Miksi nainen haukkuu minua kun ollaan kaksin, ja kehuu joistain ihan älyvapaista jutuista seurassa?
Ollaan oltu yli vuosi yhdessä. En ole varma tuleeko tästä hommasta yhtään mitään, tuntuu että olen väärä mies tälle naiselle.
Joka tapauksessa, kun ollaan kaksin, niin nainen haukkuu minua sekä käytännön osaamisista että älyllisistä asioista. Eikä ole oikein kiinnostunut asioistani millään syvemmällä tasolla. No, tähän mennessähän tämä kuulostaa ihan selkeältä keissiltä, nainen ei vain arvosta minua millään tasolla.
Kuitenkin, jos olemme jossain porukassa, jossa on muitakin ihmisiä, niin nainen edelleen vitttuilee joistain asioista, mutta samalla myös kehuu jostain ihan kummallisista jutuista, joista tiedän että hän ei todellisuudessa arvosta niitä ollenkaan. Tarkoitan, että tiedän että hän ei arvosta vaikkapa laulamista ollenkaan, mutta sitten kehuu porukassa sitä, kuinka hyvä olen laulamaan ( esimerkki oli keksitty, en harrasta laulamista). Mitä järkeä tässä on? Osaako joku kertoa jonkun psykologisen syyn tälle naisen toiminnalle?
Kommentit (50)
Tunnistan ilmiön. Voisko olla että hän ei osaa ilmaista sulle kunnioitustaan ja tykkäämistään vaan seurassa koettaa ns arvostaa sua?
No seurassa haluaa tietysti kavereilleen esittää, että katsokaa kuinka hyvän puolison olen saanut. Muuten haluaa vain alistaa. Miksi olet tuollaisessa suhteessa?
Antaa käytöksellään ymmärtää, että hän on löytänyt hyvän miehen. Oikeasti ei taida noin ajatella, miettisin sinuna hieman kannattaako tuota suhdetta jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
No seurassa haluaa tietysti kavereilleen esittää, että katsokaa kuinka hyvän puolison olen saanut. Muuten haluaa vain alistaa. Miksi olet tuollaisessa suhteessa?
Olen kai naisten mielestä huono mies - ei, en lyö enkä raiskaa enkä mitään muutakaan mikä oikeasti tekisi huonoksi mieheksi, mutta se on eri asia kuin naisten mielestä huono mies.
Huonona miehenä valinnanvaraa on minimaalisesti. Rakkaus on luksusta, johon on varaa vain osalla miehistä, ja itse en niihin miehiin kuulu ( olen elänyt jo riittävän pitkään tämän ymmärtääkseni).

No eikö ilman naista olisi parempi kuin tuollaisen latistajan kanssa?
Tietysti voit olla sillä asenteella, että annat sanojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kunhan välillä saat pillua. Sellainen molemminpuolinen inhon täyteinen hyväksikäyttösuhde. Kuulostaa terveiden aikuisten meiningiltä. 👍😅
Jos asiasta ei ole ennen ollut puhetta, sano suoraa, että joko käytös muuttuu tai lähdet. Jos ei muutu, lähdet sitten oikeasti! Kenenkään ei tarvitse tuollaista kuunnella. Pahenee ajan kuluessa, ei parane.
Älä vahingossakaan ala lisääntyä hänen kanssaan! Et osaisi vauvan kanssa kuitenkaan naisesi mielestä mitään!
Sama kuvio oli erään tutun avioliitossa.
Kun läsnä oli muita, mies kantoi kauppakassit kassalta autoon, aukoi vaimolle ovet, kehui vaimon sisustussilmää ja muita ominaisuuksia.
Kun olivat kotona kaksin, mitään näistä kohteliaisuuksista ei tapahtunut.
Joillekin on tärkeää pitää kulisdit pustyssä ja esittää sellaista ihmistä josta yleensä pidetään.
Tarinasi ei kuulosta siltä että kannattaisi jatkaa suhdetta TAI sit otat kovan linjan ja vaadit keskustelua aiheesta ja ilmoitat ettet aio sietää enää itseesi kohdistuvaa vähättelyä. Uhkaa jättää hänet.
Monesti ihmiset tajuaa oman huonon käytöksen sitten kun ovat oikeasti joko menettäneet jo toisen tai menettämässä.
Kuten muutkin ovat sanoneet, tarkoitus on nostaa statusta muiden silmissä ja mainostaa sinua hyvänä saaliina. Kahden kesken haukkumisen tarkoitus on tyypillisesti murentaa toisen osapuolen itsetuntoa, jotta häntä olisi helpompaa kontrolloida.
Vierailija kirjoitti:
Älä vahingossakaan ala lisääntyä hänen kanssaan! Et osaisi vauvan kanssa kuitenkaan naisesi mielestä mitään!
Olen kyllä ajatellut kysellä lapsen tekemisestä, ja sitten jos nainen sanoo ettei kiinnosta, niin minunkin on helpompi lähteä suhteesta. Siis tunteiden puolesta.
Kerropa, tai kertokaapa te muut vastaavassa tilanteessa olevat: MIKÄ sitoo teitä siihen ihmiseen?
Kuuntelette kuin hepo kelloa ja siedätte huonoa kohtelua? Miksi?
Pelottaako yksin jääminen todella niin paljon että uhrataan vaikka kokonainen elämä tuollaisen ihmisen kanssa?
Täytyy sanoa että en mitenkään voi ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Kuten muutkin ovat sanoneet, tarkoitus on nostaa statusta muiden silmissä ja mainostaa sinua hyvänä saaliina. Kahden kesken haukkumisen tarkoitus on tyypillisesti murentaa toisen osapuolen itsetuntoa, jotta häntä olisi helpompaa kontrolloida.
Mutta mitä järkeä tässä on, millainen ajatus naisella on tämän takana?
Nimittäin se, ettei hän tunnu arvostavan mitään mitä teen, on jo laskenut jonkin verran yleistä "suorituskykyäni" elämässä, ei siis pelkästään seksuaalista. Eli olen esimerkiksi töissä huonompi kuin mitä olisin naisen kanssa, joka edes jollain tapaa arvostaisi minua. Se taas, että suorituskykyni töissä laskee, tarkoittaa sitä, että nainen saa entistä vähemmän kehuttavaa tutuilleen minuun liittyen, eli toisin sanoen hän itse omalla epäarvostuksellaan entisestään vähentää sitä, että minussa olisi mitään kehuttavaa muille. Jos oletetaan että nuo kulissit ja muille kehuminen on hänelle tärkeää, niin eihän siinä ole mitään järkeä että hän sabotoi itse minua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No seurassa haluaa tietysti kavereilleen esittää, että katsokaa kuinka hyvän puolison olen saanut. Muuten haluaa vain alistaa. Miksi olet tuollaisessa suhteessa?
Olen kai naisten mielestä huono mies - ei, en lyö enkä raiskaa enkä mitään muutakaan mikä oikeasti tekisi huonoksi mieheksi, mutta se on eri asia kuin naisten mielestä huono mies.
Huonona miehenä valinnanvaraa on minimaalisesti. Rakkaus on luksusta, johon on varaa vain osalla miehistä, ja itse en niihin miehiin kuulu ( olen elänyt jo riittävän pitkään tämän ymmärtääkseni).
Olenkin joskus miettinyt, millaisiin parisuhteisiin naisia vihaavat katkerot päätyvät. Näköjään juuri sellaisiin kuin ansaitsevat.

Mikä kommentissani ilmaisi, että vihaan naisia? Tai missään muussakaan kommentissani?
En mielestäni vihaa naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten muutkin ovat sanoneet, tarkoitus on nostaa statusta muiden silmissä ja mainostaa sinua hyvänä saaliina. Kahden kesken haukkumisen tarkoitus on tyypillisesti murentaa toisen osapuolen itsetuntoa, jotta häntä olisi helpompaa kontrolloida.
Mutta mitä järkeä tässä on, millainen ajatus naisella on tämän takana?
Nimittäin se, ettei hän tunnu arvostavan mitään mitä teen, on jo laskenut jonkin verran yleistä "suorituskykyäni" elämässä, ei siis pelkästään seksuaalista. Eli olen esimerkiksi töissä huonompi kuin mitä olisin naisen kanssa, joka edes jollain tapaa arvostaisi minua. Se taas, että suorituskykyni töissä laskee, tarkoittaa sitä, että nainen saa entistä vähemmän kehuttavaa tutuilleen minuun liittyen, eli toisin sanoen hän itse omalla epäarvostuksellaan entisestään vähentää sitä, että minussa olisi mitään kehuttavaa muille. Jos oletetaan että nuo kulissit ja muille kehuminen on hänelle tärkeää, niin eihän siinä ole mitään järkeä että hän sabotoi itse minua?
Noni olet töissä. Voit dumpata naisen ja etsiä kumppanuusvanhempaa Bulgariasta. Toimi jo tänään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No seurassa haluaa tietysti kavereilleen esittää, että katsokaa kuinka hyvän puolison olen saanut. Muuten haluaa vain alistaa. Miksi olet tuollaisessa suhteessa?
Olen kai naisten mielestä huono mies - ei, en lyö enkä raiskaa enkä mitään muutakaan mikä oikeasti tekisi huonoksi mieheksi, mutta se on eri asia kuin naisten mielestä huono mies.
Huonona miehenä valinnanvaraa on minimaalisesti. Rakkaus on luksusta, johon on varaa vain osalla miehistä, ja itse en niihin miehiin kuulu ( olen elänyt jo riittävän pitkään tämän ymmärtääkseni).
Olenkin joskus miettinyt, millaisiin parisuhteisiin naisia vihaavat katkerot päätyvät. Näköjään juuri sellaisiin kuin ansaitsevat.
Näähän ottaa aina jonkun verenimijä ku kerta rahalla sai!
Narsistithan toimivat aikalailla noin. Kotioloissa lytätään ja nakerretaan itsetuntoa, mutta ulospäin näytellään hyvää ja rakastavaa kumppania.
Sianjättöaika. Sairasta touhua tuollainen.