Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että kaikilla on ollut pullantuoksuinen mummo maalla
15.08.2022 |
Minun isäni oli iltatähti ja mummo asui meillä. Mieleen jäi vain kiukkuinen mummo, joka luona sai käydä mutta luvalla. Katsoi kyllä perään kun oltiin ulkona, mutta kuri oli tiukka. Äidinäiti oli duunari, joka asui kaupungissa pienessä kaksiossa lähiössä. Olin kerran kesällä kutsuttuna serkun kanssa pari viikkoa. Mieleen jäi vain pohjaanpalanut ruoka ja se, että oli vähän tylsää. En suostunut koskaan lähtemään toista kertaa - kuten ei kukaan tainnut, ei veljeni eikä serkut. Nuorinta serkkua ei edes laitettu. Ukkejani ei ollut elossa syntyessäni.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli mummo, joka makasi sängyssä liikuntakyvyttömänä ja näki harhoja. Äitini hoiti häntä kotona loppuun asti. Olin kuusivuotias mummon kuollessa, joten kovin selviä muistikuvia minulla ei hänestä ole, tosin minulle on kerrottu että hän piti minusta ja kutsui minua "mummon kultalinnuksi".
Toinen mummo taas oli B-mielisairaalassa koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan, häntä en tavannut kuin kaksi tai kolme kertaa. Kumpikaan mummo ei tietenkään leiponut pullaa tai tehnyt muutakaan mummoille tyypillistä. Vaihtaisitko mummoja, ap?
Olen pahoillani puolestasi, mutta jos koskaan ikinä saan onnen olla isoäitinä niin tuo mummun kultalintu tulee kyllä käyttöön. Suloinen nimitys. Minua olivat aikoinaan sairaalassa kutsuneet vauvana isojen sinisten silmien vuoksi " sinilinnuksi"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli mummo kaupungissa. Se oli kivaa ja jännää, koska itse asuin lapsuuteni maaseudulla.
Ei meillä vaan. Meillä oli pullantuoksuisia mummoja kaupungissa. Tai siis toinen oli enemmän pullan ja pikkuleivän tuoksuinen, toinen sitten kaurasämpylöiden ja lettujen tuoksuinen.
No mulla ei ainakaan ollut vaikka mummola maalla olikin. Mutta mummon naapurissa asui mummon pikkuserkku tai vastaava sukulainen ja hän sitten oli justiinsa tuollainen pullantuoksuinen ja mukava ihminen.
Minulla oli pullantuoksuinen mummo maalla! Hän tuoksui myös karjalanpiirakoille ja joulutortuille.
Mutta toinen mummoni oli hieno helsinkiläisrouva, jolla oli vaaleansininen permanentti ja joka osti wienerleipiä Stockan Herkusta. Molempi parempi. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli pullantuoksuinen mummo maalla! Hän tuoksui myös karjalanpiirakoille ja joulutortuille.
Mutta toinen mummoni oli hieno helsinkiläisrouva, jolla oli vaaleansininen permanentti ja joka osti wienerleipiä Stockan Herkusta. Molempi parempi. :)
Tässä on hieno kattaus kyllä mummoja. Ihania. AP, elämässä toisilla ei ole edes jalkoja, tää menee vaan niin tämä setti täällä maailmassa.
Minulla oli just sellainen, mummojen mummo, pullantuoksuinen, syli lämmin, ahkera työläinen.
Omilla lapsillani on juopot isovanhemmat. Kyllä, vanhempani. Viinalta haisevat, epävakaat hölmöt. Isänsä vanhemmat, no ne oli sellaiset rivarissa asuvat vanhukset. Ihan mukavia, mutta melko yksinkertaisia mieleltään. Mutta pidin heistä ja lapsetkin vieraili mielellään. Pappa oli hassu ja mumma teki hyvää ruokaa. Aina sitä samaa, mutta niiin hyvää. Pappa on kuollut ja mumma asuu muistisairaana palvelutalossa. Ei ole hirveästi tullut käytyä, kun on kaukana ja lasten isästä erosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan kouluiässä hämmästyneeni todella kun yhdellä luokkakaverilla oli mummola kerrostalossa. Minulla ja kaikilla muilla tutuilla oli "kirjoistakin tutut" maaseutumummolat.
Yritin sitten miettiä mitä sellaisessa kaupunkimummolassa tehdään. Kun minä menin mummolaan, leikin kissanpentujen kanssa, ruokien kanoja ja lampaita, keräsin marjoja, hiihdin ja laskin mäkeä, kesäisin tehtiin myös uintiretkiä mummolan rantaan, eväskorissa oli pannukakkuja ja vadelmamehua.
Mun mummo tuoksui röökiltä. Hän oli sellainen pienikokoinen, mutta ai juma mikä luonne. Pikku Myy potenssiin 10. Mummolla oli kova ääni ja käkättävä nauru, ja jossain vaiheessa lapsuutta/nuoruutta hävetti kulkea hänen kanssaan. Ehkä hänellä oli adhd. Mutta sitkeä oli. Omiaan puolusti ja meille lapsenlapsille opetti oikeudenmukaisuutta ja reiluutta, ajan tavan mukaan myös tukkapöllyllä jos hänen mielestä käyttäydyttiin hölmösti. Ja tottahan me pennut välillä niin tehtiinkin. Kokonaisuutena kuitenkin, mummo oli mahtava persoona. Ei opettanut pullaa paistamaan, mutta halkoja osaan hakata, moottorisahan korjata, oljyt vaihtaa autosta jne. Ja niin... kääriä sätkän ja polttaa tupakkaa myös. Sen opin mummolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun 1900-luvun alussa syntynyt kaupunkilaismummini osti tarjottavat lähileipomosta. Hänen avunsa olivat muualla kuin hellan ääressä, sitä taitoa muilta lainkaan väheksymättä.
Mummo oli juoppo. Ja toinen mummo itsekäs uhriutuja.
Juoppo mummo teki kyllä hyvää pullaa. Toinen ei osaa edes ruokaa laittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli sitä pullantuoksua joskus jos mummi vei kahvilaan, pienessä kaksiossaan kalliossa (siis Helsingissä) en muista että olisi koskaan leiponut. Esikaupunkilähiöstä oli kiva käydä mummin luona kaupungissa vaikka siihen aikaan karhupuisto oli aika pelottava
Mulla oli dullantuoksuinen mummo maalta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun pullantuoksuinen mummo oli kaupungissa, ja ikävä ihminen, mutta ei mulle, kun tykkäsi musta.
Minun kummatkin mummot asui kaupungissa lähiössä kun synnyin. Kummatkin ovat maalta kotoisin, joten saatiin viettää kotiseuduillaan maalla kesiä. Kumpikaan ei juurikaan leivo pullia. Toinen ei pysty enää laittamaan ruokaakaan. Hyviä muistoja sekä maalta että kaupungista.
Paista pullas ite tai laita närttiukkos paistaa
En muuten muista pullia. Ehkä niitä on siellä maalla.
Lettuja, mustikkapiirakkaa, omenapiirakkaa, karjalanpiirakkaa, jäätelöä...
Minulla oli varamummo jonkin aikaa, joka työnsi viineriä ja keksiä, mehua. Valitettavasti hänen pappa poltti tupakkaa sisällä.
Mulla oli kaupunkilaismummo. Isoisälläni oli yritys ja mummokin sen kautta koko ajan töissä. Pullaa oli aina, mutta ei itse leivottua. Rakkautta hän osoitti antamalla rahaa. Mummolla oli aika kärkkäitä mielipiteitä siitä, miltä lapsen tulee näyttää (hiukset, pukeutuminen), joten lapsena en kokenut häntä kovin läheiseksi. Aikuistuttuani tilanne muuttui.
Minulla oli mummo, joka makasi sängyssä liikuntakyvyttömänä ja näki harhoja. Äitini hoiti häntä kotona loppuun asti. Olin kuusivuotias mummon kuollessa, joten kovin selviä muistikuvia minulla ei hänestä ole, tosin minulle on kerrottu että hän piti minusta ja kutsui minua "mummon kultalinnuksi".
Toinen mummo taas oli B-mielisairaalassa koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan, häntä en tavannut kuin kaksi tai kolme kertaa. Kumpikaan mummo ei tietenkään leiponut pullaa tai tehnyt muutakaan mummoille tyypillistä. Vaihtaisitko mummoja, ap?