uponnut, mutta ei sitä silloin niin pahaksi vielä epäilty. Muistaakseni puhuivat sadasta kuolleesta.

Asuin silloin Helsingissä sinkkuna ja heräsin jostain syystä aamuviideltä. Keitin kahvia ja kuuntelin uutiset. Oli pimeää ja hirveä tuuli. Ihmiset taistelivat elämästään, jos laivasta olivat ulos selvinneet. Uskomattomalle tuntui kyllä.

Iltapäivä-lehdistä tuli muistaakseni nimenomaan iltapäivällä toiset painokset, missä oli Estonia lööpeissä. Sinä päivänä ekana ilmestyneissä ei ollut vielä Estoniasta mitään. Muistan miten Cittarin kassalla ihmiset suurinpiirtein tappelivat niistä "Estonia-painoksista" ja ne loppuivat heti kun ne telineisiin tuotiin.

kun äitini tuli kertomaan uutiset hieman sekavana. Ei jäänyt siinä vaiheessa mitenkään ihmeellisesti korvan taakse, kun en oikeen tajunnut missä se tapahtui.

joka oli laivalla, tai tutun tuttuja.

vain sattui mieleeen muistumaan

,olen olutkin, meri vois viedä ,minut tai sinutkin.

ovat tunteneet kun toivoa ei ole,

En muista tarkkaan kertoiko hän sen liittyvän laivan uppoamiseen. Myöhemmin samana päivänä kuulimme Estonian uppoamisesta.

Olin opiskelija ja kelloradio herätti aamu-uutisiin. Sää oli kolea ja myrskyinen ja oli vielä pimeää. Ajattelin niitä ihmisiä merellä, paniikissa laivassa ja yrittämässä pelastuslautoille. Tuntui kauhealta, murhe ja epämääräinen ahdistus leimasi koko päivää.

...kuulin uutiset jo aamuvarhain, koska olin jättänyt radion päälle. Järkytyin, tuntui hyytävältä. Tajusin, että jos olisimme olleet laivalla, olisimme kuolleet vaikka olisinkin ehkä saanut itseni ja lapseni pelastuslautalle asti.



Olin tuolloin tosi hyväkuntoinen ja peloton, puolustin kuin leijona lastani. Mutta kaksivuotiaalla lapsella ei olisi olut mitään mahdollisuuksia, minäkin olisin kuollut koska olisin yrittänyt pitää lapseni elossa hinnalla millä hyvänsä.



En ole oikein vieläkään päässyt yli asiasta. Enkä pääsekään. Minulle se oli järkyttävä onnettomuus, pahin kaikista.

laiva lähti heti turmapaikalle..laivaan pelastettiin ihmisiä joista ainakin 1 oli jo kuollut...olin silloin 12v ja muistan elävästi kaiken näkemäni...ihmiset meressä...ruumiit kellumassa..yhdellä ei ollut päätä..tollasta ei unohda koskaan :(

..yhdellä ei ollut päätä..tollasta ei unohda koskaan :(

Itse olin lukiolainen, aamu-uutisista kauhistelin. Tuttuni ystävä kuoli onnettomuudessa.

päältä kun kuulin uutisen aamuteevestä,kotona oli vastasyntynyt.

Kyllähän siellä on ollut paljon ruhjoutuneita ruumiita. Ei ne kaikki siististi huku. Pää on tietysti irronnut,jos on osunut johonkin terävään.

Luokkakaverini oli ollut yökylässä. Samaten äitini äiti oli meillä.

silloin. Eikös se tapahtunut ´94? Olin kasiluokalla silloin. Mä en ollut kuullut sitä ennen kouluunlähtöä, mun kaveri kertoi siitä koulumatkalla. Ei se järkyttänyt niin, kun en päässyt heti mukaan siihen. Tai siis järkytti tietenkin joo, mutten oikein ymmärt'nyt koko asian laajuutta kuin vasta vähän myöhemmin.

uppoamisaikaan kotona nukkumassa, mutta kuulin uutisen aamulla, kun olin Mannerheimintiellä ruuhkabussissa menossa YTHS:lle. Bussin radiosta tuli aamu-uutiset ja aloin kuulostella, että mitäs kamalaa... kuului tosi huonosti ja kuulin ensin sen suomalaisaluksen nimen, joka oli mennyt ensimmäisenä auttamaan, ja hetken aikaa luulin, että se olisi ollut se uponnut laiva.