Lue keskustelun säännöt.
Onko elämäsi sellaista kuin suunnittelit?
21.06.2022 |
Eli oliko sinulla parikymppisenä selvä visio siitä minkälaista elämäsi tulee olemaan? Jos oli niin onko se toteutunut suunnitelmien mukaan vai mennyt ihan eri suuntaan?
Omastani sen verran ettei kaikki ole mennyt niinkuin Strömssöössä mutta ei eletty kaduta.
Kommentit (42)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikalailla, oon 58 ja mulla on rakas ja hyvä ammatti, en ole köyhä enää.
Rakastaja vai rakas ammatti?
Nainen on rakas, ammatti hyvä.
En todellakaan ole suunnitellut elämääni visioina parikymppisenä. Enkä muulloinkaan. Se olisi ihan kahjoa. Seuraavan viikon voi alustavasti suunnitella ja jotain kapean elämänalueen isompia projekteja kuten talonrakennus tai opinnot muutaman vuoden ajalle. Eihän sitä ikinä tiedä mitä eteen tulee, millaisia uusia mahdollisuuksia aukeaa tai mitä vastoinkäymisiä estämään jotakin. Turha suunnitella tuntemattoman varaan mitään.
Suurinpiirtein elämäni on siinä tilanteessa, kuin sen aikoinaan ajattelinkin menevän. Ainoastaan 30-jalkainen purjevene puuttuu vielä. Täytynee tyytyä 26-jalkaiseen - Toistaiseksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksikymppisenä mun haaveet oli kovin vaatimattomia: hyvä aviomies, pari lasta ja oma kaunis koti. Rahaa sen verran ettei kaupassa tarvitse vahtia jokaista hintaa.
Sain todella paljon enemmän mutta siihen on vaadittu myös paljon, mm avioero, yksinhuoltajuus, 4 keskenmenoa, vanhempien liian aikaiset kuolemat, loukkaantumisia ja 24/7 kivut jne.
Lapsia sain lopulta 4, ihanan 2. aviomiehen, montakin kaunista itselle suunniteltua kotia - yksi näistä ulkomailla - lastenlapsia, unelmien puutarhan, mielenkiintoisia työpaikkoja ja ihania ystäviä.
Olen kiitollinen
En ole koskaan suunnitellut yhtään mitään. Nuorena elin päivä kerrallaan katsoen mitä eteen tulee ja pyrkien ottamaan kaikesta parhaan irti. Olen parantumaton optimisti ja katson aina valoon päin vaikka, ja ehkä juuri siksi kun lapsuuteni oli varsin vaikeaa aikaa samoin nuoruus pitkälle parikymppiseksi.
Aina kuitenkin jaksoin uskoa että aivan varmasti en tähän tyydy, parempaa on oltava ja tultava.
Ja onhan sitä tulut, siinä "elämänkoulussa" positiivisessa mielessä opittua.
Olen aian ollu hyvin sisukas ja eteenpäin pyrkivä kaikesta huolimatta ja varsinaiset opiskelut opiskellut vasta lapsuudenkodista lähdettyäni. Ja onnistunut ja kivunnut vallan hyvään asemaan elämässäni.
Olen kokenut valtavasti asioita ja nähnyt elämää ja maailmaa. Ulkomaille muutin ensimmäisen kerran 23-vuotiaana, hetkeksi palasin Suomeen ja sitten lähdin taas mutta toiseen maahan ja sieltä vielä kolmanteen jossa nyt asun ja aion tänne jäädä. Ikääkin alkaa olla sen verran että haluan jäädä paikoilleni, matkustella kyllä voin.
Lapsia en ole koskaan halunnut mutta yhden tyttären kuitenkin sain joka on jo aikuinen ja minulle erittäin rakas. Asumme molemmat tässä samassa maassa 15 kilometrin välimatka. Hänellä oma koti ja mies ja ura ja koira. Lapsia hekään eivät halua. Kaikki hyvin.
Elämäni ei ole ollut A4 mutta sellaista en varmasti olisi edes jaksanut. Joskus ajattelen että kuolinvuoteellani - johon totisesti olkoot vielä vuosia! - voin todeta että totisesti olen elänyt. Elämäni on ollut täyttä ja mahtavaa, kaikki surut ja murheetkin kuuluvat osana siihen enkä ilman niitä olisi sama kuin olen nyt.
Näin ajattelee 67-vuotias ikinuori (mieletään) eukkoruppana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis jos ajattelee jotain isoja pointteja niin joo, mut sit taas toisaalta ei. Tai sellaisia asioita on toteutunut mitkä oli toiveissa/suunnitelmissa, mutta elämä ei ole lainkaan sellaista kuin sen piti olla.
Minusta piti tulla juristi, ja nykyään olenkin, mutta en ole tällä hetkellä töissä. Opiskelin ulkomailla ja olin kuvitellut myös jääväni maailmalle, mutta toisin kävi.
Minun piti perustaa perhe, ja nyt minulla on yksi lapsi, mutta otettiin avioero kun lapsi oli vielä pieni.
Minusta ei pitänyt tulla huumeriippuvaista, mutta niin vain kävi. Raitistuin kyllä jo puolitoista vuotta sitten, mutta paluu yhteiskuntaan on edelleen vaiheessa, kun oli pitkä kuntoutus ja sitten välien korjaaminen ex-puolisoon ja lapseen ensisijaisia asioita.
Uskon että tässä ehkä vielä päästään niihin tavoitteisiin - uskon pääseväni takaisin alalle töihin, ja lapsi on vuoroviikoin minulla. Ulkomaille lähtö tuskin toteutuu ennen kuin lapsi on aikuinen, koska aika mahdoton yhtälö että eronnut pariskunta muuttaa samaan aikaan samaan maahan. Mut muuten olen optimistinen.
Ainoa vaan, että se tulee tapahtumaan n. 10v myöhemmin kuin odotin.
En ole koskaan kauheasti suunnitellut, on kivempi antaa elämän viedä, seikkailla ja yllättyä. Tietenkin minulla on aina ollut joitakin tavoitteita ja haaveita, mutta se on vähän eri juttu kuin laatia koko elämän käsikirjoitus valmiiksi.
No en sitten ole pahasti pettynytkään. Vaikka aina paremminkin voisi mennä, olen kuitenkin ihan tyytyväinen tähänastiseen saldoon. Mokiakin on välillä tehty, ja on myös onnistuttu. Plussan puolella ollaan vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Olen paatunut pessimisti ja suunnittelin, että opiskelun jälkeen jään työttömäksi, lihoan, masennun, ja olen sinkku. Näin myös kävi. Onnistuin siis jossakin!
2/3 löytyy eli hyvä työ ja lapset. Ex pilasi avioliiton vieraan kullin himoissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin kummalliselta kuin kuulostaakin, niin on aika just eikä melkein.
Päätin lukioikäisenä mikä minusta tulee, päätin että tuon ihastukseni kanssa mennään vielä naimisiin ja perustetaan perhe, ja asutaan omakotitalossa.
Näin kävi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole sen kummemmin suunnitellut, mutta ei ole mennyt niin kuin olisin halunnut tai toivonut.
Ei mennyt sinnepäinkään. Kaikki suunnitelmat ovat menneet aina ihan päin Prinkkalaa. Sitten olen vain jotenkin yrittänyt selviytyä ja räpiköidä. Joka kierroksella on tullut ns. huono käsi ja sitten on vain yritettävä pelata se hyvin. Kun joskus on ollut sellainen tunne että elämästä voisi ehkä vielä tulla jotain, on vedetty matto alta ja taottu takaisin sinne lattianrakoon.
Onneksi jatkuva huono tuuri tekee sen että ei ehdi paljon elämäänsä miettiä kun kaikki aika menee selviytymiseen.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan ole suunnitellut elämääni visioina parikymppisenä. Enkä muulloinkaan. Se olisi ihan kahjoa. Seuraavan viikon voi alustavasti suunnitella ja jotain kapean elämänalueen isompia projekteja kuten talonrakennus tai opinnot muutaman vuoden ajalle. Eihän sitä ikinä tiedä mitä eteen tulee, millaisia uusia mahdollisuuksia aukeaa tai mitä vastoinkäymisiä estämään jotakin. Turha suunnitella tuntemattoman varaan mitään.
Tätä meinasin tulla tänne kirjoittamaan minäkin :) Olen huomannut, että ihmiset, jotka koko ajan suunnittelee kaikkea, ovat aina kaikkein pettyneimpiä. Elämä ei ikinä mene niin kuin suunnittelee. Ihan kumma ajatuskin. Ja sitä paitsi, mitä hauskaa siinä olisi? En olisi ikinä osannut parikymppisenä "suunnitella" tai edes haaveilla niistä asioista, joita olen saanut tehdä ja kokea.
Halusinko olla 40-vuotias pitkäaikaistyötön ihminen, jolla ei ole koulutusta eikä ole koskaan ollut parisuhteessa tai harrastanut seksiä? Halusinko olla keski-ikäinen, joka kärsii kroonista kivuista ja vaivoista? Halusinko elää hyvin yksinäistä ja köyhää elämää, jossa viimeisimmät onnellisuuden tunteet ovat 2000-luvun alkupuolelta? Halusinko pohtia joka päivä elämän tarkoitusta ja päätyä pohdinnoissani niin epätoivoiseen tulokseen, että siitä pääsee eroon vain yrittämällä unohtaa sen alkoholin avulla?
Voin paljastaa nyt kaikille, että vastaus jokaiseen kysymykseen on ei.
Ei ollut selvää visiota elämän suunnasta parikymppisenä eikä ole oikein vieläkään. Sanoisin, että pärjännyt jopa odotuksia paljon huonommin.
Tässä ketjussa ei kai saisi kääntää veistä haavassa ja kertoa, että kaikki meni jotakuinkin suunnitelmien mukaan.
Opiskelin alemmalla tasolla kuin teininä luulin. Kuitenkin valmistuin ja pääsin unelma-ammattiini hyvällä palkalla.
Toivoin lapsena ja nuorena, etten ikinä ajautuisi samanlaiseen köyhyyteen kuin 90-luvun lamassa. Hyvin kävi, enää niin ei voi käydä, vaikka saisin potkut huomennna.
Halusin perustaa perheen ensimmäisen avovaimoni kanssa, mutta tulin jätetyksi ja muutin ulkomaille. Löysin paremman, jonka kanssa onni on jatkunut neljännesvuosisadan.
Kaveripiiri on laalentunut siitä, mitä se teininä oli, kun pelkäsin yksinäisyyttä.
Nuorena ei terveyden menetys mietityttänyt, mutta senkin suhteen täytyy olla tyytyväinen ja koputtaa puuta.