Missäpä olitte ,kun estonia upposi .

Tiedon onnettomuudesta sain vanhalta tädiltä töissä aamulla, kun olin avustamassa tätiä vessaan.

Vessatuksen jälkeen istuttiin molemmat hetkeksi katsomaan uutisia.

kotona nukkumassa ja aamulla kuulin uutisen radiosta, meinasin ajaa ojaan....

opiskelin silloin Hämeenlinnassa ja multa meni koko homma ohi. Vasta joskus iltapäivällä (seuraava päivä, vai mihin aikaan tapahtui?) olin kavereiden kanssa Anttilassa ja ihmettelivät, etten ollut edes asiasta kuullut.

auttaaa vuodessa.

13.

ja aamupäivällä oli pidettävä esitelmä. Harjoittelin koko aamun, enkä kuullut edes uutisia niinkuin yleensä. Pölmistyin, kun asia selvisi.

Aamulla heräsin, laitin aamu-tv:n päälle keittiössä ja ensimmäisenä tuli uutisia Estoniasta. Menin vanhempien makuuhuoneeseen ja olivat juuri kanssa heräilemässä, kun kerroin uutiset. Muistan isän sanoneen jotain, että "herranen aika". Ei muuta. Toki uutinen oli iso, mutta tuossa iässä ne synttärit oli se pääjuttu.:)

Aamulla luokkaan tullessa yksi snobia leikkivä pelle kertoi asiasta hörötellen. Tapahtumasta ei enempiä puhuttu koulussa ja sen järkyttävyys ei iskostunut tajuntaan ennen kuin kotona kun avasin tv:n ja radion.

Olimme muuttamassa Ruotsista takaisin Suomeen ja koko meidän omaisuus ja perhe olimme siellä Isabella laivalla. Aamulla kävin kysymässä, mikä on hätänä infosta ja sanoivat että laiva on kääntynyt auttamaan haverissa olevaa alusta.



Luulimme ensin, että kyseessä on joku pieni huvivene ennenkuin totuus kävi ilmi.Laiva keikkui ylös alas kovassa meren käynnissä kun pelastusköysiä heitettiin mereen. Lasinsirpaleita ympäri laivaa, tavarat putoilivat. Luulimme, että mekin uppoamme omaisuutemme ja kaikkinemme. Meidän perhe ja koko historia olisi pois pyyhittynä.



Merellä ajelehti yksinäisiä pelastusrenkaita. Pelastusköydet iskivät ikkunaan, kun ihmisiä oli ruokailemassa. Laivaan tuotiin hengissä selvinneitä, joista näin muutaman. Yhteensä Isabellalle pelastettiin ehkä 15 ihmistä.



Illalla myöhään laiva saapui Suomen satamaan. Emme olleet uskoa, että olemme turvassa. Laivalla tuntui epätodelliselta, että se tapahtuu, mutta suru ja tapahtuman traagisuuden tajusi vasta myöhemmin.



Muutamaan vuoteen emme käyneet laivoilla. Nykyään se ei enää ole mielessä laivalle mennessä.

kun opiskelijakämpässäni herätyskellonani toimi kelloradio ja just oli uutiset menossa aamulla noin puoli seitsemän aikoihin. Oli kyllä ensin vaikea uskoa kuulemaansa ja mietinkin hetken, että näinköhän unta...

Myöhemmin päivällä koulussa.

Oli aikainen aamu, olimme matkalla kouluun. Kuski laittoi radiota kovemmalle ja me kuuntelijat olimme aivan puulla päähän lyötyjä.

Minä muistan vain siskoni pojan poika syntyi sinä yönä.

Siellä kuunneltiin radiota ja taivasteltiin.

kuulin että laiva upposi. muuta en muista

Europalla. Ei nähty mitään niin kauheaa kuin muilla matkustaja-aluksilla, jotka tulivat yöllä paikanpäälle. Meidän laivasta johdettiin pelastusoperaatiota ja sijaitsimme ilmeisesti kauempana tapahtumapaikalta, koska n. klo. 3.30 yöllä käydessäni kannella meri oli hiljainen (vaikkei tyyni tietenkään sillä järjettömällä myrskyllä) eikä mitään ylimääräisiä valoja tai mitään muutakaan näkynyt ympäristössä. Vain kalastaja-aluksen tyylinen paatti oli laivan kyljessä kiinni ja laivamme oli seisahtunut, siitä tiesin, että jotain erikoista on tapahtunut. Eräs mies kertoi, että on tapahtunut onnettomuus...