Miksi nainen haukkuu minua kun ollaan kaksin, ja kehuu joistain ihan älyvapaista jutuista seurassa?
Ollaan oltu yli vuosi yhdessä. En ole varma tuleeko tästä hommasta yhtään mitään, tuntuu että olen väärä mies tälle naiselle.
Joka tapauksessa, kun ollaan kaksin, niin nainen haukkuu minua sekä käytännön osaamisista että älyllisistä asioista. Eikä ole oikein kiinnostunut asioistani millään syvemmällä tasolla. No, tähän mennessähän tämä kuulostaa ihan selkeältä keissiltä, nainen ei vain arvosta minua millään tasolla.
Kuitenkin, jos olemme jossain porukassa, jossa on muitakin ihmisiä, niin nainen edelleen vitttuilee joistain asioista, mutta samalla myös kehuu jostain ihan kummallisista jutuista, joista tiedän että hän ei todellisuudessa arvosta niitä ollenkaan. Tarkoitan, että tiedän että hän ei arvosta vaikkapa laulamista ollenkaan, mutta sitten kehuu porukassa sitä, kuinka hyvä olen laulamaan ( esimerkki oli keksitty, en harrasta laulamista). Mitä järkeä tässä on? Osaako joku kertoa jonkun psykologisen syyn tälle naisen toiminnalle?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten muutkin ovat sanoneet, tarkoitus on nostaa statusta muiden silmissä ja mainostaa sinua hyvänä saaliina. Kahden kesken haukkumisen tarkoitus on tyypillisesti murentaa toisen osapuolen itsetuntoa, jotta häntä olisi helpompaa kontrolloida.
Mutta mitä järkeä tässä on, millainen ajatus naisella on tämän takana?
Nimittäin se, ettei hän tunnu arvostavan mitään mitä teen, on jo laskenut jonkin verran yleistä "suorituskykyäni" elämässä, ei siis pelkästään seksuaalista. Eli olen esimerkiksi töissä huonompi kuin mitä olisin naisen kanssa, joka edes jollain tapaa arvostaisi minua. Se taas, että suorituskykyni töissä laskee, tarkoittaa sitä, että nainen saa entistä vähemmän kehuttavaa tutuilleen minuun liittyen, eli toisin sanoen hän itse omalla epäarvostuksellaan entisestään vähentää sitä, että minussa olisi mitään kehuttavaa muille. Jos oletetaan että nuo kulissit ja muille kehuminen on hänelle tärkeää, niin eihän siinä ole mitään järkeä että hän sabotoi itse minua?
Noni olet töissä. Voit dumpata naisen ja etsiä kumppanuusvanhempaa Bulgariasta. Toimi jo tänään!
Kumppanuusvanhemmus kuulostaa joltain Pride-porukan jutulta, ei ole mun juttuni.
Miksi se kiltti nainen ei kelpaa, vaan pahikset? :D Sori oli pakko sanoa kilttiksen lause. -Ei kuulosta oikein järkevältä jatkaa, jos toinen haukkuu. Ei kai kukaan kestä sellaista vuosia tai edes kuukausia. Se voisi kertoa myös ettei toista kiinnosta, pitää itseään parempana eli ei tasa-arvoinen suhde, tai on tapana puhua sellaisia juttuja. Olisi muuallakin joku toinen kumppaniksi, joka ymmärtää sinua paremmin, ei hauku itsekkäästi. Onko mahdollista että hän on vaativahko, kemiat eivät kohtaa aina tai parisuhteessa ongelmia jotka ponnahtavat noin esille. Toisaalta joskus miehet eivät huomaa jos riita lähtee itsestä, mutta tuskin tässä tapauksessa ja ei toinen voi haukkua maan rakoon.
Vierailija kirjoitti:
Narsistithan toimivat aikalailla noin. Kotioloissa lytätään ja nakerretaan itsetuntoa, mutta ulospäin näytellään hyvää ja rakastavaa kumppania.
Mikä tässä on lopullisena tavoitteena? Että sitten kun minut on täysin nujerrettu, niin nainen lähtee etsimään uutta kohdetta ja jättää minut? Siis jos ajatellaan, että hän olisi narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi se kiltti nainen ei kelpaa, vaan pahikset? :D Sori oli pakko sanoa kilttiksen lause. -Ei kuulosta oikein järkevältä jatkaa, jos toinen haukkuu. Ei kai kukaan kestä sellaista vuosia tai edes kuukausia. Se voisi kertoa myös ettei toista kiinnosta, pitää itseään parempana eli ei tasa-arvoinen suhde, tai on tapana puhua sellaisia juttuja. Olisi muuallakin joku toinen kumppaniksi, joka ymmärtää sinua paremmin, ei hauku itsekkäästi. Onko mahdollista että hän on vaativahko, kemiat eivät kohtaa aina tai parisuhteessa ongelmia jotka ponnahtavat noin esille. Toisaalta joskus miehet eivät huomaa jos riita lähtee itsestä, mutta tuskin tässä tapauksessa ja ei toinen voi haukkua maan rakoon.
Kiltti nainen kelpaisi, jos itse kelpaisin sille. Tyhjästä on paha nyhjäistä.
Kuulostaa pahalta, jos tuo on jatkuva toimintamalli eikä selity jollain tilapäisellä huonotuulisuudella.
Ei kannata olla ihmisen kanssa, joka haukkuu ja arvostelee koko ajan. Sellainen ei kuulu rakkauteen ja voi ajan mittaan vaikuttaa itsetuntoon.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No seurassa haluaa tietysti kavereilleen esittää, että katsokaa kuinka hyvän puolison olen saanut. Muuten haluaa vain alistaa. Miksi olet tuollaisessa suhteessa?
Olen kai naisten mielestä huono mies - ei, en lyö enkä raiskaa enkä mitään muutakaan mikä oikeasti tekisi huonoksi mieheksi, mutta se on eri asia kuin naisten mielestä huono mies.
Huonona miehenä valinnanvaraa on minimaalisesti. Rakkaus on luksusta, johon on varaa vain osalla miehistä, ja itse en niihin miehiin kuulu ( olen elänyt jo riittävän pitkään tämän ymmärtääkseni).
Olenkin joskus miettinyt, millaisiin parisuhteisiin naisia vihaavat katkerot päätyvät. Näköjään juuri sellaisiin kuin ansaitsevat.
Mikä kommentissani ilmaisi, että vihaan naisia? Tai missään muussakaan kommentissani?
En mielestäni vihaa naisia.
Tunnistan nykyään aika nopeasti naisvihaajat. Tyypillisimpiä tuntomerkkejä on uhriutuva valitus siitä miten väärin naiset määrittelevät hyvän ja huonon miehen. Olet klassinen esimerkki.
Lopeta kilttis se narina ja miehisty
Vierailija kirjoitti:
Lopeta kilttis se narina ja miehisty
Jep, silmä silmästä ja hammas hampaasta eli hauku takaisin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No seurassa haluaa tietysti kavereilleen esittää, että katsokaa kuinka hyvän puolison olen saanut. Muuten haluaa vain alistaa. Miksi olet tuollaisessa suhteessa?
Olen kai naisten mielestä huono mies - ei, en lyö enkä raiskaa enkä mitään muutakaan mikä oikeasti tekisi huonoksi mieheksi, mutta se on eri asia kuin naisten mielestä huono mies.
Huonona miehenä valinnanvaraa on minimaalisesti. Rakkaus on luksusta, johon on varaa vain osalla miehistä, ja itse en niihin miehiin kuulu ( olen elänyt jo riittävän pitkään tämän ymmärtääkseni).
Olenkin joskus miettinyt, millaisiin parisuhteisiin naisia vihaavat katkerot päätyvät. Näköjään juuri sellaisiin kuin ansaitsevat.
Mikä kommentissani ilmaisi, että vihaan naisia? Tai missään muussakaan kommentissani?
En mielestäni vihaa naisia.
Tunnistan nykyään aika nopeasti naisvihaajat. Tyypillisimpiä tuntomerkkejä on uhriutuva valitus siitä miten väärin naiset määrittelevät hyvän ja huonon miehen. Olet klassinen esimerkki.
No, päätellen suosiostani naisten keskuudessa, olen huono mies naisten mielestä.
Yhtä lailla en kuitenkaan tee mitään, josta voitaisiin suoraa päätellä minun olevan huono mies.
Eli selvästi on olemassa jotain naisten arviointiperusteita, joilla päätyy huonoksi mieheksi, vaikka ei osaisikaan sanoa mitään yksiselitteistä, selvää syytä asialle, kuten väkivalta, alkoholismi tai työhaluttomuus.

Niin ja lisäyksenä, en ymmärrä miten se, että totean realistisesti, että näin on päässyt käymään, tekee minusta naisvihaajan. Jos en kelpaa kuin harvoille naisille, niin ei se siitä muuksi muutu sillä, että väitän että kelpaan. Ja miten tämä yleensäkään liittyy naisvihaan?
Olisiko kellään vielä ajatuksia aloituksen kysymyksiin liittyen? Erityisesti siihen, että mikä on tällaisen toiminnan taustalla, mitä tunteita ja motivaatioita naisella on tehdä tällaista.
Nimen omaan kulissien ylläpitoa varmaan on, kuten joku jo mainitsikin. Haluaa muille antaa kuvan, että on niin-ihqu-onnellinen ja on niin-ihana-mies, vaikka oikeasti on tyytymätön moneen asiaan sinussa. On toki narsistista käyttää toista tuolla tavalla statussymbolina, mutta vaikka on narsistisia piirteitä, ei diagnoosiin asti välttämättä yllä. Voi olla vain epävarma itsestään muuten, ja kokee parisuhteen statusta nostavana asiana muiden silmissä.
Sinuna en kuitenkaan jatkaisi suhdetta ihmisen kanssa, joka kaksin kohtelee sinua epäkunnioittavasti. Ei arvosta sinua oikeasti, ja todennäköisesti vuosien kuluessa alkaa sinulle näyttämään tyytymättömyyttään vielä enemmän.
Miksi olet hänen kanssaan? Yksin voisit paljon paremmin. Mä itse eroaisin tossa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No seurassa haluaa tietysti kavereilleen esittää, että katsokaa kuinka hyvän puolison olen saanut. Muuten haluaa vain alistaa. Miksi olet tuollaisessa suhteessa?
Olen kai naisten mielestä huono mies - ei, en lyö enkä raiskaa enkä mitään muutakaan mikä oikeasti tekisi huonoksi mieheksi, mutta se on eri asia kuin naisten mielestä huono mies.
Huonona miehenä valinnanvaraa on minimaalisesti. Rakkaus on luksusta, johon on varaa vain osalla miehistä, ja itse en niihin miehiin kuulu ( olen elänyt jo riittävän pitkään tämän ymmärtääkseni).
Olenkin joskus miettinyt, millaisiin parisuhteisiin naisia vihaavat katkerot päätyvät. Näköjään juuri sellaisiin kuin ansaitsevat.
Mikä kommentissani ilmaisi, että vihaan naisia? Tai missään muussakaan kommentissani?
En mielestäni vihaa naisia.
Tunnistan nykyään aika nopeasti naisvihaajat. Tyypillisimpiä tuntomerkkejä on uhriutuva valitus siitä miten väärin naiset määrittelevät hyvän ja huonon miehen. Olet klassinen esimerkki.
No, päätellen suosiostani naisten keskuudessa, olen huono mies naisten mielestä.
Yhtä lailla en kuitenkaan tee mitään, josta voitaisiin suoraa päätellä minun olevan huono mies.
Eli selvästi on olemassa jotain naisten arviointiperusteita, joilla päätyy huonoksi mieheksi, vaikka ei osaisikaan sanoa mitään yksiselitteistä, selvää syytä asialle, kuten väkivalta, alkoholismi tai työhaluttomuus.
Niin ja lisäyksenä, en ymmärrä miten se, että totean realistisesti, että näin on päässyt käymään, tekee minusta naisvihaajan. Jos en kelpaa kuin harvoille naisille, niin ei se siitä muuksi muutu sillä, että väitän että kelpaan. Ja miten tämä yleensäkään liittyy naisvihaan?
Kerroin jo tuossa edellä. Olen niin monta kertaa lukenut tuollaisia kommentteja kuin sinun. Kohta sieltä sitten tulee tasoteorioita ja muuta paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet hänen kanssaan? Yksin voisit paljon paremmin. Mä itse eroaisin tossa tilanteessa.
Yksin voisin vielä huonommin. Tuskin mitenkään kamalasti huonommin, mutta yksin olisin sitten niin yksin taas niinä hetkinä, jolloin voin edes nukkua hänen vierellään, vaikkei hän minua varsinaisesti tuekaan.
Olen ollut hyvin pitkään yksin, edellisestä suhteesta on ikuisuus. Luulen, että tuollainen totaalisen yksinäisyyden kokemus saattaa olla useimmille naisille aika vieras, eikä siihen osata samaistua.
Jaa, hyvin menee. Mun muijaa haukkuu mua kaikille selkänitakana. Päin naamaakin mutta ei yhtä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Kerropa, tai kertokaapa te muut vastaavassa tilanteessa olevat: MIKÄ sitoo teitä siihen ihmiseen?
Kuuntelette kuin hepo kelloa ja siedätte huonoa kohtelua? Miksi?
Pelottaako yksin jääminen todella niin paljon että uhrataan vaikka kokonainen elämä tuollaisen ihmisen kanssa?
Täytyy sanoa että en mitenkään voi ymmärtää.
Tällaisiin suhteisiin jäädään, koska kiintymysmalli on jostain syystä tuttu. Sättimisen kohde ajattelee, että hän ansaitsee huono kohtelun. Lapsuudessa voi olla hylkäämiskokemus tai vanhempi ei ole ollut emotionaalisesti saavutettavissa (esim. päihdeongelma tai vaikkapa sairastumisen takia poissaoleva, masentunut jne).
Jos ihmisellä on terve itsearvostus, hän ei ota vastaan jatkuvaa huonoa kohtelua vaan asettaa rajat tai lähtee suhteesta. Ja vielä, pitää erottaa se, että parisuhteessa on normaalia välillä riidelläkin, mutta joku reiluus pitää olla silloinkin.

Minun ainakin on vaikea sanoa, milloin "saan" valittaa toiselta saadusta huonosta kohtelusta. Ymmärrän kyllä jossain vaiheessa tietysti, että tämä on yksinkertaisesti liikaa, mutta se alue mikä jää hyvän kohtelun ja sietämättömän huonon kohtelun väliin, on minulle vaikea. En tiedä miten toiselle pitäisi kommentoida, että en halua tällaista kohtelua, mutta silti olla vaikuttamatta liian herkästi nokkiinsa ottavalta valittajalta.
Kyseinen nainen on todennäköisesti narsisti. Jätä hänet niin pian kuin mahdollista.