Lue keskustelun säännöt.
Onko muita kellä ei ole kutsua ketään lapsen YO-juhliin tai muihin valmistujaisiin?
06.06.2022 |
Siis meillä ei todella ole ketään. Ei sukulaisia, eikä ystäviä kummallakaan vanhemmalla. Hirvittää katsoa somessa ja muualla kun on niin hienoja juhlia joihin on kutsuttu naapureita myöten kaikki mahdolliset. Ja joo, naapureita meilläkin on, mutta ei välttis edes tervehditä toisiamma, että eipä ole heissäkään kutsumista.
Miten voi lapsen kanssa juhlia valmistumista kun juhlia ei voi pitää? Onko se vaan ravintolaan syömään sitten ja siinä se?
Kommentit (74)
Minun yksi täti olisi vain vieraana. Esikoisen rippiuhliinkin kaikki neljä kummia jätti tulematta. Kuopuksen rippipäivänä ei lapsen isä edes tullut. Kummit ei päässeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
Voi mennä ravintolaan tai laittaa kotiin juhlat oman perheen kesken: leipoa voileipäkakku, täytekakku ja kaikki perheen lempiherkut.
On. Oli ihanan vapauttavaa. Ensi vuonna on tulossa sukulaisen lakkiaiset ja toisen konfirmaatio ja mietin pitäiskö vaan karata tylysti ulkomaille.
Ei tullut tänä vuonna kutsuja ja hyvä niin. On näitä ollutkin suvussa ja tuttavapiirissä ruuhkaksi asti.
Ensi vuonna sitten vielä kummipojan lakkiaiset.
Nyt on noiden lastenlasten synttäreitä kunnes päästään kymmenen vuoden päästä rippijuhlakierteeseen, valmistujaisiin ja häihin. Onneksi jatkossa vierailijana eikä enää järjestäjänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna varaisin ravintolasta pöydän ja mentäisiin koko perheen voimin syömään pitkän kaavan mukaan. Kotiin varaisin kuohuviiniä ja jotain tarjottavaa sen kanssa. Lapsen lahjaan panostaisin. Kyllä teille kiva juhlapäivä tulee vaikka oman perheen kanssa sen vietätte. Pääasia, että lapselle on aikaa ja hän tuntee olevansa päivän päähenkilö.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
Monet asuvat satojen kilometrien päässä suvuistaan. Isovanhemmat siinä kunnossa etteivät jaksa matkustaa, muut sukulaiset 500-600 km päässä eri maakunnissa vielä ja osa työmatkailee paljon ulkomailla. Hirveä koronasirkus uusimpine variantteineen.
- ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
Monet asuvat satojen kilometrien päässä suvuistaan. Isovanhemmat siinä kunnossa etteivät jaksa matkustaa, muut sukulaiset 500-600 km päässä eri maakunnissa vielä ja osa työmatkailee paljon ulkomailla. Hirveä koronasirkus uusimpine variantteineen.
- ohis
Juu, mutta aloittaja nimenomaan kirjoitti, ettei sukulaisia ja ystäviä ole. Ei, että kaikki asuvat kaukana tai ovat muusta syystä estyneitä. Siksi ihmettelinkin. Sen kyllä ymmärrän, ettei sukua välttämättä ole lähellä ja ystävätkin voi olla kaukana, jos on vähän aikaa sitten muuttanut. Mutta se, ettei kumpiakaan ole ollenkaan, on jopa tällaisen epäsosiaalisen ihmisen mielestä kummastuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
Monet asuvat satojen kilometrien päässä suvuistaan. Isovanhemmat siinä kunnossa etteivät jaksa matkustaa, muut sukulaiset 500-600 km päässä eri maakunnissa vielä ja osa työmatkailee paljon ulkomailla. Hirveä koronasirkus uusimpine variantteineen.
- ohisJuu, mutta aloittaja nimenomaan kirjoitti, ettei sukulaisia ja ystäviä ole. Ei, että kaikki asuvat kaukana tai ovat muusta syystä estyneitä. Siksi ihmettelinkin. Sen kyllä ymmärrän, ettei sukua välttämättä ole lähellä ja ystävätkin voi olla kaukana, jos on vähän aikaa sitten muuttanut. Mutta se, ettei kumpiakaan ole ollenkaan, on jopa tällaisen epäsosiaalisen ihmisen mielestä kummastuttavaa.
Jos kumpikin vanhemmista on ainoa lapsi, vanhemmat eivät ole elossa eikä vanhemmat aikanaan ole pitäneet yhteyttä sukulaisiin, niin eihän siinä ole ketään kutsuttavaa. Minulle ei tullut mieleenkään kutsua lasten juhliin serkkujani, joita näin joskus pienenä 70-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
Monet asuvat satojen kilometrien päässä suvuistaan. Isovanhemmat siinä kunnossa etteivät jaksa matkustaa, muut sukulaiset 500-600 km päässä eri maakunnissa vielä ja osa työmatkailee paljon ulkomailla. Hirveä koronasirkus uusimpine variantteineen.
- ohis
Mutta tuossa aloituksessahan selvästi lukee, ettei niitä sukulaisia ja ystäviä ole - edes siellä 500-600 km päässä. Että aika pahasti ohis tuo komenttisi "Siis meillä ei todella ole ketään. Ei sukulaisia, eikä ystäviä kummallakaan vanhemmalla."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
Monet asuvat satojen kilometrien päässä suvuistaan. Isovanhemmat siinä kunnossa etteivät jaksa matkustaa, muut sukulaiset 500-600 km päässä eri maakunnissa vielä ja osa työmatkailee paljon ulkomailla. Hirveä koronasirkus uusimpine variantteineen.
- ohisJuu, mutta aloittaja nimenomaan kirjoitti, ettei sukulaisia ja ystäviä ole. Ei, että kaikki asuvat kaukana tai ovat muusta syystä estyneitä. Siksi ihmettelinkin. Sen kyllä ymmärrän, ettei sukua välttämättä ole lähellä ja ystävätkin voi olla kaukana, jos on vähän aikaa sitten muuttanut. Mutta se, ettei kumpiakaan ole ollenkaan, on jopa tällaisen epäsosiaalisen ihmisen mielestä kummastuttavaa.
Jos kumpikin vanhemmista on ainoa lapsi, vanhemmat eivät ole elossa eikä vanhemmat aikanaan ole pitäneet yhteyttä sukulaisiin, niin eihän siinä ole ketään kutsuttavaa. Minulle ei tullut mieleenkään kutsua lasten juhliin serkkujani, joita näin joskus pienenä 70-luvulla.
Niin, sitä kai tuossa tuo ihmettelijä kyselikin ap:ltä? Että onko näin vai miten on mahdollista, ettei ketään sukulaisia ole? Tuo toinen sitten alkoi besserwisseröidä jotain kaukana asuvista ja koronarajoituksista, vaikka ap selkeästi sanoo, ettei ketään ole. Mutta minustakin tuntuu hurjalta, että jotkut onnistuvat elämään elämänsä niin, ettei kehenkään ydinperheen ulkopuoliseen muodostu läheisiä välejä. Eli ei niihin sukulaisiin, mutta ei kehenkään muuhunkaan. Taito se on kai sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On. Oli ihanan vapauttavaa. Ensi vuonna on tulossa sukulaisen lakkiaiset ja toisen konfirmaatio ja mietin pitäiskö vaan karata tylysti ulkomaille.
Nämä nuoret ovat tehneet monta vuotta töitä siellä lukiossa ja kun heillä kerrankin olisi syytä juhlia, muut miettivät miten saisi karattua ulkomaille ettei vaan tarvitse heitä juhlia. Tulee kyllä surullinen olo noiden nuorten puolesta.
Mikä jossain lakkiaissa on kauheaa? Herkkuja pöydät täynnä. Kaikki kauniisti pukeutuneita ja paikalla ei edes tarvitse olla tunteja, jos ei halua.
Se on nuorten nöyryyttämistä, kun tuodaan esille ettei he ole juhlimisen arvoisia.
Varsinkin tuo ylempänä missä joku kirjoitti ettei neljästä kummista yksikään tullut.
Mitä tuollainen nöyryyttäminen tekee nuoren ihmisen itsetunnolle?
Jos ei ole ketään oikeasti jota kutsua se on eri asia, mutta kutsua, eikä kukaan saavu on vain ja ainostaan nöyryyttämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
Monet asuvat satojen kilometrien päässä suvuistaan. Isovanhemmat siinä kunnossa etteivät jaksa matkustaa, muut sukulaiset 500-600 km päässä eri maakunnissa vielä ja osa työmatkailee paljon ulkomailla. Hirveä koronasirkus uusimpine variantteineen.
- ohisJuu, mutta aloittaja nimenomaan kirjoitti, ettei sukulaisia ja ystäviä ole. Ei, että kaikki asuvat kaukana tai ovat muusta syystä estyneitä. Siksi ihmettelinkin. Sen kyllä ymmärrän, ettei sukua välttämättä ole lähellä ja ystävätkin voi olla kaukana, jos on vähän aikaa sitten muuttanut. Mutta se, ettei kumpiakaan ole ollenkaan, on jopa tällaisen epäsosiaalisen ihmisen mielestä kummastuttavaa.
Jos kumpikin vanhemmista on ainoa lapsi, vanhemmat eivät ole elossa eikä vanhemmat aikanaan ole pitäneet yhteyttä sukulaisiin, niin eihän siinä ole ketään kutsuttavaa. Minulle ei tullut mieleenkään kutsua lasten juhliin serkkujani, joita näin joskus pienenä 70-luvulla.
Niin, sitä kai tuossa tuo ihmettelijä kyselikin ap:ltä? Että onko näin vai miten on mahdollista, ettei ketään sukulaisia ole? Tuo toinen sitten alkoi besserwisseröidä jotain kaukana asuvista ja koronarajoituksista, vaikka ap selkeästi sanoo, ettei ketään ole. Mutta minustakin tuntuu hurjalta, että jotkut onnistuvat elämään elämänsä niin, ettei kehenkään ydinperheen ulkopuoliseen muodostu läheisiä välejä. Eli ei niihin sukulaisiin, mutta ei kehenkään muuhunkaan. Taito se on kai sekin.
Mikä ihme se nyt on? Jos on vaikka muuttanut usein niin helposti ne vanhat tuttavuudet tippuu kyydistä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
Monet asuvat satojen kilometrien päässä suvuistaan. Isovanhemmat siinä kunnossa etteivät jaksa matkustaa, muut sukulaiset 500-600 km päässä eri maakunnissa vielä ja osa työmatkailee paljon ulkomailla. Hirveä koronasirkus uusimpine variantteineen.
- ohisJuu, mutta aloittaja nimenomaan kirjoitti, ettei sukulaisia ja ystäviä ole. Ei, että kaikki asuvat kaukana tai ovat muusta syystä estyneitä. Siksi ihmettelinkin. Sen kyllä ymmärrän, ettei sukua välttämättä ole lähellä ja ystävätkin voi olla kaukana, jos on vähän aikaa sitten muuttanut. Mutta se, ettei kumpiakaan ole ollenkaan, on jopa tällaisen epäsosiaalisen ihmisen mielestä kummastuttavaa.
Jos kumpikin vanhemmista on ainoa lapsi, vanhemmat eivät ole elossa eikä vanhemmat aikanaan ole pitäneet yhteyttä sukulaisiin, niin eihän siinä ole ketään kutsuttavaa. Minulle ei tullut mieleenkään kutsua lasten juhliin serkkujani, joita näin joskus pienenä 70-luvulla.
Niin, sitä kai tuossa tuo ihmettelijä kyselikin ap:ltä? Että onko näin vai miten on mahdollista, ettei ketään sukulaisia ole? Tuo toinen sitten alkoi besserwisseröidä jotain kaukana asuvista ja koronarajoituksista, vaikka ap selkeästi sanoo, ettei ketään ole. Mutta minustakin tuntuu hurjalta, että jotkut onnistuvat elämään elämänsä niin, ettei kehenkään ydinperheen ulkopuoliseen muodostu läheisiä välejä. Eli ei niihin sukulaisiin, mutta ei kehenkään muuhunkaan. Taito se on kai sekin.
Meillä nuoremman lapsen yo-juhlat oli pienet, kun monessa tuttavaperheessä oli sinä vuonna omat valmistujaiset. Ei siinä pysty singahtamaan toisiin juhliin, kun on oman lapsen juhlat samaan aikaan.
Kummit? Opiskelukavereita? Voisiko niitä kutsua? Työkavereita?
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
En ole aloittaja, mutta minulla varmaan on aikanaan sama tilanne. Itselläni on paljonkin ystäviä ja kavereita, mutta eivät nämä ole sillä lailla lapselle läheisiä tai kuulu lapsen lähipiiriin, että olisi luontevaa kutsua heitä esim. lapsen yo-juhliin. Ja sitten ne ystävät, jotka tuntevat lapsenkin paremmin, asuvat niin kaukana (esim. ulkomailla), etteivät hekään ole potentiaalisia vieraita. Isovanhemmista kolme on elossa, mutta kaksi heistä niin huonossa kunnossa, ettei kummankaan tuleminen ole mahdollista - ja koska toista näistä hoitaa se ainoa hyväkuntoinen isovanhempi, ei hänkään ehkä pääse tulemaan. tai sitten hän on ainoa, joka pääsee. Muita läheisiä sukulaisia ei ole, kun lapsilla ei ole tätejä, setiä, sekkuja..
Joten kyllä tällainen tilanne voi tulla, vaikkei olisi mikään epäsosiaalinen erakkokaan. Itselläni on jopa aika vilkas sosiaalinen elämä ja lapsella myös ystäviä - mutta ystävillä on tietenkin omat juhlansa samaan aikaan.
Meille tämä ei ole ajankohtaista tänä vuonna, mutta olen kiusallisen tietoinen jo etukäteen, että esim. sellaisia yo-juhlia ei voi järjetää, mitä vaikka itselläni oli aikoinani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
Monet asuvat satojen kilometrien päässä suvuistaan. Isovanhemmat siinä kunnossa etteivät jaksa matkustaa, muut sukulaiset 500-600 km päässä eri maakunnissa vielä ja osa työmatkailee paljon ulkomailla. Hirveä koronasirkus uusimpine variantteineen.
- ohisJuu, mutta aloittaja nimenomaan kirjoitti, ettei sukulaisia ja ystäviä ole. Ei, että kaikki asuvat kaukana tai ovat muusta syystä estyneitä. Siksi ihmettelinkin. Sen kyllä ymmärrän, ettei sukua välttämättä ole lähellä ja ystävätkin voi olla kaukana, jos on vähän aikaa sitten muuttanut. Mutta se, ettei kumpiakaan ole ollenkaan, on jopa tällaisen epäsosiaalisen ihmisen mielestä kummastuttavaa.
Jos kumpikin vanhemmista on ainoa lapsi, vanhemmat eivät ole elossa eikä vanhemmat aikanaan ole pitäneet yhteyttä sukulaisiin, niin eihän siinä ole ketään kutsuttavaa. Minulle ei tullut mieleenkään kutsua lasten juhliin serkkujani, joita näin joskus pienenä 70-luvulla.
Niin, sitä kai tuossa tuo ihmettelijä kyselikin ap:ltä? Että onko näin vai miten on mahdollista, ettei ketään sukulaisia ole? Tuo toinen sitten alkoi besserwisseröidä jotain kaukana asuvista ja koronarajoituksista, vaikka ap selkeästi sanoo, ettei ketään ole. Mutta minustakin tuntuu hurjalta, että jotkut onnistuvat elämään elämänsä niin, ettei kehenkään ydinperheen ulkopuoliseen muodostu läheisiä välejä. Eli ei niihin sukulaisiin, mutta ei kehenkään muuhunkaan. Taito se on kai sekin.
Molemmilla meillä on sisarukset, joiden kanssa ei olla väleissä. Vanhemmat jo vanhoja ja sen verran kipeitä etteivät pääse paikalle. Muihin sukulaisiin ei olla milloinkaan pidetty yhteyttä. Kaverit ovat vuosien varrella kaikki jääneet. Ei vaan tosiaan ole ketään. t. ap
Vierailija kirjoitti:
Minun yksi täti olisi vain vieraana. Esikoisen rippiuhliinkin kaikki neljä kummia jätti tulematta. Kuopuksen rippipäivänä ei lapsen isä edes tullut. Kummit ei päässeet.
Jatkan vielä. Isä ja isän puolen sukulaiset on niin passiivisia ja töykeitäkin. Semmoista junttisakkia. Oma veljeni ei jostain syystä halua käydä luonani. En ole kysynyt miksi. Ikäero on suuri ja elämäntilanne aivan eri. Ei olla tekemisissä. Tuli tosi paha mieli, kun eivät vaimonsa kanssa tulleet esikoiseni rippijuhlaan. Aika oli tiedossa jo puoli vuotta aikaisemmin. Kutsuunkaan eivät suoraan vastanneet, vaan vastaus kutsuun tuli äitini kautta.
Nyt vanhempani ovat kuolleet. Kaksi parasta ystävääni eivät tulisi juhliin, kun vierastavat kaikkea, missä on enemmän kuin kaksi ihmistä. Kolme ystävää olen menettänyt viime vuosina. Ei vain ole läheisiä, vaikka ihmisiä kaipaan. Missään juhlissakaan en ole ollut vuosiin. Kukaan ei kutsu.
Näin se alkaa nykyään olla. Ei tuossa ole mitään ihmeteltävää loppujen lopuksi. Ennen oli toisin, kun asuttiin lähempänä, ei oltu samalla tavalla ajauduttu pitkien matkojen päähän toisistaan, niin kuin nykyään helposti tehdään. Nykyään ihmiset muuttaa kaupunkeihin ja ulkomaillekin ja työn perässä on mentäväkin.
Eikä ole enää isoja perheitä ja sukuja.
Ja sen lisäksi vielä jos ollaan huonoissa väleissäkin, niin eipä niitä juhlijoita vain ole. Sitä kyllä pidän ihmeenä, ette joillakin ole yhtään läheisempää ystävääkään. Mutta kai silloin se lapsikin on asiaan tottunut koko elämänsä ajan, että koskaan kukaan ei käy kylässä eikä itse käydä koskaan missään, vaan aina ollaan vaan sen oman perheen kanssa.
Voisi sitä järjestää sitten sen oman perheen kesken jonkun jutun, tilata vaikka jostain vähän hienommasta paikasta juhlapöydän ja juhlia ihan keskenään, eikös se lakitettu kuitenkin lähde kavereittensa kanssa juhlimaan illemmalla ihan muualle?
Kerran oltiin yhdessä ravintolassa mieheni kanssa lakkiaispäivänä, ja siellä oli kolmen hengen seurue syömässä yhdessä pöydässä. Seurueeseen kuului ylioppilastyttö, ja iäkkäät isovanhemmat, ei muita. Oikein iloisina olivat juhlimassa ja herkkuja tuotiin pöytään runsaasti. Myöhemmin kuulimme, että siinä oli aikoinaan huostaan otettu tyttö, jonka ainoat omaiset oli mummo ja pappa, ja tyttö asui lukioaikana jo omillaan. Enpä usko että hän kovasti ketään kavereitaan kadehti, vaikka näillä olisi ollut kuinka isoja pippaloita kodeissaan.
Onko kellään muulla samaa tilannetta?