Onko normaalia että 85vuotias ei puhu muusta kuin kuolemasta?

Minun äitini on 76 ja leskeksi jäätyään alkanut tehdä roinan vähennystä asunnossa .Se on elämän realiteetti että vanhuus tulee,on ja päättyy kuolemaan. Ei ap sinunkaan äitisi enää nuori ole.

Harmi että äidilläsi on tuollainen kakara.

Miksi te akat aina itkette siitä kuinka vanhempanne eivät ole sellaisia kuin haluatte?

On normaalia. Jos saavutat äitisi iän tajuat. Siinä vaiheessa myöhäistä viisastua.

Luuletko itse olevasi kuolematon?

Meidän mummu on tehnyt kuolemaa 12 vuotta, siitä asti kun leskeksi jäi. Alkuun se oli raskasta, kun juuri oli rakas pappa menetetty ja toinen puhunut muusta kuin omasta kuolemasta. Kannattaa ottaa kokonaisuus huomioon. Jos asuu omassa kodissa, pää toimii ja jalatkin jotenkin, pystyy tekemään ruokansa ja siivoukset, ei se kuolema kovin lähellä ole. Mutta ihmismieli on hassu, joillekin tulee vaan tuo vaihe ja se sitten kestää loppuiän. Voin vannoa, jossain kohtaa vaan kyllästyt eikä ne puheet enää tunnu niin pahalta. Sun pitää vaan itse hoksata, että se nyt puhelee lämpimikseen. Ja ota vastaan kaikki, mitä tarjoaa. Säästä hetki, jos haluaakin takaisin ja lopulta voi vaan heittää menemään tai antaa eteenpäin. Äitisi saa mielenrauhan eikä tuosta nyt kovasti ole vaivaakaan ottaa tavaraa vastaan.

Ei ole normaalia. Minun äitini on myös 80+ ja elää ihan täysillä. Matkustelee ja tapaa ystäviä. Ei puhu kuolemisesta koskaan.

On se tavallista, tosin onhan se kurjaa ja myös epähienoa. Voi olla vanhuksen pää täynnä sitä tulevaa kuolemaansa, masentaa ja ahdistaa.

No mun äiti vasta 62, ja puhuu kuolemasta. Tai ainakin pitää itseään niiiiiiin vanhana ja raihnaisena jo. (muita sairauksia hänellä ei ole kuin 2-tyypin diabetes).

Just vkonloppuna oli viimeksi puhetta asiasta, jolloin taas tokaisin valituksiinsa että ei 62-vuotias ole vanha, eikä vielä 7-kymppinenkään, näin niinkuin omasta mielestäni. Äiti pysyi kannassaan, 6-kymppinen kuulemma ON vanha ja elämä takanapäin ja piste. Jaahas.

N41

On ihan normaalia miettiä siinä iässä kuolemaa. Kaikki vanhukset eivät todellakaan matkustele ja elä kuin kolmekymppiset, jo ihan siitä johtuen että ikä tuo myös sairauksia mukanaan suurimmalle osalle meistä. Kuoleman ajatuksen prosessointi on aivan normaali osa ihmisen elinkaarta. Päinvastoin sellainen vanhus, joka elää aina vain nuoruuttaan, saattaa kokea kovan kriisin esim. sairastuttuaan ja jouduttuaan kohtaamaan sen tosiasian, että elämää ei reaalisesti ole kovin paljon jäljellä. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi te akat aina itkette siitä kuinka vanhempanne eivät ole sellaisia kuin haluatte?

Miksi sinä itket, ettei tuntemattomat akat ole sellaisia kuin sinä haluat?

On normaalia. Hyvin normaalia. On kurjaa, että teet äidistäsi epänormaalin vain sen vuoksi, koska kuolema aiheena on sinulle vaikea. Ymmärrettävää myös, että sinussa herää vaikeita tunteita, ja näistä sinun kannattaisi myös itse keskustella jonkun läheisen kanssa. Kuolema on kaikille hyvin haastava teema ja ymmärrettävästi se myös pelottaa ja askarruttaa äitiäsi, jolloin hän haluaisi keskustella siitä. Koettakaa löytää myös avoimempaa keskusteluyhteyttä keskenänne.

No luulitko ap että äitisi elää ikuisesti? 85 on aika vanha jo tosin naiset voi elää yli 90 lähes 100 vuotiaaksi mutta ei kukaan elä ikuisesti.

Oma mummo teki sanojensa mukaan kuolemaa 40 vuotta. Oli kyllä muutenkin niin kusipää, että kun käytiin tätini pakottamana vanhainkodissa katsomassa sitä raatoa niin äitini ensimmäinen kommentti lähtiessämme oli "hitto, kyllä se koiran kuolema oli pahempi paikka".

Anoppi on tehnyt kuolemaa 23 vuotta, ehkä pidempäänkin, mutta oma kokemus ei ulotu tuon kauemmas. Kun hän oli 60-vee, se tuntui oudolta, nyt kun hän on yli 80v, paljon luonnollisemmalta. 11 vuotta sitten hän sairasti syövän ja julisti "siinäs näette, en ole turhaan sanonut, vaikka kukaan ei kuuntele ja usko". En tiedä, kuinka suuri pettymys parantuminen ja elämän jatkuminen hänelle oli. 

Tuosta kuolinsiivouksesta olen kade. Tavaraa (roskaa) kyllä haalitaan, vaikka viikatemies jo ovella kolkuttaa..

Ap tässä. Se turvattomuus, mikä liittyy äidin menetykseen, on niin vahvana että tänäänkin lähdin kesken vierailun ovet paukkuen kotiin. En vain halua kuulla hänen suustaan sitä miten hän kuolee kohta, "minä joudan jo pois"-toistelua. Nyt oli kuulemma keksinyt mihin vie kirjahyllyn kirjat, en jäänyt edes kuunteleman. Olen lapsellinen, tiedän. Äitini on vain aikoinaan tehnyt minusta niin riippuvaisen itsestään, ei ole tarvinnut selviytyä itse mistään, nyt kohta tarvitsee ja se pelottaa.

Mun äiti on tehnyt kuolemaan nyt ainakin 20 vuotta (täytti juuri 70 v.) ja ei niitä juttuja enää kukaan edes rekisteröi, antaa suun jauhaa.

Mikä hel.......ve...tin 85vuotias, 39vuotias?!?!? Otsikosta palsta poistaa viivat, ei kommenteista!!

Eihän tuo tervettä ole.noin nuori ihminen kuolemasta puhuu.

Ehkä kannattaisi psykiatrille lähettää.

Mun mummi aloitti n. 80-vuotiaana sanomaan joka asiaan että "ensi vuonna kun minua ei enää ole...". Hän eli 96-vuotiaaksi.