Äiti VS. Anoppi

Anoppi on ihana ja rakas. Äidin kanssa tulee kinasteltua milloin mistäkin, koska olemme molemmat hyvin äkkipikaisia :D Itse en jaksa riidellä kauaa eli en ole pitkävihaista sorttia.

Äitini on aina ollut kauhee määräilijä ja marttyyri sitten jos ei joku halua vääntyä hänen tahtoonsa. Koulutti meidät lapset aikoinaan kovalla äänellä ja kovilla rangaistuksilla ja uhkailemalla. Toteutti myös ne uhkaukset..



Mutta sitten kun (jostain syystä) muutin varhain pois kotoa, ei se määräily loppunutkaan ja tästä nyt on otettu yhteen monet kerrat. Nyt olen jo asunut 20 vuotta pois kotoa ja vieläKIN äiti "ajattelee" että tekisimme niin tai näin ja hämmästyy suuresti kun onkin tehty jotenkin toisin.



Lastenlapsia kinuttiin vuosia, mutta sitten kun niitä tuli, niin eipä kiinnosta kovin pahasti. Kohtelee lapsia eriarvoisesti, eli se esikoinen on ykkönen ja muut jotain muuta. Tästäkin otetaan yhteen.



Mollaa isääni mennen tulle, isästä onkin muotoutunut 40:ssä vuodessa lapatossujen lapatossu, kruunaamaton kuningas-Vihtori joka ihme kyllä jaksaa kuunnella kaiket päivät kuinka ei osaa mitään tehdä oikein. Jopa heidän koiransa tassun loukkaantuminen oli isän vika, kun jotenkin "väärin" kutsui koiraa ulos, ja se liukastui... Täh??



Nyt olen ainoa lapsi elossa, veljeni kuoli pari vuotta sitten. Nyt äiti ripustautuu minuun kaikkine huolineen (joita riittää). En jaksa kuunnella, päästelen surutta toisesta korvasta ulos, koska hän ei ota mitään neuvoja tai vinkkejä vastaan ajoissa, vaan märisee sitten kun juna meni jo..



Anoppi on ihan jees tyyppi omaan äitiin verrattuna, tosin appiukon monet kerrat pettämä ja hakkaama.. eli en oikein osaa arvostaa itsetunnotonta nöyrtyjääkään. Ja hei, olen yrittänyt auttaa, olin valmis etsimään hänelle oman kämpän ja auttamaan muutossa jos olisi tuon viimeisimmän pettämisen jälkeen lähtenyt.

on hieman hassu asenne läheisiään kohtaan.

Hänen mielestään mitkään käyttätymissäännöt eivät koske kanssakäymistä läheisten ihmisten kanssa.

Siitä syystä äidiltän joudun kuuntelemaan kainlaista sontaa (hän saattaa esim. haukku minua hulluksi jos ei pidä verhoistani tmv.). Miniäänsä kyllä mielistelee vaikka minulle aina tätä haukkuu ja sanoo sietävänsä vain veljeni takia.



Minun asioihini äitini puuttuu täysin estoitta. Esim. kylään tullessaan käy postit läpi hyvin tarkkaan. Lukee kirjeet ja kortit ja saattaa jopa kysyä lisäselvityksiä =o

Arvostelee jatkuvasti valintojani ja sisustustani.

Arvostelee kyllä veljenikin sisustusta, mutta vain minulle (ettei miniänsä loukkaannu) ja vaatii että minun pitäisi neuvoa veljeäni ja vaimoansa sisustamaan äidin mielen mukaan ;D



Äitini on ihan unelma-anoppi, mutta äitinä tosi rasittava :/

Joskus ihan naurettavan pienistä asioista. Mutta ehkä siinä on taustalla se että ollaan äiti ja tytär, läheiset toisillemme ja osataan olankohautuksilla sivuuttaa kinat, ei jäädä niitä hautomaan. Anopin kanssa taas jos tulee sanomista jostain niin se on on heti jotenkin henk.kohtaisempaa, ja josta on helpompi loukkaantua ja vaikeampi "toipua".

Äitini on minulle hyvin rakas ja erityisen tärkeä. Hän rakastaa lapsenlapsia ja viettää heidän kanssaan mielellään aika, kunhan vain kiireiseltä työltään ehtii. Äitini on puhelias ja tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Olen oikeasti todella ylpeä äidistäni! :)



Anoppi on minulle hyvin tärkeä ja rakaskin. Myös anoppi rakastaa pojanpoikaansa ja viettää mielellään aikaa tämän kanssa. Anoppi kutsuu meidät kylään kun hänellä on vapaata ja saamme viettää koko päivän yhdessä, yleensä pojallani on anopin kanssa jotain "erikoistehtäviä" (=maatilantöitä). Emme anopin kanssa riitele ja olemme melko läheiset, hänelle on helppo puhua asiosta. En tiedä olisiko tilanne erilainen jos minulla ja hänen pojallaan ei olisi yhteistä lasta.

kun ne tietää, kuinka poikalasten äidit vetää herneey nenään;D