Lue keskustelun säännöt.
Onko muita kellä ei ole kutsua ketään lapsen YO-juhliin tai muihin valmistujaisiin?
06.06.2022 |
Siis meillä ei todella ole ketään. Ei sukulaisia, eikä ystäviä kummallakaan vanhemmalla. Hirvittää katsoa somessa ja muualla kun on niin hienoja juhlia joihin on kutsuttu naapureita myöten kaikki mahdolliset. Ja joo, naapureita meilläkin on, mutta ei välttis edes tervehditä toisiamma, että eipä ole heissäkään kutsumista.
Miten voi lapsen kanssa juhlia valmistumista kun juhlia ei voi pitää? Onko se vaan ravintolaan syömään sitten ja siinä se?
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Suvut ja perheet ovat todella pienentyneet paljon. Isovanhempani olivat kaikki 6-8 lapsen sisarusparvesta. Suku piti tiiviisti yhtä. Vanhempani olivat 3-4 lapsen perheestä ja lapsena sedät, tädit ja sisarukset pyöri paljon elämässä. Meitä sisaruksia syntyi kaksi. Sisareni sai yhden lapsen. Jokaisessa polvessa lapset on puolittuneet. Nämä meidän nuortemme ovat varmaan tulevaisuudessa veloja.
Nyt ollaan viisikymppisiä ja isovanhemmat on olleet kuolleena aikansa. Tädit, sedät, enot ovat suurta ikäluokkaa, ja heistä vain pari enää hengissä eikä heihin juuri yhteyttä. Kovin monet suvun miehet lähti jo 40-50 vee, kun sydän petti.
Ystäviä oli paljon, mutta monet on lapsiperhearjen kiireissä vieraantuneet hiljalleen. Kummeja katosi eroissa tai muuten. Ymmärrän hyvin AP:tä, vaikka meillä on vielä juhliin kourallinen väkeä jäljellä. Sitä ei voi verrata oman nuoruuteni suuriin sukujuhliin, jonne mentiin aina ilolla. Tuntuu, että nykyisin ei enää edes haluta mennä juhliin.
Isovanhemmat ovat isoista perheistä lähinnä vain, jos ovat maalta.
Mun kaupunkilaisvanhempani ovat 2 ja 3 lapsen perheistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miten työssä käyvät vanhemmat pystyisi vaalimaan ystävyyksiä ja sukulaissuhteita. Rankka työ 8 h, pitkät työmatkat, lasten hoidot, ja jää arjessa muutama tunti aikaa pyykätä, kokata ja käydä kaupassa ja hoitaa päiväkodin pyyntöjä. Pitäisi kuntoillakin. Kun lapset menee kouluun alkaa rumba harrastuksista, läksyistä, Wilmasta.
Ei siinä tahdo riittää aikaa edes pitää parisuhdetta kunnossa. Saati sitten muuta. Jos on hetki aikaa, tekee mieli vain istua hiljaa ja hengittää. Saati sitten jos olisi vuorotyö.
Vietin lapsuuden kasarilla pienellä tehdaspaikkakunnalla. Kaikki oli parin kilometrin säteellä ja vapaa-aikaa runsaasti sosiaaliseen elämään ja sukulaisten tapaamiseen. Työ ja metatyöt ei näyttänyt vievän kaikkea aikaa ja mehuja.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten työssä käyvät vanhemmat pystyisi vaalimaan ystävyyksiä ja sukulaissuhteita. Rankka työ 8 h, pitkät työmatkat, lasten hoidot, ja jää arjessa muutama tunti aikaa pyykätä, kokata ja käydä kaupassa ja hoitaa päiväkodin pyyntöjä. Pitäisi kuntoillakin. Kun lapset menee kouluun alkaa rumba harrastuksista, läksyistä, Wilmasta.
Ei siinä tahdo riittää aikaa edes pitää parisuhdetta kunnossa. Saati sitten muuta. Jos on hetki aikaa, tekee mieli vain istua hiljaa ja hengittää. Saati sitten jos olisi vuorotyö.
Vietin lapsuuden kasarilla pienellä tehdaspaikkakunnalla. Kaikki oli parin kilometrin säteellä ja vapaa-aikaa runsaasti sosiaaliseen elämään ja sukulaisten tapaamiseen. Työ ja metatyöt ei näyttänyt vievän kaikkea aikaa ja mehuja.
Työelämä on muuttunut hel*etiksi ja vaatimukset kohtuuttomiksi. Elämästä on hävinnyt kaikki se rentous jota oli vielä viime vuosituhannen puolella. Ei se ihme jos siinä häviää juhlahalut ja porukka erakoituu vapaa-ajalla.
Meitä on ollut rippijuhlissa ja lakkiaisissa 6-7 juhlimassa lapsiani. Lasten isä oli väkivaltainen, hyvä että pysyy sukuineen poissa. Kaikki entiset " ystävät" ex sai vakuutettua, että minä olen hullu, joten meillä ei ole kuin mun sukua juhlissa. Tärkeintä että ollaan elossa ja lapset jaksavat pyrkiä elämässä eteenpäin isästään huolimatta.
Me ei vietetty esikoisemme ristiäisiä/nimijuhlia, koska ei ollut ketään muita kutsuttavia kuin omat vanhempani..Sellaista se varmaan on myös jatkossa. Miehen vanhemmat alkoholisteja ja väkivaltaisia, välit katkottu aikoja sitten. Isovanhemmat jo kuolleet. Olemme sosiaalisia harrastuksissa ja töissä, mutta emme vaan luo kaverisuhteita, aikuisiällä tuntuu aika vaikealta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää pitää isot juhlat?
Omissa lakkiaisissani olivat vanhempani, isoisä, sekä kaksi ystävääni. Olisi varmaan tullut koko suku ja kaikki tuttavat, mutta en halunnut muita.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo on edes mahdollista? Oletteko te molemmat ainoiden lasten ainoita lapsia ja vanhemmat jo kuolleet? Kellään ei ole kummitätejä tai -setiäkään? Ei yhtään edes jotakuinkin läheistä ystävää, työkaveria, naapuria?
Kuvittele itsesi sen jotakuinkin läheisen työkaverin asemaan. Kiinnostaisiko lähteä lähes tuntemattoman ihmisen lapsen yo-juhliin?
Entä miltä tuntuisi kun tulisit kukkapuska kädessä "juhliin", joissa olet ainoa vieras? Eikö olisi yhään kiusallista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä mietin hykerrellen tilannetta, jossa lapseni päättäisi avioitua kunnolla vanhan kaavan mukaan suureen sukuun. Koominen tilanne kun hänen puoleltaan sukua noin 3 vierasta sisältäen vanhemmat.
Minun lapsi kirjoittaa vuoden kuluttua. Miehen puolelta tulee väkeä mutta itseltäni ei ketään. Ei sisaruksia,äiti kuollut, isän terveys ei anna periksi, isällä yksi perheetön veli jota en ole tavannut vuosikymmeniin. Itsellä ystäviä jotka asuvat kaukana eivätkä ole juuri tavanneet lasta. Ei siis ketään kutsuttavaa minun puoleltani. Hävettää mitä miehen sukulaiset ajattelee ja miltä lapsesta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsi kirjoittaa vuoden kuluttua. Miehen puolelta tulee väkeä mutta itseltäni ei ketään. Ei sisaruksia,äiti kuollut, isän terveys ei anna periksi, isällä yksi perheetön veli jota en ole tavannut vuosikymmeniin. Itsellä ystäviä jotka asuvat kaukana eivätkä ole juuri tavanneet lasta. Ei siis ketään kutsuttavaa minun puoleltani. Hävettää mitä miehen sukulaiset ajattelee ja miltä lapsesta tuntuu.
Ei lasta kiinnosta kuinka monta kumminkaimaa juhlissa on vaan että kuinka paljon saa rahaa. Jos ei häviä yo-rahoissa kavereilleen, ei ole mitään väliä, että vieraita on vähemmän.
En tiedä taustaasi, mutta olen itse monesti ollut ainoa aikuisvieras erään lapsen juhlissa. Välillä vanhempi antaa ymmärtää että kärsii tukiverkon puutteesta, mutta sitten toisaalta ei paljoa osoita kiinnostusta niiden ylläpitämiseen. Siinä vaiheessa kun mullekin annettiin ymmärtää etten oikeastaan minäkään ole tervetullut, tuli raja vastaan. Lapsella on myös toinen huoltaja ja täti, mutta ei heitäkään juhlissa näy. En tiedä sun tilannetta, mutta jos asenne on sellainen että vieras on riesa, niin turha odottaa mitään muutakaan etämuistamista ja lahjomista. Sääli tietysti lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsi kirjoittaa vuoden kuluttua. Miehen puolelta tulee väkeä mutta itseltäni ei ketään. Ei sisaruksia,äiti kuollut, isän terveys ei anna periksi, isällä yksi perheetön veli jota en ole tavannut vuosikymmeniin. Itsellä ystäviä jotka asuvat kaukana eivätkä ole juuri tavanneet lasta. Ei siis ketään kutsuttavaa minun puoleltani. Hävettää mitä miehen sukulaiset ajattelee ja miltä lapsesta tuntuu.
Ei lasta kiinnosta kuinka monta kumminkaimaa juhlissa on vaan että kuinka paljon saa rahaa. Jos ei häviä yo-rahoissa kavereilleen, ei ole mitään väliä, että vieraita on vähemmän.
Kumminkaimat eivät toki kiinnosta, mutta tuon lapsen asemassa olleena voin sanoa että kyllä sillä on väliä. Konkreettinen osoitus siitä kuinka harvaa ihmistä sinun olemassaolosi oikeasti edes kiinnostaa. Raha on sivuseikka!
Korona on ehkä ollut nyt viimeinen niitti. Se lopetti kaikki muutenkin jo hapertuneet ihmissuhteet ja kavensi useimpien lähipiiriä selvästi.
Suvut ja perheet ovat todella pienentyneet paljon. Isovanhempani olivat kaikki 6-8 lapsen sisarusparvesta. Suku piti tiiviisti yhtä. Vanhempani olivat 3-4 lapsen perheestä ja lapsena sedät, tädit ja sisarukset pyöri paljon elämässä. Meitä sisaruksia syntyi kaksi. Sisareni sai yhden lapsen. Jokaisessa polvessa lapset on puolittuneet. Nämä meidän nuortemme ovat varmaan tulevaisuudessa veloja.
Nyt ollaan viisikymppisiä ja isovanhemmat on olleet kuolleena aikansa. Tädit, sedät, enot ovat suurta ikäluokkaa, ja heistä vain pari enää hengissä eikä heihin juuri yhteyttä. Kovin monet suvun miehet lähti jo 40-50 vee, kun sydän petti.
Ystäviä oli paljon, mutta monet on lapsiperhearjen kiireissä vieraantuneet hiljalleen. Kummeja katosi eroissa tai muuten. Ymmärrän hyvin AP:tä, vaikka meillä on vielä juhliin kourallinen väkeä jäljellä. Sitä ei voi verrata oman nuoruuteni suuriin sukujuhliin, jonne mentiin aina ilolla. Tuntuu, että nykyisin ei enää edes haluta mennä juhliin.