Kehohäpeä, mitä häpeät itsessäsi?
Mitä muuttaisit omassa kehossasi?
Minut lista:
*Raskauden mukana tuomat pigmenttiläiskät kasvoissa
*Psoriaksen tuhoamat varpaankynnet ( en edes haaveile varvastossuista)
*Huonot hampaat
*Arpia siellä täällä
Kommentit (104)
Selluliitti, jota on tullut korona-ajan lihomisen myötä myös vatsaan ja käsivarsiin. Olin todella laiha ennen, joten lihominen olisi ollut ihan ok ilman tuota selluliittia.
En häpeä mitään, mutta en kuitenkaan halua joutua kenenkään ilkimyksen arvosteltavaksi.
En häpeä itseäni. Olen ainutlaatuinen. Tässä maailmassa on vain yksi minä. Pidän huolta itsestäni ja hyvinvoinnistani. Arvostan yksilollisyyttäni ja ainutlaituisuuttani. Olen arvokas, niin olet sinäkin!
Penistäni
-naisten asenteet miehiä kohtaan, joilla on pieni penis, on erittäin loukkaavia.
Ryhtiäni
-ryhti on huono. Olen yrittänyt tosin parantaa sitä, mutta joudun keskittymään ollakseni ryhdikäs, niin se hävettää
Lievää ylipainoani
-miehet eivät vieläkään nauti kehopositiivisten naisten etuoikeuksista
M27
Olemattoman pienet ketunnokkarinnat. Rumat pallonännit kruunaavat kokonaisuuden. Onneksi näitä ei tarvitse näyttää kenellekään.
- Hiuspohjan psoriasis, elämä olisi aika paljon mukavampaa ilman tätä.
- Vino nenä ja naaman yleinen epäsymmetrisyys.
- Selluliitti
- Huono ryhti (tälle voisin sentään onneksi tehdä jotakin!)
Hampaat, vartalon muoto, vaikka olenkin hoikka, imetyksen jälkeiset tisdit(ennen täydelliset), pimsa, kuiva Akin kuivempi iho...
Kallon malli ja mittasuhteet, rinnat, vatsa ja selluliitti.
Ehkä koko kroppaa? Mutta ennen kaikkea sitä, että asetan itseni aina viimeiseksi enkä siis huomioi omia tarpeitani. Mikä sitten toki näkyy myös kropassani.
En häpeä mitään. Oon laihtunut yli 70 kiloa ja oon hiton ylpeä. Laihtuminen ohensi tukkaa, sitä voisi olla enemmän.
Pärstä😟 kroppaan oon tyytyväinen
Järkyttävän selluliittisia reisiä, jotka tulivat vaivaksi jo teini-iässä. Nyt melkein kolmekymppisenä selluliitti on levinnyt muuallekin. Ihmiset ihmettelevät, miksi käytän peittäviä vaatteita, vaikka olen hoikka ja urheilullisen näköinen.
Pituuttani, olen vain 170cm. Monesti tullut ilkeitä ja ivallisia kommentteja naisilta pituuteeni liittyen
M25
En häpeä mutta valitettavasti esim. lääkärissä kohtelu on selkeästi huonompaa jos en ole peittänyt meikillä sinipunaisenkirjavaa couperosa-ihoani.
Pikkulapsena pidin itseäni nättinä. Minut palautettiin omahyväisyydestä maanpinnalle rytinällä, nyt pidän itseäni kokonaisvaltaisesti vastenmielisenä. En halua tulla kuvatuksi, en halua katsoa itseäni peilistä, en pysty koskemaan itseeni (ja kukaan muukaan ei koske, niin kauan kuin mussa henki kulkee). Minun kasvoissa on rakenteellista epämuodostumaa, ja maskiaika on ollut ainoa helpotus, kun voin peittää kasvoni. Kropan pystyy peittämään vaatteilla, tosin ei mun vartalokaan ole ollut hyvännäköinen, olen mä ollut sitten ali- tai ylipainoinen. On oikeastaan kuvottavaa olla omissa nahoissa.
Vierailija kirjoitti:
Pituuttani, olen vain 170cm. Monesti tullut ilkeitä ja ivallisia kommentteja naisilta pituuteeni liittyen
M25
Naisena en ymmärrä tuota. Itse olen rakastunut suurinpiirtein samanpituiseen mieheen, hän on myös saanut ivaa tuosta. Kyllähän minäkin sen näen, että hän on mieheksi lyhyt, mutta se on täysin yhdentekevä asia. Näen myös, että hänellä ei ole pisamia ja hänellä on harmaat silmät. Ne on faktoja, mutta eivät vaikuta yhtään mihinkään. Sensijaan asiat jotka vaikuttavat, on hymy joka saa ihoni kihelmöimään ihastuksesta, huumori joka saa minut nauramaan niin että vatsaan sattuu, empatia joka saa minut tuntemaan oloni turvalliseksi, silmien ilme joka ei arvostele, eläinrakkaus joka sai minut tapaamaan hänet alunperinkin, heittäytyminen joka on lähettänyt meidät yllättäviin suuntiin elämässä. En vaihtaisi noita mistään hinnasta siihen, että hän olisi merkityksettömiä senttejä pidempi! 😊
En häpeä mitään. Mä olen tämmönen, asiat vois olla huonomminkin.