Mahtava kannanotto naisten "voimaantumisesta"
Mahtavaa, vihdoinkin joku asioita oikeasti tutkinut ja uskottava henkilö alkaa puhua ääneen näistä ongelmista yliseksualisoituneessa kulttuurissa ja miten siinä edelleen nimenomaan naisia ohjaillaan!
"Haataja pitää ristiriitaisena ilmiönä esimerkiksi naisiin kohdistuvaa voimaantumispuhetta, jossa naisten oman seksikkyyden haltuunoton tulisi kasvattaa heidän itsetuntoaan.
En epäile, etteikö seksikkyyden kokemuksesta voi aidosti saada voimaantumisen tunteita, ja se olisi tietenkin ok, jos miehille olisi vastaava diskurssi. Mutta seksikkyyden tavoittelu voimaantumisen lähteenä on vahvasti sukupuolittunutta, ja juuri naisia ohjataan siihen suuntaan, hän sanoo."
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008945328.html
Toki artikkelissa paljon muitakin hyviä pointteja, mutta nostin keskusteluun tämän, mistä palstalla on yritetty keskustella paljonkin, mutta seksillä voimaantujat tai heidän puolustajansa eivät ole suostuneet näkemään tuota ongelmaa, että edelleen nimenomaan vain naisia ohjataan moiseen, lopulta esineellistävään, toimintaan.
Kommentit (206)
Tässäkin lehdessä on joka päivä joku julkkis tissejä esittelemässä. Riisumalla julkisesti nainen esineellistää itsensä ja sitten siitä syytetään miehiä. Mutta täytyy ymmärtää, että he ovat "rohkeita" ja niitä tissejä ei esitellä miehille, vaan niissä on "viesti" kaikille naisille. Kyllä miehetkin tuon "viestin" ymmärtävät, mutta heidän tulkintansa asiasta on naisen arvon aleneminen, koska itseään myyvä nainen on h***a.
Jossain Iltalehdessä oli se Iltatyttö vielä 90-luvun lopussa tissit paljaana, oliko se voimaantumista ja taisi tasa-arvon nimissä sittemmin poistua?
Tuossahan nimenomaan raotetaan naisten seksillä voimaantumisen ongelmaa; vain naisia ohjataan siihen! Ei miehiä. Eli ihan samaa ikuista esineellistämistä, mikä jatkuu vuosisadasta toiseen vain ilmiasun hieman muuttuessa.
Nyt vain nämä naiset on aivopesty uskomaan, että _he itse_ valitsevat sen, mutta tosiasia on, että kyseessä on mm. polkuriippuvuus, missä itse ydinasia (naisten paljastelu ja esineellistäminen) pysyy edelleen samana ja taustalla on ne samat iänikuiset patriarkaatin luomat rooliodotukset naisille.
En tajua miten ihmeessä nämä seksillä "voimaantuvat" naiset eivät ole itse tajunneet ihmetellä tuota selvästi sukupuolittunutta asetelmaa, että VAIN naiset "voimaantuu" paljastelemalla. Hei c'mooooon!!
Kriittistä ajattelua pitäisi ehdottomasti yrittää opettaa jo peruskoulussa. Muuten näitä aivopestyjä lampaita tulee olemaan jatkossakin, he vain oppivat sanomaan "mutku mä ite haluun kans".
Vierailija kirjoitti:
Joopa joo. Naiset myykää itseänne ja voimaantukaa. Kuka tollaseenkin uskoo.
Et tainnut lukea edes juttua kun piti päästä öyhöttämään. Naiset ja feminismi mainittu niin heti pääsee heittämään jonkun copy-pastevakiovastauksista
Vierailija kirjoitti:
En tajua miten ihmeessä nämä seksillä "voimaantuvat" naiset eivät ole itse tajunneet ihmetellä tuota selvästi sukupuolittunutta asetelmaa, että VAIN naiset "voimaantuu" paljastelemalla. Hei c'mooooon!!
Kriittistä ajattelua pitäisi ehdottomasti yrittää opettaa jo peruskoulussa. Muuten näitä aivopestyjä lampaita tulee olemaan jatkossakin, he vain oppivat sanomaan "mutku mä ite haluun kans".
Olen ihmetellyt ihan samaa t feministi
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan nimenomaan raotetaan naisten seksillä voimaantumisen ongelmaa; vain naisia ohjataan siihen! Ei miehiä. Eli ihan samaa ikuista esineellistämistä, mikä jatkuu vuosisadasta toiseen vain ilmiasun hieman muuttuessa.
Nyt vain nämä naiset on aivopesty uskomaan, että _he itse_ valitsevat sen, mutta tosiasia on, että kyseessä on mm. polkuriippuvuus, missä itse ydinasia (naisten paljastelu ja esineellistäminen) pysyy edelleen samana ja taustalla on ne samat iänikuiset patriarkaatin luomat rooliodotukset naisille.
Höpöhöpö. On naisille luontaista hyötyä ulkonäöstään. Se on ihan luontaista jota media sitten ruokkii.
Minä olen vegaani, ja uskon että moiset ongelmat koskevat vain lihapäitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata alkaa esineellistämään itseään, mutta ei myöskään uskonnon varjolla vaatia erittäin peittävää pukeutumista.
Tässä maassa nyt ei uskonnon varjolla latele rajoituksia muut kuin tuontiväki ja heillä se kuuluu kulttuuriin, joten turha urputtaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Miehillä ei ole seksuaalista valtaa. Ei ketään kiinnosta joku muniaan esittelevä tavis mies, koska siinä ei ole sitten kenenkään mielestä mitään seksikästä.
Kyse on siis naisten etuoikeudesta ja valta-asemasta.
Etuoikeudesta tulla esineellistetyksi ja kohdelluksi kauppatavarana? Wow.
"Juuri naisia ohjataan siihen suuntaan"... Naisten mielestä vain heitä ohjataan siihen suuntaan. Kyllä Hollywood on jo pitkään asettanut raamit sille, miltä oikea mies näyttää. Samalla palomieskalenterit myyvät joka vuosi, joita naiset ostavat "hyväntekeväisyystarkoituksessa". Nuoret miehet katsovat salivideoita TikTokissa, missä opetetaan 14-vuotiaita treenaamaan, syömään ja piikittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan nimenomaan raotetaan naisten seksillä voimaantumisen ongelmaa; vain naisia ohjataan siihen! Ei miehiä. Eli ihan samaa ikuista esineellistämistä, mikä jatkuu vuosisadasta toiseen vain ilmiasun hieman muuttuessa.
Nyt vain nämä naiset on aivopesty uskomaan, että _he itse_ valitsevat sen, mutta tosiasia on, että kyseessä on mm. polkuriippuvuus, missä itse ydinasia (naisten paljastelu ja esineellistäminen) pysyy edelleen samana ja taustalla on ne samat iänikuiset patriarkaatin luomat rooliodotukset naisille.
Höpöhöpö. On naisille luontaista hyötyä ulkonäöstään. Se on ihan luontaista jota media sitten ruokkii.
Mistä lie moista oppinut, mutta olet kyllä harvinaisen hakoteillä. Luonnossa uroot ovat yleensä kauniita, on värikkäämmät ja hienommat sulat ynnä muuta. Jotkut ovat kääntäneet ihmisillä tuon asetelman päälaelleen.
Mä olen aina ihmetellyt tätä. Tosin olen kasvanut aikana ilman kännyköitä, ja internetkin oli uutuus. Kaikki arvo painottuu nykyään vartaloon. Oma itse määritellään sen oman kropan kautta. Ehkä rahkeet ei riitä muuhun, ehkä ihmisellä ei ole muuta annettavaa kuin se vartalo?
Englantilainen Louise Perry on kirjoittanut aiheeseen liittyen kirjan, kannattaa hankkia käsiinsä. Toistaiseksi saatavilla vain englanniksi: "The Case Against The Sexual Revolution".
Eräästä arviosta:
"Louise Perry exposes the travesty of “sex positive” feminism as neither positive nor sexy and argues for new thinking which puts women’s true interests, desires and happiness at its heart."
Youtubessa on Louisen haastatteluja, suosittelen katsomaan. Fiksu nainen, joka on aidosti naisten puolella.
Eikö tämä voimaantuminen viittaa siihen, että naiset eivät saisi samaa negatiivista mainetta seksin harrastamisesta? Kautta aikojen mies on voinut harrastaa seksiä monen naisen kanssa ja häntä ei haukuta lutkaksi. Eli tällä logiikalla miehet eivät tarvitse voimaantumista?
Korjatkaa jos olen väärässä.

Aika tekopyhää naisilta vaatia tuota, mutta silti pilkata miehiä seksuaalisesta kokemattomuudesta ja sulkea neitsyet pariutumisen ulkopuolelle.
Aiempien seksikumppanien määrällä on muuten käänteinen korrelaatio tulevan parisuhteen pituuden ennusteelle.
Et tainnut vastata kysymykseeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä ei ole seksuaalista valtaa. Ei ketään kiinnosta joku muniaan esittelevä tavis mies, koska siinä ei ole sitten kenenkään mielestä mitään seksikästä.
Kyse on siis naisten etuoikeudesta ja valta-asemasta.
Etuoikeudesta tulla esineellistetyksi ja kohdelluksi kauppatavarana? Wow.
Kyllä minä miehenä laittaisin kuvia persereijästäni internetiin, jos tienaisin sillä tuhansia euroja. Kyse on nimenomaan etuoikeudesta, minkä naisten seksuaalisuus heille suo. Eikä kyse tietenkään ole ensisijassa mistään persekuvista, vaan esimerkiksi niistä valtavista tulonsiirroista, mitä avioliitoissa tapahtuu miehiltä naisille. Sillä naisen seksuaalisuus on olennaisesti arvokkaampaa kuin miehen, pitää miehen kompensoida tuota resursseilla ja muilla kosiomenoilla.
Tähän poikkeuksena tietenkin komeat miehet, joiden geneettinen laatu on niin korkea, että heidän seksuaalisuudellaan on korkea arvo. Hekin ovat tietenkin etuoikeutettuja.
Jos naisella on seksuaalinen valta, se johtuu miehistä. Miesten ei olisi pakko antaa naisille tätä valtaa, mutta he antavat kuitenkin. Mistä lie johtuu, kykenemättömyydestä hillitä omia viettejään?
Joskus nuorena kun tajusin, kuinka vietävissä miehet ovat kun vähän laittaa tissivakoa esille, menetin kunnioitukseni täysin. Oman puolisoni kanssa minulle oli tärkeää ensin luoda vuosia kestänyt ystävyyssuhde, ja vasta sitten hankkiutua parisuhteeseen.
No niinpä, miksi pitää riisua vaatteet voimaantuakseen? Miksei tätä samaa itsensä myymistä/seksiseksiseksi/riisuutumista työnnetä miehille samalla tavalla?
Miksei voimaantua voisi oppimalla esim uutta taitoa tai vaikkapa tekemällä jotakin hienoa (urheilun, työn, taiteiden tai muun saralla?
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin lehdessä on joka päivä joku julkkis tissejä esittelemässä. Riisumalla julkisesti nainen esineellistää itsensä ja sitten siitä syytetään miehiä. Mutta täytyy ymmärtää, että he ovat "rohkeita" ja niitä tissejä ei esitellä miehille, vaan niissä on "viesti" kaikille naisille. Kyllä miehetkin tuon "viestin" ymmärtävät, mutta heidän tulkintansa asiasta on naisen arvon aleneminen, koska itseään myyvä nainen on h***a.
Missä ihmeen tässä lehdessä? Ei tämä palsta ole mikään lehti. Mitä lehteä kritisoit?
Joopa joo. Naiset myykää itseänne ja voimaantukaa. Kuka tollaseenkin uskoo.