miksi jotkut ihmiset ovat sairaalloisen pihejä?
En tarkoita nuukailua vähävaraisuuden vuoksi vaan sitä, että ei voi käyttää rahaa vaikka sitä on ja nilitetään pienistä menoista, jotka helpottaisivat elämää?
Kommentit (167)
Rikkaat pysyvät rikkaina kun eivät tuhlaa rahaa turhuuksiin
T. 140 000 vuodessa tienaava
Miksi Suomessa on niin korkeat verot? Mieti kysymystäsi sitten uudelleen. Niin ja sekin myös, että miksi Suomessa naiset rohmuavat veroista tulonsiirtojen muodossa niin suuren osan? Niin eipä tee mieli kuluttaa ja maksaa muiden ihmisten elatusta...
AP, kerro esimerkki pienestä elämää helpottavasta menosta
Anna toisten olla. Et voi tietää heidän taustojaan. Jollain voi olla iso salainen velka esim. Kenenkään ei varmaan ole pakko ns.vapaaehtoisesti käyttää rahaa johonkin, mihin ei halua.
Samaa ihmettelen itsekin, mun isä on tuollainen. Ei raaski käyttää rahaa mihinkään, ei edes kunnon ruokaan.
Miksi pieni elämää helpottavia menoja suosivat ovat niitä, joilla ei ole rahaa ruokaan?
Niin, kaikki on suhteellista. Itse ostan hyvin harvoin jotain, mitä en oikeasti tarvitse. Mutta mulla onkin rahaa säästössä.
Ja minä en tosiaankaan luota tulevaisuuteen niin paljon, että laittaisin kaikki menemään sen siliän tien. Työttömyydestä ja oikeasta pennin venyttämisestä on kokemusta ihan tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
AP, kerro esimerkki pienestä elämää helpottavasta menosta
En ole Ap mutta esim. allergialääkkeen ostaminen apteekista.
Tiedän henkilön jolla n. 100 000 käypää rahaa tileillä. Juuri pohti raaskiiko maksaa jonkun tapahtuman lipuista 20-40. Haluaisi siis mennä tapahtumaan, mutta kun menee rahaa!
Eräs tietämäni miljonääri säästi 95-vuotiaana vanhuuden varalle omien sanojensa mukaan. Tiskirättiä ei olisi saanut käyttää, ettei vaan kulu. Vanhoilla vaatteiden rievuilla olis tarttenut pyyhkiä.
Voi luoja, mun mies.
Nyt kun rahaa on enemmän kuin tarpeeksi, niin nuukailee aivan kaikessa. Eilen sain pauhut passikuva otosta, kun olisi ollut halvempikin paikka olemassa. Tämä viimeisin esimerkki,näitä on joka päivälle..
Arggh
Vierailija kirjoitti:
Niin, kaikki on suhteellista. Itse ostan hyvin harvoin jotain, mitä en oikeasti tarvitse. Mutta mulla onkin rahaa säästössä.
Ja minä en tosiaankaan luota tulevaisuuteen niin paljon, että laittaisin kaikki menemään sen siliän tien. Työttömyydestä ja oikeasta pennin venyttämisestä on kokemusta ihan tarpeeksi.
Ymmärsit väärin. Eihän aloituksessa ollut kyse siitä että pitäisi kaikki rahat laittaa menemään vaan siitä että pihistellään hulluna tarpeellisten asioiden kohdalla vaikka rahaa olisikin.
"Elämää helpottava"="taksi apn kanssa bileistä kotiin?"
Jos on pienituloinen, niin on syytä olla pihi vaikka säästöjä olisikin, uusien hankkiminen on kiven alla jos hätä tulisi.
No kyllä minun mielestäni on esim suorastaan henkistä väkivaltaa valittaa kipupotilaalle, että hän käyttää liikaa vettä kuumassa suihkussa, joka helpottaa hänen oloaan...tai että valitetaan vessapaperin kulutuksesta. ap
Yleensä se johtuu siitä, että on joskus ollut köyhä ja pelkää sitä eikä todellakaan halua kokea sitä uudestaan. Siksi säästää aina lisää, koska mikä tahansa huonon onnen potku voi viedä takaisin köyhyyteen jollei pidä varaansa.
Mutta tosiasia on myös, että et sinä tiedä, mihin muilla ihmisillä olisi varaa. Et oikeasti tiedä heidän tulojaan, et velkojaan, et läheistensä tarpeita etkä elätettävien määrää. Et tiedä, onkoo joku sairaus todettu joka vie työkyvyttömäksi vuoden päästä ja siksi loppuelämään pitää säästää. Et tiedä onko suunnitelmissa maailmanympärysmatka. Et tiedä, vaikka kuvittelisit että tiedät.
Minä en ole hirveän varakas, mutta joka kuukausi laitan rahaa rahastoihin. Sairastuin pari vuotta sitten vyöruusuun ja löysin netistä tiedon, että siihen on olemassa lääke, joka pitää ottaa alkuvaiheessa. En sitten raaskinut sitä ostaa vaan päätin pärjätä ilman. Onnekseni sairaus oli suhteellisen lievä.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se johtuu siitä, että on joskus ollut köyhä ja pelkää sitä eikä todellakaan halua kokea sitä uudestaan. Siksi säästää aina lisää, koska mikä tahansa huonon onnen potku voi viedä takaisin köyhyyteen jollei pidä varaansa.
Mutta tosiasia on myös, että et sinä tiedä, mihin muilla ihmisillä olisi varaa. Et oikeasti tiedä heidän tulojaan, et velkojaan, et läheistensä tarpeita etkä elätettävien määrää. Et tiedä, onkoo joku sairaus todettu joka vie työkyvyttömäksi vuoden päästä ja siksi loppuelämään pitää säästää. Et tiedä onko suunnitelmissa maailmanympärysmatka. Et tiedä, vaikka kuvittelisit että tiedät.
Kyllä sen läheisistä ihmisistä tietää. Esim puolisosta. Lisäksi on eri asia olla säästäväinen ja varautua pahan päivän varalle kuin olla sairaalloisen pihi ja alistaa lähipiiriä omalla pihiydellään. ap
Tupakkapiireissä on tullut parin vuosikymmenen aikana havaittua, että niille parempituloisille on usein yhtä tuskaa tarjota savuketta, kun taas köyhä röökinpolttaja viskaa sätkän vähästäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP, kerro esimerkki pienestä elämää helpottavasta menosta
En ole Ap mutta esim. allergialääkkeen ostaminen apteekista.
Johtuuko oikeasti piheydestä vai siitä, ettei katso kuitenkaan tarvitsevansa allergialääkettä? Että pärjää ilmankin? On nimittäin ihmisiä, jotka pyrkivät käyttämään mahdollisimman vähänläääkkeitä, mieluiten ei lainkaan lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kaikki on suhteellista. Itse ostan hyvin harvoin jotain, mitä en oikeasti tarvitse. Mutta mulla onkin rahaa säästössä.
Ja minä en tosiaankaan luota tulevaisuuteen niin paljon, että laittaisin kaikki menemään sen siliän tien. Työttömyydestä ja oikeasta pennin venyttämisestä on kokemusta ihan tarpeeksi.
Ymmärsit väärin. Eihän aloituksessa ollut kyse siitä että pitäisi kaikki rahat laittaa menemään vaan siitä että pihistellään hulluna tarpeellisten asioiden kohdalla vaikka rahaa olisikin.
Niin, mikä on tarpeellista? Sehän on kaikkien itse päätettävissä oleva asia, vai mitä?
Nuukailu jäänyt päälle, ei luota tulevaisuuteen