Olen vanhemmiten alkanut ahdistua ajatuksesta, että pallomme kelluu avaruudessa
Aivan kamalasti ahdistaa. En ennen miettinyt tällaisia.
Kommentit (104)
Kuvittele että tila on matrix joka on aika tukeva, etkä kellukaan avaruudessa. Pysyt hyvin paikoillaan. Helpottaako vai tuleeko toinen ahdistus?
Kiitos painovoiman, on se kuitenkin liikkeessä hallitusti radallaan, eikä poukkoile miten ja minne sattuu. Mua ahdistaa vähän se ajatus, että milloin vain voi ilmestyä joku möhkäle törmäyskurssille meidän kanssa.
Et siis luota oikein luonnonvoimiin kuten painovoimaan? Kokeilepa sitten rikkoa niitä ihan tieten tahtoen. Vaikka saada pallon putoamaan vaihteeksi ylöspäin tai jotain, niin huomaat ettei se taida kovin todennäköisesti onnistua että luonnonlait lopettaa toimimisen kuten ne on aina toimineet.
Aattele tää kiitää hirveää vauhtia, ja kaikenmaailman mötikät samoin. Joku asteroidikin meni kohdasta jossa maa oli ollut 6 tuntia aiemmin tai jotain. Aattele kiinni muutamasta tunnista!
Onhan tää ihan järjetöntä. Lisäksi vieläpä kiidetään ihan hirmuista vauhtia päivästä toiseen.
Se etenee suoraan gravitaation vääntämässä aika-avaruudessa.
Mua on aina haitannut se kun avaruus on ääretön ja silti se laajenee. Jotenkin nämä kaksi asiaa ei mahdu mun päähän että siis ääretön laajenee, eli siis laajeneminenhan tarvitsee jotkut reunat kuitenkin että se laajeneminen voidaan todeta ja siis minne se laajenee jos se on ääretön. Aaaaaaaaa!!!!!
Tieteellisille asiantuntijoillekin maailmankaikkeus on mysteeri.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Näitä on hauska miettiä yksin vuoteessa öisin. Sitten voi kurkata ulos ja nähdä tähtitaivaan ja kuun. Aaaahhh... sitten nousee aurinko. Tai no, maapallo pyörähtää niin, että säteet osuu kohdalle. Niin, ja ne säteet on matkanneet maahan sen 8min 19sek. Kivaa! Kuis monta tähteä meidän galaksissa on? Kuinka monta galaksia... on missä? Missä me ollaan? Mihin tää juttu laajenee?
Elämme tasaisella maa piirillä. Joten ei mitään hätää.
Vierailija kirjoitti:
Mua on aina haitannut se kun avaruus on ääretön ja silti se laajenee. Jotenkin nämä kaksi asiaa ei mahdu mun päähän että siis ääretön laajenee, eli siis laajeneminenhan tarvitsee jotkut reunat kuitenkin että se laajeneminen voidaan todeta ja siis minne se laajenee jos se on ääretön. Aaaaaaaaa!!!!!
No eihän avaruus ole ääretön.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää ihan järjetöntä. Lisäksi vieläpä kiidetään ihan hirmuista vauhtia päivästä toiseen.
Yöksi kai sentään pysähdytään, että vapaan maailman johtaja, presidentti Biden, saa nukkua?
Faith kirjoitti:
Tieteellisille asiantuntijoillekin maailmankaikkeus on mysteeri.
Siitä tiedetään varsin paljon ja koko ajan opitaan lisää.
Ajattele sitä että Linnunrata on törmäyskurssilla Andromedan galaksin kanssa. Miljardit ja miljardit tähdet maailmoineen törmäyskurssilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää ihan järjetöntä. Lisäksi vieläpä kiidetään ihan hirmuista vauhtia päivästä toiseen.
Yöksi kai sentään pysähdytään, että vapaan maailman johtaja, presidentti Biden, saa nukkua?
Amtrak Joe on tottunut nukkumaan liikkuvassa kunassa, no hätä.
Äärettömyys, ikuisuus, kuolema. Siinäpä öiksi pohditavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää ihan järjetöntä. Lisäksi vieläpä kiidetään ihan hirmuista vauhtia päivästä toiseen.
Yöksi kai sentään pysähdytään, että vapaan maailman johtaja, presidentti Biden, saa nukkua?
Amtrak Joe on tottunut nukkumaan liikkuvassa kunassa, no hätä.
po. junassa.
Puhelin on yksi helvetinkone.
Putoaa avaruudessa.