Ensivaikutelmani Jukasta osui oikeaan. Muita?
Mielenkiintoista tuossa maajussi-draamassa huomata, että oma, epäileväinen ensivaikutelmani Jukasta oli sittenkin oikea. Teki jopa omien sanojensa mukaan parhaansa, että Arto olisi hajonnut henkisesti farmiviikolla. Näyttää tämäntyyppiset miehet keräävän kuitenkin hyväuskoisten naisten sympatiat, joten ei ihme, että pettureille riittää aina naisia. Ja uhreja. Loistavaa näyttelijäntyötä kyllä.
Tulee taas mieleen se n-kirjaimella alkava sana, niinkuin itselleni tuli heti alussa.
Kommentit (5)
tänään, ja tuosta saa sen kuvan, että Jukka todellakaan ei ollut mikään unelmien prinssi.
Eihän nuo lehtijutut mitään kiveenhakattuja totuuksia ole, mutta alkaa vaikuttaa siltä, että Jukka on aikamoinen peluri ihan oikeasti.
Itse en olisi ottanut jatkoon ollenkaan tyyppiä, mutta farmiviikon aikana alkoi vaikuttaa ihan oikeasti kunnon mieheltä.
hehkuttelin, miten hyvä että otti ihqun Jukan jne. No, eipä mun ihmistyntemusta kukaan oikein hyväksi ole kehunutkaan :)
vakuuttaa ihastelevia av-mammoja siitä, että Jukka on peluri,joka pisti kapuloita rattaisiin eikä olisi muutenkaan niin mahtava ja uskollinen kumppani kuin moni tuntui luulevan. Ja tämän mielikuvan sain vain ohjelmaa katsomalla.
eli onko jossain juttua, vai miten luulet tietäneesi