Menisikö sinun 2-luokkalaisesi kouluun, jos
olisi kovassa yskässä ja nuhainen, mutta yö mennyt paremmin kuin edeltävä yö? sai siis nukuttuakin.
Meillä valvottiin toissayö ja lapsi oli kuin nukkuneen rukous aamulla joten oli eilisen kotona, tätä päivää nyt mietin, yskää on tottakai yhä, mutta ei kuitenkaan siinä määrin valvottu kuin toissayö..
Kommentit (4)
lapsella on kamalaa olla koulussa väsyneenä,rankkaa puuhaa olla isossa porukassa.Itse olen parhaillaan yskivän ekan kanssa kotosalla ja huono omatunto kalvaa(tyhmää!) ,kun lapsi ei ole enempää sairas ja minä vaan kotosalla pyörin,töissä olis tekemistä(olen myöskin koulumaailmassa).Tiedän kuitenkin kokemuksesta,että parempi näin.
ja pärskii koko ajan niin pitäisin kotona, vaikka ei olisi kuumetta. Tuollainen tila vaikuttaa kuitenkin jaksamiseen ja se menee lepäämällä nopeammin ohikin. Jos koulussa olisi vaikka jumppatunti, niin ei tuossa kunnossa ole kykenevä siihen osallistumaan. Ja en laittaisi kouluun tartuttamaan toisia.
eikä koulussa ole liikuntaa, sitä oli eilen ja lapsi siis kotona eilen. Ei myöskään pärski/aivastele.
Ap
ja toivoisin, että oppilaani jäisivät kotiin vastaavassa tilanteessa
t. äiti ja ope