Uusioperheen haasteet

kuitenkin siten, ettet syyttele häntä vaan ihan vain keskustellen.



meillä minä olen se, joka vetäydyn mieheni ja hänen lapsensa tieltä. tämä johtuu lähinnä siitä, että lapsi on mustasukkainen mieheni minulle ja minun lapsilleni antamasta ajasta ja vaatii saada olla kaksin, kun kerran niin harvoin ovat yhdessä. tyttö siis asuu meillä joka toinen viikonloppu. mieheni on sitä mieltä, ettei hän haluaisi antaa sellaista mielikuvaa tyttärelleen, että vain hän ja tyttö ovat perhe ja me olemme ulkopuolisia, mutta siihen on tosi vaikea puuttua, kun tyttö sulkeutuu heti.



ymmärrän kyllä mieheni kannan, mutta ymmärrän myös tytärtä. hän oli teini-ikäinen, kun me miehen kanssa tapasimme ja hän oli siihen asti elätellyt toiveita isän ja äidin yhteen palaamisesta ja lisäksi hän oli ollut ainoa lapsi, joka sai kaiken huomion siihen asti, etenkin eron jälkeen. hänelle on ollut vaikea sopeutua minuun ja lapsiini, vaikka hän ystävällisesti käyttäytyykin. hän vain vetäytyy heti kuoreensa, jos mies ottaa minun lapsiani syliin tai haluaa meidätkin mukaan, kun he kulkevat viikonloppuisin.



meillä eletäänkin sitten aika outoa elämää. kun olemme viikot yhdessä, olemme hyvin tiivis porukka, jolla on yhteisiä menoja ja jatkuvasti yhteistä puuhaa, ääntä ja naurua riittää. mutta kun tyttö tulee meille, meillä muututaan kahdeksi erilliseksi yksiköksi, minä ja minun lapseni sekä mieheni ja hänen tyttärensä. koko koti hiljenee ja vietämme kaikki aikaa erillämme. mies kulkee tytön kanssa lähikaupungeissa shoppailemassa, konserteissa, laskettelemassa ja minä vietän aikaa lasteni kanssa puuhaillen. välillä olen suosiolla pakannut lapseni autoon ja lähtenyt äitini tai sisareni luona käymään. muutaman kerran olisi mieheni halunnut mukaan, mutta tämän on tytön äiti kieltänyt.



minä en käyttäydy kuten ap:n mies, olen ystävällinen lapselle ja yritän pitää häntä täysivaltaisena perheenjäsenenä, mutta välillä se on todella vaikeaa kun nuoresta heti päällepäin näkee, että se ei ole hänelle mieleen. en sano, että teillä on kyse samasta asiasta, mutta siksi kehotankin teitä keskustelemaan asiasta. oma mieheni oli pitkään masentunut tästä tilanteesta, mutta kun kerroin, että minä ymmärrän tytön käytöksen vaikken sitä aina pystykään hyväksymään, hänenkin olonsa helpottui. kuin myös minun. tiedän siis, että mies haluaisi tilanteeseen muutosta, eikä ole hänen valintansa, ettei meistä ole ihan täysin tullut yhtenäistä perhettä.



toivon, että aika auttaa asiaan.

Ensimmäiset pari kolme vuotta on hankalimmat. Täytyyhän sitä kahden perheen tavat ja ihmiset sovittaa saman katon alle. Tärkeää on, että voisitte puhua asiosta rauhassa ja kiihkottomasti. Sovitte yhteisistä pelisäännöistä. Usein tulee tulkittua toista ihmista negatiivisesti vaikka toinen ei sitä tarkoittaisikaan. Voin hyvin kuvitella, että mun mies lähtisi katsomaan jäkistä toiseen huoneeseen. Sehän on useille miehille niin tärkeää saada ottelu katsoa ilman mitään häiriöitä.

... ettei tietenkään hetkessä kaikki loksahda paikoilleen ja meillä tuossa keskustelussa, tai siis taidoissa keskustella on parantamisen varaa, joten sekin vielä tässä hankaluutena. Ja useinhan sanotaan, että uusperheelliset eroavat herkästi, koska tosiaan se kahden perheen yhdistäminen ei aina ilman mutkia onnistu.

Tuo lätkä oli huono esimerkki sinänsä, koska minäkin sitä katson ja minusta olisi kiva, että sitä voidaan katsoa yhdessä (myös minun lapsieni ollessa paikalla), ettei kaikki ole tahoillaan eri huoneissa katsomassa samaa ohjelmaa. : )

Mutta totta se, etten täysin ymmärrä mieheni tarvetta rauhalliseen ympäristöön - ja sekös hankaloittaa, kun minun lapseni eivät ole aina niin hiljaisia. Tosin olen huomannut, että miehenikin lapset käyttäytyvät eri tavalla, kun olemme viidestään (siis ettei mieheni ole paikalla), puhuvat paljon, hassuttelevat yms.

ap

kahdenkeskistä aikaa vanhempien kanssa. Myös niin, että sun lapset on miehen kanssa ja sinä miehen lasten kanssa. Voi olla joskus vaikeaa, mutta on tärkeää lapsille.



ja tietysti koko perheen yhteistä aikaa ilman TV:tä, jotta hioudutte yhteen perheeksi.

Mutta kyllä voi hyvinkin mennä kolme neljä vuotta ennen kuin asiat sujuvat.



Itsellänikin on uusperhe, mutta nämä ongelmat eivät ole minulle tuttuja. Mieheni ei ole koskaan erotellut kuka on kenenkin lapsi. Puhuimme nämä asiat selviksi jo seurustelun alkumetreillä ja lähdimme siitä että kaikki lapset ovat mukana tässä paketissa - puolin ja toisin. Ap, ei ole varmasti vieläkään myöhäistä käydä läpi tällaisia keskusteluja. Tai käydä niitä uudestaan jos asiat ovat päässeet unohtumaan.



Meille eniten harmia ovat aiheuttaneet ymmärtämättömät perheemme ulkopuoliset. Siis nämä nro 2:n hengenheimolaiset.

Joo, ollaan puhuttu, että kaikki lapset ovat tasavertaisia jne - mutta minusta käytäntö ei vain sitä osoita. Ja nyt minusta tuntuu, että minulla on kesto ketutus päällä ja nautin hetkistä, kun mies ei ole kotona. Tuntuu kuin ilmapiiri olisi silloin rennompi - tai ehkä tämä on vain minun pääni sisällä, että myös itse käyttäydyn nykyään eri lailla, kun mieheni on paikalla.



Ja olen sanonut suoraan miehelle, ettei kenelläkään ole sellaisia lapsia kuin hänellä, siis tämä ihan kohteliaisuusmielessä sanottu - jotka eivät siis kiukuttele, hoitavat koulun siihen täysin puuttumatta, eivät aiheuta mitään harmia.



Minun lapseni kiukuttelevat (mutta siis olen sitä mieltä, että lasten tarvitseekin välillä kiukutella), pojalla on vaikeuksia ties missä asiassa, tarvitsee patistusta ja apua koulunkäynnissä jne... Ja olen sanonut suoraan, että juuri näiden suurien eroavaisuuksien takia hänen on varmasti vaikea ymmärtää lapsiani. + kaikki vanhat jutut, jotka johtivat minun ja exäni eroon aikoinaan, nekin vaikuttavat vielä meihin (minuun ja lapsiini). Joten useasti ajattelen, että me kolme olemme se ongelmapiste meillä.



Mutta ehkä muutaman vuoden harjoittelun jälkeen meistäkin on tullut yhtenäinen perhe!



ap