Lue keskustelun säännöt.
Onko muita kellä ei ole kutsua ketään lapsen YO-juhliin tai muihin valmistujaisiin?
06.06.2022 |
Siis meillä ei todella ole ketään. Ei sukulaisia, eikä ystäviä kummallakaan vanhemmalla. Hirvittää katsoa somessa ja muualla kun on niin hienoja juhlia joihin on kutsuttu naapureita myöten kaikki mahdolliset. Ja joo, naapureita meilläkin on, mutta ei välttis edes tervehditä toisiamma, että eipä ole heissäkään kutsumista.
Miten voi lapsen kanssa juhlia valmistumista kun juhlia ei voi pitää? Onko se vaan ravintolaan syömään sitten ja siinä se?
Kommentit (74)
Tällaista se on, kun eristäydytään. Ei sukulaisia, ei ystäviä, naapureitakaan ei edes tervehditä, työkavereille ei kerrota omasta elämästä mitään.
No, tuollaisessa tilanteessa lähtisin perheen kanssa juhlimaan ylioppilasta mukavalle reissulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ainoatakaan ylioppilasta tai valmistujaa tänä vuonna. Yhdet rippijuhlat oli huhtikuussa, sinnekin vein vain muistamisen enkä jäänyt kahvittelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Tällaista se on, kun eristäydytään. Ei sukulaisia, ei ystäviä, naapureitakaan ei edes tervehditä, työkavereille ei kerrota omasta elämästä mitään.
No, tuollaisessa tilanteessa lähtisin perheen kanssa juhlimaan ylioppilasta mukavalle reissulle.
Miksi pitäisi kertoa työkaverille omasta elämästä? Etenkään lasten elämästä?
Vaikea kuvitella, että on kovin paljon ylioppilaita, joilla ei olisi yhtään tätiä, enoa tai setää tai isovanhempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
Monet asuvat satojen kilometrien päässä suvuistaan. Isovanhemmat siinä kunnossa etteivät jaksa matkustaa, muut sukulaiset 500-600 km päässä eri maakunnissa vielä ja osa työmatkailee paljon ulkomailla. Hirveä koronasirkus uusimpine variantteineen.
- ohisJuu, mutta aloittaja nimenomaan kirjoitti, ettei sukulaisia ja ystäviä ole. Ei, että kaikki asuvat kaukana tai ovat muusta syystä estyneitä. Siksi ihmettelinkin. Sen kyllä ymmärrän, ettei sukua välttämättä ole lähellä ja ystävätkin voi olla kaukana, jos on vähän aikaa sitten muuttanut. Mutta se, ettei kumpiakaan ole ollenkaan, on jopa tällaisen epäsosiaalisen ihmisen mielestä kummastuttavaa.
Jos kumpikin vanhemmista on ainoa lapsi, vanhemmat eivät ole elossa eikä vanhemmat aikanaan ole pitäneet yhteyttä sukulaisiin, niin eihän siinä ole ketään kutsuttavaa. Minulle ei tullut mieleenkään kutsua lasten juhliin serkkujani, joita näin joskus pienenä 70-luvulla.
Niin, sitä kai tuossa tuo ihmettelijä kyselikin ap:ltä? Että onko näin vai miten on mahdollista, ettei ketään sukulaisia ole? Tuo toinen sitten alkoi besserwisseröidä jotain kaukana asuvista ja koronarajoituksista, vaikka ap selkeästi sanoo, ettei ketään ole. Mutta minustakin tuntuu hurjalta, että jotkut onnistuvat elämään elämänsä niin, ettei kehenkään ydinperheen ulkopuoliseen muodostu läheisiä välejä. Eli ei niihin sukulaisiin, mutta ei kehenkään muuhunkaan. Taito se on kai sekin.
Molemmilla meillä on sisarukset, joiden kanssa ei olla väleissä. Vanhemmat jo vanhoja ja sen verran kipeitä etteivät pääse paikalle. Muihin sukulaisiin ei olla milloinkaan pidetty yhteyttä. Kaverit ovat vuosien varrella kaikki jääneet. Ei vaan tosiaan ole ketään. t. ap
??????????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
En ole aloittaja, mutta minulla varmaan on aikanaan sama tilanne. Itselläni on paljonkin ystäviä ja kavereita, mutta eivät nämä ole sillä lailla lapselle läheisiä tai kuulu lapsen lähipiiriin, että olisi luontevaa kutsua heitä esim. lapsen yo-juhliin. Ja sitten ne ystävät, jotka tuntevat lapsenkin paremmin, asuvat niin kaukana (esim. ulkomailla), etteivät hekään ole potentiaalisia vieraita. Isovanhemmista kolme on elossa, mutta kaksi heistä niin huonossa kunnossa, ettei kummankaan tuleminen ole mahdollista - ja koska toista näistä hoitaa se ainoa hyväkuntoinen isovanhempi, ei hänkään ehkä pääse tulemaan. tai sitten hän on ainoa, joka pääsee. Muita läheisiä sukulaisia ei ole, kun lapsilla ei ole tätejä, setiä, sekkuja..
Joten kyllä tällainen tilanne voi tulla, vaikkei olisi mikään epäsosiaalinen erakkokaan. Itselläni on jopa aika vilkas sosiaalinen elämä ja lapsella myös ystäviä - mutta ystävillä on tietenkin omat juhlansa samaan aikaan.
Meille tämä ei ole ajankohtaista tänä vuonna, mutta olen kiusallisen tietoinen jo etukäteen, että esim. sellaisia yo-juhlia ei voi järjetää, mitä vaikka itselläni oli aikoinani.
Tämä on pakostikin tosi yleinen tilanne, että omalle lapselle tulee paljon pienemmät lakkiaiset kuin mitä itsellä oli.
Perheet ovat jo toisessa polvessa pienempiä. Siis meillä uusien ylioppilaiden vanhemmilla oli usein kymmenkunta setää, tätiä ja enoa, ja sitä myötä helposti 20 serkkua. Johan siitä tuli 50 ihmistä heti. Isovanhemmat olivat elossa, jopa isotätejä ja -setiä kutsuttiin.
Nykyään isovanhemmat ovat harvemmin kaikki hengissä, kun lapset on saatu vasta yli 30-vuotiaana. Meillä 1970-luvun lapsilla ei ole suurta sisarusparvea, hyvä jos lapsillamme on joku setä tai täti, sekin on ehkä lapseton sinkku. Serkkuja voi olla vain yksi tai kaksi, jos niitä on ollenkaan.
Uskonnon merkitys on pienentynyt, niin kummit eivät pidä itseään niin kovin tärkeänä lähipiirinä.
Ystäviä on, mutta nythän on ollut tosi muodikasta sulkea lapset pois ystävyydestä. Nykyään ystäviä kuuluu tavata omalla ajalla jolloin kuuluu larpata lapsetonta ihmistä. Jos lasten kuulumisia kertoo, saa kuulla olevansa tylsää seuraa, tai jopa aivonsa pihalle synnyttänyt äityli tai muuta vastaavaa. Kutsu nyt sitten ystävät juhlimaan nuorta, jota he eivät ole koskaan tavanneet ja jonka kuulumisia ei ole heille ikinä kerrottu.
Voisitteko vaikka lähteä yhdessä matkalle jonnekin kohteeseen minne ylioppilas haluaa mennä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi että, onko ylioppilaalla ketään kavereita keitä voisi kutsua?
Ymmärrät tilanteen. Meillä on sentään pieni suku, jonka voi kutsua, mutta hyvin pieni. Alkavat olla jo vanhoja ja kohta ei ole enää kutsuttavia.
Lapsena ja nuorena asiaa ei edes tajunnut. Vanhemmilla on itsellään paljon serkkuja, joiden juhlissa ja vieraisilla kuljettiin. Minulla onkin sitten vain yksi serkku, joka asuu toisella puolella maata eikä muutenkaan olla tekemisissä. Kavereita oli aikoinaan, kunnes löysin introvertin puolison ja illanistujaiset jäivät. Työkavereita ei kiinnosta tavata vapaa-ajalla -siis he eivät halua tavata työkavereita töiden ulkopuolella, varsinkaan perheitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
En ole aloittaja, mutta minulla varmaan on aikanaan sama tilanne. Itselläni on paljonkin ystäviä ja kavereita, mutta eivät nämä ole sillä lailla lapselle läheisiä tai kuulu lapsen lähipiiriin, että olisi luontevaa kutsua heitä esim. lapsen yo-juhliin. Ja sitten ne ystävät, jotka tuntevat lapsenkin paremmin, asuvat niin kaukana (esim. ulkomailla), etteivät hekään ole potentiaalisia vieraita. Isovanhemmista kolme on elossa, mutta kaksi heistä niin huonossa kunnossa, ettei kummankaan tuleminen ole mahdollista - ja koska toista näistä hoitaa se ainoa hyväkuntoinen isovanhempi, ei hänkään ehkä pääse tulemaan. tai sitten hän on ainoa, joka pääsee. Muita läheisiä sukulaisia ei ole, kun lapsilla ei ole tätejä, setiä, sekkuja..
Joten kyllä tällainen tilanne voi tulla, vaikkei olisi mikään epäsosiaalinen erakkokaan. Itselläni on jopa aika vilkas sosiaalinen elämä ja lapsella myös ystäviä - mutta ystävillä on tietenkin omat juhlansa samaan aikaan.
Meille tämä ei ole ajankohtaista tänä vuonna, mutta olen kiusallisen tietoinen jo etukäteen, että esim. sellaisia yo-juhlia ei voi järjetää, mitä vaikka itselläni oli aikoinani.
Tämä on pakostikin tosi yleinen tilanne, että omalle lapselle tulee paljon pienemmät lakkiaiset kuin mitä itsellä oli.
Perheet ovat jo toisessa polvessa pienempiä. Siis meillä uusien ylioppilaiden vanhemmilla oli usein kymmenkunta setää, tätiä ja enoa, ja sitä myötä helposti 20 serkkua. Johan siitä tuli 50 ihmistä heti. Isovanhemmat olivat elossa, jopa isotätejä ja -setiä kutsuttiin.
Nykyään isovanhemmat ovat harvemmin kaikki hengissä, kun lapset on saatu vasta yli 30-vuotiaana. Meillä 1970-luvun lapsilla ei ole suurta sisarusparvea, hyvä jos lapsillamme on joku setä tai täti, sekin on ehkä lapseton sinkku. Serkkuja voi olla vain yksi tai kaksi, jos niitä on ollenkaan.
Uskonnon merkitys on pienentynyt, niin kummit eivät pidä itseään niin kovin tärkeänä lähipiirinä.
Ystäviä on, mutta nythän on ollut tosi muodikasta sulkea lapset pois ystävyydestä. Nykyään ystäviä kuuluu tavata omalla ajalla jolloin kuuluu larpata lapsetonta ihmistä. Jos lasten kuulumisia kertoo, saa kuulla olevansa tylsää seuraa, tai jopa aivonsa pihalle synnyttänyt äityli tai muuta vastaavaa. Kutsu nyt sitten ystävät juhlimaan nuorta, jota he eivät ole koskaan tavanneet ja jonka kuulumisia ei ole heille ikinä kerrottu.
Hyvin harva ylioppilas on menettänyt kaikkia isovanhempiaan vielä. On myös melko harvinaista, että kummatkin vanhemmat olisivat ainoita lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloin tässä miettiä. Omat vanhemmat ovat sukujensa vanhimpia. Tunnen vain yhden heitä nuoremman niin hyvin, että voisin juhliin kutsua. Muista en tiedä edes osoitetta, kun ovat lähimmillään pikkuserkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
En ole aloittaja, mutta minulla varmaan on aikanaan sama tilanne. Itselläni on paljonkin ystäviä ja kavereita, mutta eivät nämä ole sillä lailla lapselle läheisiä tai kuulu lapsen lähipiiriin, että olisi luontevaa kutsua heitä esim. lapsen yo-juhliin. Ja sitten ne ystävät, jotka tuntevat lapsenkin paremmin, asuvat niin kaukana (esim. ulkomailla), etteivät hekään ole potentiaalisia vieraita. Isovanhemmista kolme on elossa, mutta kaksi heistä niin huonossa kunnossa, ettei kummankaan tuleminen ole mahdollista - ja koska toista näistä hoitaa se ainoa hyväkuntoinen isovanhempi, ei hänkään ehkä pääse tulemaan. tai sitten hän on ainoa, joka pääsee. Muita läheisiä sukulaisia ei ole, kun lapsilla ei ole tätejä, setiä, sekkuja..
Joten kyllä tällainen tilanne voi tulla, vaikkei olisi mikään epäsosiaalinen erakkokaan. Itselläni on jopa aika vilkas sosiaalinen elämä ja lapsella myös ystäviä - mutta ystävillä on tietenkin omat juhlansa samaan aikaan.
Meille tämä ei ole ajankohtaista tänä vuonna, mutta olen kiusallisen tietoinen jo etukäteen, että esim. sellaisia yo-juhlia ei voi järjetää, mitä vaikka itselläni oli aikoinani.
Tämä on pakostikin tosi yleinen tilanne, että omalle lapselle tulee paljon pienemmät lakkiaiset kuin mitä itsellä oli.
Perheet ovat jo toisessa polvessa pienempiä. Siis meillä uusien ylioppilaiden vanhemmilla oli usein kymmenkunta setää, tätiä ja enoa, ja sitä myötä helposti 20 serkkua. Johan siitä tuli 50 ihmistä heti. Isovanhemmat olivat elossa, jopa isotätejä ja -setiä kutsuttiin.
Nykyään isovanhemmat ovat harvemmin kaikki hengissä, kun lapset on saatu vasta yli 30-vuotiaana. Meillä 1970-luvun lapsilla ei ole suurta sisarusparvea, hyvä jos lapsillamme on joku setä tai täti, sekin on ehkä lapseton sinkku. Serkkuja voi olla vain yksi tai kaksi, jos niitä on ollenkaan.
Uskonnon merkitys on pienentynyt, niin kummit eivät pidä itseään niin kovin tärkeänä lähipiirinä.
Ystäviä on, mutta nythän on ollut tosi muodikasta sulkea lapset pois ystävyydestä. Nykyään ystäviä kuuluu tavata omalla ajalla jolloin kuuluu larpata lapsetonta ihmistä. Jos lasten kuulumisia kertoo, saa kuulla olevansa tylsää seuraa, tai jopa aivonsa pihalle synnyttänyt äityli tai muuta vastaavaa. Kutsu nyt sitten ystävät juhlimaan nuorta, jota he eivät ole koskaan tavanneet ja jonka kuulumisia ei ole heille ikinä kerrottu.
Hyvin harva ylioppilas on menettänyt kaikkia isovanhempiaan vielä. On myös melko harvinaista, että kummatkin vanhemmat olisivat ainoita lapsia.
Onkohan noin? Jo 1970-luvulla monet koulutetut naiset saivat esikoislapsensa yli 30-vuotiaina, kuopuslapsen vielä myöhemmin. Koulutus periytyy vahvasti, joten näiden äitien tyttäret kuuluvat siihen ryhmään, joka on synnyttänyt tyypillisesti 35v kieppeillä. Johan siinä on ristiäisissä isovanhemmilla ikää helposti 70v. Lakkiaisia juhlitaan kun juhlakalu täyttää 19v. Jos isovanhemmat ovat hengissä, niin pääsevätkö paikalle ja muistavatko, mikä on juhlakalun nimi?
Suuret ikäluokat olivat synnytysiässä 1970-luvulla, kun nyky-ylioppilaiden vanhemmat syntyivät. Suuria ikäluokkia oli 100 000 henkilöä/vuosi. He synnyttivät vähän yli 60 000 henkilöä/vuosi. Siellä on ollut ihan pakosti aika paljon ainoita lapsia.
Eikä se nyt vielä suurta juhlaa tee, jos ylioppilaan isän lapseton ikisinkku Jari-veli saapuu paikalle ja mummo lähettää hoivakodista lämpimiä terveisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
Helposti on mahdollista. Me vanhemmat olemme molemmat perheidemme nuorimmaiset ja meidän vanhempamme ovat kaikki kuolleet. Miehen sisar on myös kuollut, kuten myös yksi muu läheinen sukulainen. Loput asuvat kaukana eivätkä ole lapselle tuttuja.
Lapsen elämän tärkeät ihmiset on kaverit ja heidän perheensä. Heitä taas on vaikea kutsua, kun juhlat on usein samaan aikaan.
Et ole ainoa. Meillä oli jo lapsuudenkodissa välit poikki sukulaisiin, vanhempien toimesta. Miehen puolelta pari sukulaisperhettä mutta heilläkin omia lastenlapsia jotka saman ikäisiä. Asutaan kaikki eri kaupungeissa. Muutimme vuoden, parin välein kun olin lapsi ja nuori, ei muodostunut pysyviä ystävyyssuhteita, äiti haukkui kaikki kaverit paitsi luokan hikipingot. Ajattelin lapsen syntymän aikoihin että jospa asiat paranisivat. Turha toivo, molemmat kummiperheet välttelevät, siskoni ja miehen ystävä. Eniten säälittää oma lapsi kun kukaan ei huomaa häntä. Kympin tyttö, monta stipendiä ja tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Olen masentunut ja ahdistunut kun yritin vuosikaudet olla äiti ja kaikki muut, paloin loppuun. Tällä hetkellä toivon vain lepoa (sairauslomaa) ja lapselle terveyttä ja onnea, muuta en jaksa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä on juhlia uutta ylioppilasta. Siihen ei tarvita monta ihmistä. Voi juhlia oman perheen kesken, vaikkapa hienossa ravintolassa, jossa ei muutoin kävisi. Sukujuhlia ja vanhempien ystäviä tai kavereita ei tarvita. Kyse on muutamasta tunnista, joista voi tehdä ikimuistoisen hetken. Voi pitää uudelle ylioppilaalle henkilökohtaisen puheen tai lukea runoja. Voi antaa toivotun lahjan. Voi syödä usean ruokalajin aterian, kun on tällainen kerran elämässä hetki. Nuori voi siitä sitten jatkaa iltaa omien kavereidensa kanssa, jos haluaa.
Olen huomannut usein lakkiaisissa että se nuori joka siihen asti on ollut ujo eikä ole ole paljon kontaktia ottanut sukulaisiin tai vanhempiensa ystäviin tai työtuttaviin, voikin olla lakkiaisiin mennessä aikuistunut sen verran että on juhlissaan todella otettu kun saa huomiota aikuisilta, ehkä vähän tuntemattomammiltakin.
Kyllä toivoisi siis että vastavalmistunut saa ikimuistoisen päivän. Sehän todella alkaa olla askel aikuiseen maailmaan monella tapaa, myös siinä opitaan sitä sosiaalisuutta.
Surullista on tietysti jos ei ole ketään kutsuttavia. Osittain tämä voi johtua elämäntilanteista, sekä perheiden ja sukujen pienenemisestä. Mutta kyllä Suomessa on valitettavan paljon ihmisiä, jotka tuntuvat oikein käpertyvän siihen omaan ydinperheeseensä ja katkaisevat helposti välit muihin. Monet tavat ovat myös muuttuneet.
Suvuissakin on suuria eroja. Meillä isän puolen suku oli noita käpertyjiöitä. Sen sijaan meillä äidinpuolen suvussa on aina pidetty yhtä, samalla seudulla asuvat tapaamme silloin tällöin, pidämme usein suuria sukukokouksia jne.. Olen siten tavannut ukkini kaikki sisarukset, heidän lapsensa eli äitini serkut sekä heidän lapsensa eli pikkuserkkuni, ja heidän puolisonsa ja lapsensa. Itse asiassa tunnen myös sukulaismiehen, jonka isoisoisä oli isoisoisäni serkku :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria? Itsekin olen epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa isoa joukkoa ympärilleni, mutta silti tuntuu hurjalta, että joku onnistuu elämään elämänsä niin, ettei ole ketään läheistä sen oman ydinperheen ulkopuolella.
En ole aloittaja, mutta minulla varmaan on aikanaan sama tilanne. Itselläni on paljonkin ystäviä ja kavereita, mutta eivät nämä ole sillä lailla lapselle läheisiä tai kuulu lapsen lähipiiriin, että olisi luontevaa kutsua heitä esim. lapsen yo-juhliin. Ja sitten ne ystävät, jotka tuntevat lapsenkin paremmin, asuvat niin kaukana (esim. ulkomailla), etteivät hekään ole potentiaalisia vieraita. Isovanhemmista kolme on elossa, mutta kaksi heistä niin huonossa kunnossa, ettei kummankaan tuleminen ole mahdollista - ja koska toista näistä hoitaa se ainoa hyväkuntoinen isovanhempi, ei hänkään ehkä pääse tulemaan. tai sitten hän on ainoa, joka pääsee. Muita läheisiä sukulaisia ei ole, kun lapsilla ei ole tätejä, setiä, sekkuja..
Joten kyllä tällainen tilanne voi tulla, vaikkei olisi mikään epäsosiaalinen erakkokaan. Itselläni on jopa aika vilkas sosiaalinen elämä ja lapsella myös ystäviä - mutta ystävillä on tietenkin omat juhlansa samaan aikaan.
Meille tämä ei ole ajankohtaista tänä vuonna, mutta olen kiusallisen tietoinen jo etukäteen, että esim. sellaisia yo-juhlia ei voi järjetää, mitä vaikka itselläni oli aikoinani.
Tämä on pakostikin tosi yleinen tilanne, että omalle lapselle tulee paljon pienemmät lakkiaiset kuin mitä itsellä oli.
Perheet ovat jo toisessa polvessa pienempiä. Siis meillä uusien ylioppilaiden vanhemmilla oli usein kymmenkunta setää, tätiä ja enoa, ja sitä myötä helposti 20 serkkua. Johan siitä tuli 50 ihmistä heti. Isovanhemmat olivat elossa, jopa isotätejä ja -setiä kutsuttiin.
Nykyään isovanhemmat ovat harvemmin kaikki hengissä, kun lapset on saatu vasta yli 30-vuotiaana. Meillä 1970-luvun lapsilla ei ole suurta sisarusparvea, hyvä jos lapsillamme on joku setä tai täti, sekin on ehkä lapseton sinkku. Serkkuja voi olla vain yksi tai kaksi, jos niitä on ollenkaan.
Uskonnon merkitys on pienentynyt, niin kummit eivät pidä itseään niin kovin tärkeänä lähipiirinä.
Ystäviä on, mutta nythän on ollut tosi muodikasta sulkea lapset pois ystävyydestä. Nykyään ystäviä kuuluu tavata omalla ajalla jolloin kuuluu larpata lapsetonta ihmistä. Jos lasten kuulumisia kertoo, saa kuulla olevansa tylsää seuraa, tai jopa aivonsa pihalle synnyttänyt äityli tai muuta vastaavaa. Kutsu nyt sitten ystävät juhlimaan nuorta, jota he eivät ole koskaan tavanneet ja jonka kuulumisia ei ole heille ikinä kerrottu.
Hyvin harva ylioppilas on menettänyt kaikkia isovanhempiaan vielä. On myös melko harvinaista, että kummatkin vanhemmat olisivat ainoita lapsia.
Toisen vanhemman sisarukset ovat veloja, ei juurikaan tule pidettyä yhteyttä, kun elämässä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapsuusmuistot. Toisen vanhemman sisarus on erakko, joka jätti jopa mummonsa hautajaiset väliin.
Serkkuja lapsillamme ei luonnollisestikaan näistä lähtökohdista ole.
Isovanhemmat ovat junantuomia ja kaikki omat tätimme ja serkkumme asuvat kaukana. Emme mekään ole käyneet heidän lastensa lakkiaisissa, ei tulisi mieleenkään edellyttää sitä heiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Oli ihanan vapauttavaa. Ensi vuonna on tulossa sukulaisen lakkiaiset ja toisen konfirmaatio ja mietin pitäiskö vaan karata tylysti ulkomaille.
Nämä nuoret ovat tehneet monta vuotta töitä siellä lukiossa ja kun heillä kerrankin olisi syytä juhlia, muut miettivät miten saisi karattua ulkomaille ettei vaan tarvitse heitä juhlia. Tulee kyllä surullinen olo noiden nuorten puolesta.
Mikä jossain lakkiaissa on kauheaa? Herkkuja pöydät täynnä. Kaikki kauniisti pukeutuneita ja paikalla ei edes tarvitse olla tunteja, jos ei halua.
Se on nuorten nöyryyttämistä, kun tuodaan esille ettei he ole juhlimisen arvoisia.
Varsinkin tuo ylempänä missä joku kirjoitti ettei neljästä kummista yksikään tullut.
Mitä tuollainen nöyryyttäminen tekee nuoren ihmisen itsetunnolle?
Jos ei ole ketään oikeasti jota kutsua se on eri asia, mutta kutsua, eikä kukaan saavu on vain ja ainostaan nöyryyttämistä.
On se vaan kummallisen vaivatonta. Herkut ilmestyy pöytään itsestään ja puvut tuo kaikille pizzakeiju. Pönötätkö pari tuntia omissa juhlissasi vai lähdetkö kahdeksi viikoksi Ibizalle?
Kovin pieni suku itsellänikin. En tiedä kuinka monta on edes elossa kun lapsi on lukioikäinen. Serkkuni ovat lapselle kovin vieraita kun asuvat kauempana, vaikka itse vähän olenkin tekemisissä. Miehen sukulaisia sitten varmaan kutsuttaisiin. Itsekin olen työpaikkaa monesti vaihtanut ja ehkä juuri siksi ystäviä on kertynytkin. Monella samanikäisiä lapsia joten en tiedä ehtisivätkö juhliin kun on omatkin juhlat. Kummit toki kutsuttaisiin. Mitään juhlatilaa kuitenkaan tuskin tarvitsisi varata.
suku on iso, mutta mätä. Rikollisia, alkoholisteja ja nistejä täynnä. Mun suvussa vietetään vaan hautajaisia. Ankeaa, mutta sellaista se on. Sukulaisiaan ei voi valita.
Eikö tosiaan ole vanhempia tai sisaruksia edes?