Lue keskustelun säännöt.
Olen väsynyt erityislapsiini ja elämään heidän kanssaan
03.06.2022 |
En voi missään avautua omalla nimellä koska haluan kuitenkin kunnioittaa lasteni yksityisyyttä. Aihe on minulle herkkä ja raskas, toi on että epäasialliset eivät nyt vaivaudu.
Lapset (2 kpl) ovat jo murrosiässä. He ovat periaatteessa fiksuja, urheilullisia ja sosiaalisia nuoria, mutta heillä on myös merkittäviä neuropsykiatrisia haasteita. On aggressiivisuutta, koulukieltäytymlstä, kaiken vastustamista, kodin tuhoamista ja minun arvostamattomuutta. Isästään olen eronnut (koska hän oli samanlainen, hänestä ei apua lasten kanssa ole). Tukea on haettu ja saatu, diagnoosit ja lääkkeet on ym. Mutta ei se kaikkea ratkaise.
Asun isossa omakotitalossa, olen päivätyössä asiantuntijana (etätyössä lasten vuoksi). Parisuhdekin on. Mutta Lapset ei auta talon kanssa, haasteita on joks päivä. Saan vai haukkuja niskaani. En jaksa enää hoitaa taloa ja jo isoja lapsia, jotka ei vaan muutu, kaikkea yksin. Mihin voisimme muuttaakaan? He vastustavat kaikkea, raivostuvat, eivät auta. Miten jaksaisin edes talon myynnin, muuton, lasten vastarinnan. Ja pidän talosta, ja taloudellisesti voin tässä olla. Jos lapsia ei olisi, pärjäisin tässä paremmin yksin.
Ei tähän mitään ratkaisua kai ole. Älkää pliis sanoko "hae apua". Ei ole olemassa apua joka meitä auttaisi.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinä jaksat vielä muutaman vuoden, kun olet jaksanut tähänkin saakka.
Muutaman vuoden? Eiväthän erityislapset lähde kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No älä jaksa.
Toisen erityislapsen äidin kokemuksella: kaikkea ei ole pako jaksaa, eikä tehdä. Ja jos/kun ei kukaan muu ei tee mitään, se jää sitten tekemättä. Anna talon sotkuuntua, tai osta siivous/remppa-apua. Syötte leipää. Äläkä kuuntele niitä haukkumisia, sano takaisin, että voisitte itse tehdä, olette tarpeeksi vanhoja.
Kaikki myötätuntoni ja tukeni. Mutta tosiaan, kun tukea ja apua ei ole, jotain pitää vaan jättää tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinä jaksat vielä muutaman vuoden, kun olet jaksanut tähänkin saakka.
Muutaman vuoden? Eiväthän erityislapset lähde kotoa.
Kyllä ne lähtevät.
18 vuotiaana pistät ulos. Vai onko lapset täysin autettavissa olevia? Silloin voit soittaa lähimpään laitokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinä jaksat vielä muutaman vuoden, kun olet jaksanut tähänkin saakka.
Muutaman vuoden? Eiväthän erityislapset lähde kotoa.
Yleensä lähtevät.
Voivat saada tukeakin lähtöön, jos ovat lastensuojelun asiakkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos ehdottaisit lapsille että tienne eroaisivat, kun kerran ette yhdessä pärjää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinä jaksat vielä muutaman vuoden, kun olet jaksanut tähänkin saakka.
Muutaman vuoden? Eiväthän erityislapset lähde kotoa.
Useimmat nykyisin lähtevät ja siihen lapset kasvatetaankin. On toki niitä vanhempia kotka eivät halua lasten lähtevän kotoa ja he kasvattavat lapset sen mukaan, mikä taas on enemmän valitettavaa kuin hyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos ehdottaisit lapsille että tienne eroaisivat, kun kerran ette yhdessä pärjää?
"Ehdota"? Käydäänkö keskustelu rakentavassa hengessä teekupposten äärellä?
Olen miettinyt että jopa katkaisisin välit kun ovat täysi-ikäisiä. Voin jo kuvitella että muuten minusta tulee äiti jonka aikuiset lapset häiriköivät elämää, tiedän että heitäkin on.
Olen uhkaillut heitä lastenkodilla tai isälleen muutolla. Ei se kovin rakentavaa ole, mutta kuka tällaista jaksaa? Sain eilen ison halkokuorman pihaan ja kun pyysin lapsia auttamaan puiden kantamisessa, sai toinen moisesta pyynnöstä sellaisen kohtauksen että rikkoi taas yhden oven. Seitsemäs ovi vajaan vuoden sisään.
Jos tämä olisi parisuhde, jokainen kehottaisi lähtemään asap. Mutta olen äiti. Ja kaikesta huolimatta rakastan heitä :( toivon ihmettä. Toivon että joku päivä he tajuavat. Että kun jaksan yrittää ja rakastaa, se kantaisi hedelmää. En vaan tiedä kauan enää jaksan siihen muutokseen uskoa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt että jopa katkaisisin välit kun ovat täysi-ikäisiä. Voin jo kuvitella että muuten minusta tulee äiti jonka aikuiset lapset häiriköivät elämää, tiedän että heitäkin on.
Olen uhkaillut heitä lastenkodilla tai isälleen muutolla. Ei se kovin rakentavaa ole, mutta kuka tällaista jaksaa? Sain eilen ison halkokuorman pihaan ja kun pyysin lapsia auttamaan puiden kantamisessa, sai toinen moisesta pyynnöstä sellaisen kohtauksen että rikkoi taas yhden oven. Seitsemäs ovi vajaan vuoden sisään.
Jos tämä olisi parisuhde, jokainen kehottaisi lähtemään asap. Mutta olen äiti. Ja kaikesta huolimatta rakastan heitä :( toivon ihmettä. Toivon että joku päivä he tajuavat. Että kun jaksan yrittää ja rakastaa, se kantaisi hedelmää. En vaan tiedä kauan enää jaksan siihen muutokseen uskoa.
Ap
Ei erityislapsia pyydetä kantamaan halkoja.
Muutenkin tuollainen uhkailu kertoo paljon ap:sta.
Sitäkin mietin että jos joku päivä minulle todella riittää ja haluan antaa lapset pois, niin pelkään ettei heitä oteta. Kotona kun ei ole vikaa, niin olisi todennäköisesti pitkän tien takana että heidät täältä pois saisi.
Tiedän että laitoksesta karkasivat (perhesijoitusta ei heidän kohdalla voi ajatella), ovat sen monesti sanoneet kun on asiasta ollut puhe. Mutta eipä olisi sitten minun ongelma kun huoltajuus olisi muualla.
Sitten välillä taas Mieti että kai muutaman vuoden vielä jaksan. :(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt että jopa katkaisisin välit kun ovat täysi-ikäisiä. Voin jo kuvitella että muuten minusta tulee äiti jonka aikuiset lapset häiriköivät elämää, tiedän että heitäkin on.
Olen uhkaillut heitä lastenkodilla tai isälleen muutolla. Ei se kovin rakentavaa ole, mutta kuka tällaista jaksaa? Sain eilen ison halkokuorman pihaan ja kun pyysin lapsia auttamaan puiden kantamisessa, sai toinen moisesta pyynnöstä sellaisen kohtauksen että rikkoi taas yhden oven. Seitsemäs ovi vajaan vuoden sisään.
Jos tämä olisi parisuhde, jokainen kehottaisi lähtemään asap. Mutta olen äiti. Ja kaikesta huolimatta rakastan heitä :( toivon ihmettä. Toivon että joku päivä he tajuavat. Että kun jaksan yrittää ja rakastaa, se kantaisi hedelmää. En vaan tiedä kauan enää jaksan siihen muutokseen uskoa.
Ap
Alat hyvissä ajoin puhumaan jatko-opinnoista. Teet selväksi ettei erityispiirteet sulje vastuuta omasta elämästä. Kerrot lapsille aikuisuuden kolkuttelevan ovella ja että toivoisit heidän miettivän muuton lisäksi mahdollista ammattia.
Kun lapset alkaa olla lähempänä 18v, ottaisin yhteyttä sosiaalitoimeen ja hankkisin heille heidän kansaan omat asunnot ja mahdolliset tuet ja neuvot.
Samalla valmistelisin itselleni irtiottoa perheestä.
Jos se vaan parisuhteen kannalta mahdollista.
Esim. Ainakin vuosi ulkomailla töissä. Tai ihan toisella puolella Suomea.
Ja kyllä, niin ettei sinne ole lapsilla mitään asiaa kylään kuin ehkä jouluna. Ja avustus heitä kohtaan minimiin. Saisivat opetella pärjäämään omillaan.
Mutta tämä on vaan minun mielipide, miten toimisin.
Raskas tilanne, toivotan onnea tuleviin vuosiin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt että jopa katkaisisin välit kun ovat täysi-ikäisiä. Voin jo kuvitella että muuten minusta tulee äiti jonka aikuiset lapset häiriköivät elämää, tiedän että heitäkin on.
Olen uhkaillut heitä lastenkodilla tai isälleen muutolla. Ei se kovin rakentavaa ole, mutta kuka tällaista jaksaa? Sain eilen ison halkokuorman pihaan ja kun pyysin lapsia auttamaan puiden kantamisessa, sai toinen moisesta pyynnöstä sellaisen kohtauksen että rikkoi taas yhden oven. Seitsemäs ovi vajaan vuoden sisään.
Jos tämä olisi parisuhde, jokainen kehottaisi lähtemään asap. Mutta olen äiti. Ja kaikesta huolimatta rakastan heitä :( toivon ihmettä. Toivon että joku päivä he tajuavat. Että kun jaksan yrittää ja rakastaa, se kantaisi hedelmää. En vaan tiedä kauan enää jaksan siihen muutokseen uskoa.
Ap
Ei erityislapsia pyydetä kantamaan halkoja.
Muutenkin tuollainen uhkailu kertoo paljon ap:sta.
Jopa kehitysvammaiset osallistuvat hoitolaitoksissa helppoihin arkiaskareisiin. Onnea vaan pumpulissa kasvattamiseen.
Kerroit olevasi parisuhteessa. Olisiko kumppanistasi auttamaan enemmän vaikka halkojen kannossa? Sehän kävisi samalla liikunnasta. Hän varmaan kuitenkin oleilee paljon talossasi. Voisit ehdottaa hänelle osallistumista tuollaisiin hommiin siltä varalta, jos hän muuttaa luoksesi asumaan sitten kun lapsesi muuttavat pois kotoa? Eli hän osallistuisi talon hoitoon jo etukäteen.
Osallistuisivatko lapset noihin hommiin paremmin, jos ikäänkuin palkitsisit heitä siitä. En ehdota lahjomista vaan että ennättäisit luvata heille jonkun uuden pelin tms. jota he kuitenkin alkaisivat mankumaan, kunhan he auttavat jossakin työssä. Tai herkkupäivän tms.
Ilmeisesti lastesi täysi-ikäistymiseen ei ole enää kauhean kauan, joten yritä sinnitellä. Ja tosiaan tuon ikäisten lasten kanssa ei haittaa, vaikka koti ei olisi jatkuvasti tiptop-kunnossa lattiasta kattoon. Teinien kanssa on aina ja ikuisesti hankalaa oli erityisiä tai ei.
Ainakin Helsingissä on joku asuntola mm.
autismikirjon nuorille joten jonnekin lapset ainakin pääsevät asumaan täysi-ikäistyessään.
No kyllä puut kannetaan yhdessä, se erityisuus ole mikään peruste itsessään jättää työt tekemättä. Jokainen kykyjensä mukaan! Itse olisin sanonut että vielä kerran kun rikot oven niin soitan poliisit ja saat korvata oven. Ja ihan oikeasti sinun pitää alkaa toteuttaa uhkauksesi. Tämä tilanne ei tule parantumaan kun he ovat täysi-ikäisiä, vaan pahenee. Nyt mahdollistat häiriökäyttäytymisen omilla toimillasi eikä heille tule mitään seuraamuksia. Sitten aikuisena seuruksia todellakin tulee ja silloin ollaan suurissa ongelmissa. Lastensuojelu tai vammaispalvelu kehiin ja tarvittaessa lyhytaikainen sijoitus muualle. Se on heidänkin parhaakseen.
Hirvittävän outoa kerätä vihaa siinä määrin että pitää katkaista välit kun lapset aikuistuu. Ei se äitiys mielestäni 18 - vuotis päivään lopu, lapset tarvitsevat tukea myös silloin. Vaadit heiltä jo jotain, se on hyvä. Mutta seurauksia pitää alkaa tulemaan jos he eivät tee osuuttaan.
Ap, myötätuntohali sulle.
Omista lapsista yksi on erityislapsi, kohta jo varhaisnuori. Kyllähän tulevaisuus mietityttää, kun tähänkin asti on ollut niin paljon haastavia päiviä.
Onko isän luona asuminen rangaistus??1!! Mitä helvettiä? Millaista elämää oikein elät, ap?
Kyllä sinä jaksat vielä muutaman vuoden, kun olet jaksanut tähänkin saakka.