Onko elämäsi sellaista kuin suunnittelit?

Minulla ei ollut parikymppisenä varsinaisia suunnitelmia mutta ajattelin että elämäni tulee menemään tuttua uraa eli löydän miehen jonka kanssa perustan perheen. Mutta näin ei tietenkään käynyt, en olisi ikinä uskonut että elämäni tulee olemaan yksinäistä ja että tulen menettämään ainoan perheeni eli vanhempani suht nuorena. Ajattelin nuorena että elämä kantaa ja positiivisia asioita vaan tapahtuu mutta ei se kyllä näköjään niin mene

Minun elämäni meni aika lailla niin kuin sen toivoin ja haaveilin menevän. Ihan mukavan ammatin ja työpaikan sain hommattua. Tapasin kivan miehen, mentiin naimisiin ja tehtiin kolme lasta, siinä sivussa rakennettiin talo ja mies perusti yrityksen joka menestyi hyvin, taloudellisesti tulimme hyvin toimeen.

Kunnes pikkuhiljaa alkoi synkistyä, tuli aikamoisen pimeä kausi. Ilo katosi.

Mies sairastui alkoholismiin ja sitä kesti seitsemisen vuotta. Juomisen tahti kiihtyi tasaista tahtia ja lopulta hän joi joka ikinen päivä. Sitä en ymmärrä että tuosta juomisesta huolimatta hän hoiti työnsä hyvin.

Minä yritin räpiköidä tuossa kaikessa mukana, hoitaa omat asiani. Koskaan en antanut sen pienen toivonkipinän paremmasta sammua, toivoin sydämeni pohjasta että mieheni parantuisi. Koska rakastin miestäni.

Mutta tuli sitten päivä jolloin ehdotin eroa, en nähnyt enää muuta vaihtoehtoa.

Seuraavana päivänä mieheni ilmoitti hakeutuneensa vuoden kestävään avohoitoon ja se pelasti meidät.

Tuosta tulee kuluneeksi pian kolme vuotta ilman alkoholia.

Tällä hetkellä on kaikki hyvin, elämme päivän kerrallaan. Olemme jo molemmat eläkkeellä, lapset ovat lentäneet pesästä aikoja sitten ja perustaneet omat perheensä.

Minulla oli parikymppisenä isoja unelmia, joiden tavoitteluun käytin hyvin paljon aikaa. Monet noista unelmistani ovat tähän mennessä toteutuneet, mutta matkan varrella on ollut niin järkyttäviä vastoinkäymisiä, etten ikimaailmassa olisi voinut kuvitella kokevani mitään sellaista. Vastoinkäymisten keskellä olen kokenut, että siinä missä välillä saan isoja onnistumisen kokemuksia, välillä sitten elämä lyö todella rajusti vastaan. Silloin olen jopa katunut sitä, että olen lähtenyt tavoittelemaan niin isoja asioita ja miettinyt, olisinko päässyt helpommalla jos en olisi koskaan tavoitellut mitään isoa.

Nykyään olen kiitollinen siitä hyvästä mitä olen onnistunut saavuttamaan, ja enää en tee kellon ympäri töitä saavuttaakseni jotain vielä isompaa. On hyväpalkkainen työ, omistusasunto, puoliso ja lapset, joten on ihan syytäkin elää nyt enemmän hetkessä kuin olla koko ajan tavoittelemassa jotain suurta. Totta kai olisi kivaa jos vaikka rahaa olisi vielä nykyistä enemmän, ja olisi aito mahdollisuus matkustella enemmän, viettää aikaa perheen kanssa enemmän ja tehdä töitä nykyistä vähemmän. Mutta jos alan käyttää liikaa aikaani tuollaisen tavoitteluun, se aika on pois tästä hetkestä. Se aika on pois tästä ajasta kun lapset ovat vielä pieniä. Se aika on pois siitä, että nauttisin niistä hedelmistä joita olen tähän mennessä saavuttanut. Kun takana on mm. yhdet potkut, yksi avioero, läheisten äkillisiä kuolemia ja lapsettomuushoitoja, ei voi muuta kuin olla kiitollinen siitä että olen selvinnyt tuosta kaikesta ja saavuttanut lopulta ne asiat, joita joskus vain jahtasin. Nyt tavoittelen vain sitä, että minä ja perheeni pysymme terveinä ja onnellisina, mikä sekin kyllä on itsessään jo iso tavoite.