Lue keskustelun säännöt.
Uusioperheen haasteet
19.05.2010 |
Miten jaksatte uusioperheissä haasteet, kun perheessä on omat ja toisen lapset?
Meidän uusioperhe on asunut yhdessä vajaan vuoden, minun lapseni ( 2 kpl) ovat isällään joka toinen vkl, miehen lapset (myös 2 kpl) ovat luonamme aina. Itse koen, että minun on ollut helppo ottaa vastaan mieheni lapset ja meillä menee kivasti yhdessä. Mutta... minulla on aika ajoin tunne, että mieheni ei ole lainkaan 'sinut' lapsieni kanssa ja koen, että hän käyttäytyy eri lailla (on kireämpi), kun lapseni ovat kotona.
Tietysti lapset ovat kaikki erilaisia, eikä toisen lapsiin voi tulla (?) koskaan sellaista kiintymyssuhdetta, kuin omiin.
Minua harmittaa tämä todella - asiasta ei ole täysin avoimesti puhuttu ihan oikeilla nimillä - mutta tottakai olen tästä tilanteesta pahoillani ihan lapsienikin puolesta. Hekin varmasti vaistoavat tilanteen jollain tavoin. Siis ei mieheni lapsilleni sano pahasti tms., on enemmänkin sellaista "hiljaista protestia" - esim. jos katsomme kaikki olohuoneessa telkkaria ja lapseni juttelevat/kysyvät jotain, mies laittaa telkkarin isommalle (ihan kuin telkkaria katsoessa pitäisi olla hiiren hiljaa, argh..).
Nyt jääkiekkopelien aikaan lähti yksi ilta vallan eri huoneeseen katsomaan peliä, kun lapseni tulivat olohuoneeseen, näin hänen ilmeestään, että katsoi ettei "mahdu" sohvalle, parempi mennä toisen telkkarin luokse.
Tämä kuulostaa tosi lapselliselta näin kirjoitettuna : )) Toki keskustelu on kaiken lähtökohta ja siitä kaikki lähtee selkiämään, mutta noin muuten tuntuu tosi pahalta alkaa juttelemaan, että et sitten halua viettää aikaa lasteni kanssa, ja että koet heidät vain häiriöksi...
Kommentteja + kokemuksia otetaan ilolla vastaan.
Kommentit (25)
mulla 2 omaa ja 2 yhteistä tän uuden kanssa.
Ja me ollaan kyllä yksi PERHE, missä kaikki lapset on MEIDÄN!
Mies ei erottele omia eikä minun lapsia, vaan kaikki kuulutaan tähän PERHEESEEN tasapuolisesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta en viitsi tällä palstalla ruveta mieltäni pahoittamaan, jääköön kirjoittelu sikseen...
??
varmaan toi hirveesti ap.ta lohduttaa?
mutta en viitsi tällä palstalla ruveta mieltäni pahoittamaan, jääköön kirjoittelu sikseen...
??
Nelosen viesti oiva esimerkki tunneälyn puutteesta, varmaan toi hirveesti ap.ta lohduttaa?
ap kyseli kokemuksia, ei lohdutusta?????
- 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja selvittää. Voihan se olla että mies tekee tuota huomaamattaan ja tarkoittamatta tai haluaa todellakin rauhaa välillä mutta käsität asian liian pahana tms. Jutelkaa asiasta.
Meillä kyllä sujuu hyvin. Kuten sanoitkin, on se keskustelu tärkeintä, eli jos ei puhu, niin menee helposti reisille. Puhukaa lasten rutiineista, tavoista joilla osoitatte lapsille hellyyttä, yhteisistä jutuista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja selvittää. Voihan se olla että mies tekee tuota huomaamattaan ja tarkoittamatta tai haluaa todellakin rauhaa välillä mutta käsität asian liian pahana tms. Jutelkaa asiasta.
Ollaan asiasta jonkin verran puhuttu ja mies tietää, että otan aika herkästi itseeni lapsiini kohdistuvat jutut, mutta minusta näissä kuvaamissani tilanteissa ei kyse ole minun herkkyydestäni. Jos katsotaan telkkaria, minusta ei tarvitse istua tuppisuuna - toki muutkin puhuvat, kommentoivat, mutta ainoastaan, kun lapseni puhuvat, se telkkari menee isommalle tms.
Tiedän, että mieheni on tyypiltään sellainen, että haluaa rauhaa enemmän kuin esim. minä, mutta minusta vaihtoehto ei ole se, että kaikkien pitää olla sukkasillaan ja että meidän kolmen pitää muuttaa käytöstämme radikaalisti. Tämä kuulostaa itsekkäältä, mutta minusta mieheni ja hänen lastensa opittu malli elää ei ole se, jota meidän kaikkien pitää noudattaa, ymmärrätteköhän tätä näkökantaani...
Ja kiitos korjauksesta yhdelle vastaajalle, tosiaan UUSPERHE kyseessä. : )
Ihmetyttää vaan miksi nykyään ihmisillä on niin kiire aina näihin uusioperhe kuvioihin..
En jotenkaan usko että tuollainen ap:nkin kuvailema nihkeä käytös miehen puolelta tulee mitenkään yllätyksenä vasta nyt kun yhdessa asutaan jne.
Kannattaisi pidentää sitä seurusteluaikaa että oppii tuntemaan toisen ihmisen kunnolla. Molempien kannattaisi pitää oma kämppänsä, toki vierailla pidemmän kaavan mukaan toisen luona niin että huomataan miten homma todella toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmetyttää vaan miksi nykyään ihmisillä on niin kiire aina näihin uusioperhe kuvioihin.. En jotenkaan usko että tuollainen ap:nkin kuvailema nihkeä käytös miehen puolelta tulee mitenkään yllätyksenä vasta nyt kun yhdessa asutaan jne. Kannattaisi pidentää sitä seurusteluaikaa että oppii tuntemaan toisen ihmisen kunnolla. Molempien kannattaisi pitää oma kämppänsä, toki vierailla pidemmän kaavan mukaan toisen luona niin että huomataan miten homma todella toimii.
Ihminen on luonteeltaan optimisti, haluaa kuitenkin yhä uskoa rakkauteen vaikka se ensimmäinen suhde ei ikuinen ollutkaan. Riittääkö sulle, että elää yksin lasten kanssa kymmenen vuotta ennenkuin uskaltautuu uuteen suhteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä elämä on elämistä varten. Itse elin kolmekymppiseksi asti ylijärkevästi ja kaavamaisesti. Sen jälkeen olen tajunnut, että ei kaikkea voi elämässä tehdä aina niin kuin "pitäisi" ja riskejäkin pitää ottaa tai ei saa mitään muuta kuin plääsyn ja tylsän elämän.
En tietystikään tarkoita, että lapsellinen ihminen voi tuosta vaan huidella, mutta onhan niitä riskejä otettava ja oltava valmis kohtaamaan myös vaikeudet!
Kaikki on suhteellista - me vietimme 2 vuotta matkalaukkuelämää kahden kodin väliä ja se oli minusta ihan riittävästi.
Eikä tilanne koskaan ole sama toisen kodissa, siis jos ajattelee tuota totuttelua toisen tapoihin, lapsiin ja siihen, että sujuuko yhteiselo vai ei. Vasta sitten kaikki loksahtaa paikoilleen (tai aina ei loksahda :-)), kun oikeasti ollaan yötä päivää saman katon alla, siinä yhteisessä kodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun minun lapseni riehuu, heti tulee huutoa. Kun miehen lapsi tekee vastaavaa, se on vaan söpö. Kun ne tappelee, vika AINA mun lapsessa, hän kun on pari vuotta vanhempi. Siis aina. Myös silloin kun toinen alkaa syyttä suotta hakkaamaan jne. Mies vaan kieltää tapahtuneen. Samoin kun ko lapsi lyö meidän vauvaa, sanoo että ei lyö tahallaan. Pakkoliikkeitä vissiin???
Ellei mies olisi jäänyt leskeksi ja hänellä vauva/pieni lapsi, sitten voisin samaistua olemaan äiti tälle pienelle. Muussa tapauksessa en viitsisi edes yrittää jos tällainen mies tulisi kohdalle jolla kaksi lasta. Varsinkaan jos lapset asuisivat meidän kanssamme jatkuvasti. Juu ei mun juttu.
Ellei mies olisi jäänyt leskeksi ja hänellä vauva/pieni lapsi, sitten voisin samaistua olemaan äiti tälle pienelle. Muussa tapauksessa en viitsisi edes yrittää jos tällainen mies tulisi kohdalle jolla kaksi lasta. Varsinkaan jos lapset asuisivat meidän kanssamme jatkuvasti. Juu ei mun juttu.
Tosin, en ole halukas mieheen ylipäätään vielä, kun lapset ovat pieniä...
Meillä on omia lapsiani 2 ja miehellä myös 2 lasta. Kyllä minulla ainakin on olo monesti, että mieheni on sitä mieltä, että hänen lapsensa on paremmin kasvatettuja ja kaikki pitäisi tehdä lasten kanssa kuten hän haluaa ja lasteni pitäisi olla kuin hänen lapsensa. Hänelle on myös kamalan tärkeää, että lapseni pitävät hänestä, kuten hänen omat lapsensakin. On myös kamalan mustasukkainen lasteni isälle lapsista. Lasteni isä ei ehkä ole yhtä hyvä isänä kuin mieheni on, mutta hän on lasteni biologinen isä ja tottakai lapseni hänestä enemmän pitävät.
Mieheni lasten äiti ei tapaa lapsiaan. Heille mieheni äiti eli mummonsa on ollut äidin korvikkeena.
Meillä keskutellaan paljon asioista. Mielestäni jopa liikaa, koska mieheni haluaa niin. Sen vuoksi arki on alkuvaikuksien jälkeen alkanut sujumaan.
Enemmän meillä on ollut ongelmia, kuinka miehen kissa ja minun koira sopivat samaan talouteen. Kissa ja koira tulee mainiosti toimeen keskenään. Kinaa vaan on meidän välillä vähän kaikesta mm. saako koira koskea kissan leluihin jne.
Meillä on omia lapsiani 2 ja miehellä myös 2 lasta. Kyllä minulla ainakin on olo monesti, että mieheni on sitä mieltä, että hänen lapsensa on paremmin kasvatettuja ja kaikki pitäisi tehdä lasten kanssa kuten hän haluaa ja lasteni pitäisi olla kuin hänen lapsensa. Hänelle on myös kamalan tärkeää, että lapseni pitävät hänestä, kuten hänen omat lapsensakin. On myös kamalan mustasukkainen lasteni isälle lapsista. Lasteni isä ei ehkä ole yhtä hyvä isänä kuin mieheni on, mutta hän on lasteni biologinen isä ja tottakai lapseni hänestä enemmän pitävät. Mieheni lasten äiti ei tapaa lapsiaan. Heille mieheni äiti eli mummonsa on ollut äidin korvikkeena. Meillä keskutellaan paljon asioista. Mielestäni jopa liikaa, koska mieheni haluaa niin. Sen vuoksi arki on alkuvaikuksien jälkeen alkanut sujumaan. Enemmän meillä on ollut ongelmia, kuinka miehen kissa ja minun koira sopivat samaan talouteen. Kissa ja koira tulee mainiosti toimeen keskenään. Kinaa vaan on meidän välillä vähän kaikesta mm. saako koira koskea kissan leluihin jne.
Näin minäkin koen monesti asian, että mieheni ajattelee, että lapseni ovat 'kurittomia'. Hänen lapsensa ovat paljon hiljaisempia, enemmän omiss oloissaan (huoneissaan), koulu sujuu molemmilla jne. Mieheni lapset ovat tosin vähän vanhempia kuin omani, mutta eivät kuitenkaan älyttömästi vanhempia.
Miten tuo keskustelu on teilläe toiminue, onko miehesi muuttanut kantaansa, kun olet kertonut, miten koet asiat?
Välillä mietin, miten kauan kestää hioutua yhteen ja missä vaiheessa on aika poistua takavasemmalle, niin harmittaa välillä!
ap
Ensimmäiset pari kolme vuotta on hankalimmat. Täytyyhän sitä kahden perheen tavat ja ihmiset sovittaa saman katon alle.
Tärkeää on, että voisitte puhua asiosta rauhassa ja kiihkottomasti. Sovitte yhteisistä pelisäännöistä.
Usein tulee tulkittua toista ihmista negatiivisesti vaikka toinen ei sitä tarkoittaisikaan. Voin hyvin kuvitella, että mun mies lähtisi katsomaan jäkistä toiseen huoneeseen. Sehän on useille miehille niin tärkeää saada ottelu katsoa ilman mitään häiriöitä.
mutta en viitsi tällä palstalla ruveta mieltäni pahoittamaan, jääköön kirjoittelu sikseen...