Taas mut jätettiin rannalle illanvietosta...
Mikä ihme mussa on vikana? Oltiin suunniteltu porukalla illanviettoa ja nyt kun ajankohta on tulossa, niin sainkin kuulla, että tapahtuma oli ja meni. Ja hauskaa oli ollut..
Mulle ei sitten kukaan mitään kertonut. Ja tämä ei tosiaan ole ensimmäinen kerta. Jos mua ei haluttukaan mukaan, niin miksi sitten alunperinkään kysyttiin?
Kommentit (37)
ihmiset on vaan niin pirun itsekeskeisiä, eivätkä halua jousta tms. ajattelivat ettei tuu ylimääräistä säätöä.
näinhän se menee, köyhät kyykkyyn ja nopeat syö hitaat ja heikot poljetaan... ne ei ole oikeita ystäviä.
Mutta ihan eri jengillä =) Tai jätä ne aikaisemmat järjestäjät kutsumatta.
vituttaa ne, jotka on aina tunkemassa joka paikkaan, mutta eivät koskaan tee aloitetta mihkään. Meillä oli aikoinaan sellainen viiden äidin porukka, joista neljä järkkäili milloin mitäkin kotonaan. Yks ei koskaan - jäi sitten pikku hiljaa porukasta omiin oloihinsa.
Todennäköisesti ette ole samalla aaltopituudella, jos ystäväsi unohtavat ottaa sinut mukaan.
Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia, että huomaavat vain ne, jotka pitävät melua itsestään.
itse jne. Rauhallinen ja toisille tilaa-antava tyyli toimii joskus, mutta päsmäreiden porukassa sillä jää jalkoihin.
4 - mitä meteliä?
ja aloin tutustua uusiin ihmisiin, huomasin pian, että kannattaa kutsua ihmiset kotiinsa! Siis oikeasti se ruokkii sitä, että saa vastakutsuja. Niin pääsee porukoihin sisälle. Sama pätee illanviettoihin yms. Ne, jotka ei koskaan järjestä, putoavat porukoista. Samoin kuin ne, jotka eivät koskaan puhu. "Suunniteltiin yhdessä" tuntuu tarkoittavan toisille, että muut suunnitteli ja minä istuin hiljaa seurueessa.
Esim. mä olen semmoinen, etten ole viime vuosina kutsunut kylään ketään ystävistäni. Koti tuntuu heti ahtaalta, kun tänne tulee vieraita, ja mieluiten rauhoitan tämän semmoiseksi yksityiseksi paikaksi, joka on vain meidän perheen käytössä.
Tietysti iltaa voi viettää ravintolassakin tai sitten voi järjestää ystäville retkiä esim. kesällä Suomenlinnaan, jos asuu Helsingissä. Silloin välttää tuon kotiin kutsumisen.
Esim. mä olen semmoinen, etten ole viime vuosina kutsunut kylään ketään ystävistäni. Koti tuntuu heti ahtaalta, kun tänne tulee vieraita, ja mieluiten rauhoitan tämän semmoiseksi yksityiseksi paikaksi, joka on vain meidän perheen käytössä.
Tietysti iltaa voi viettää ravintolassakin tai sitten voi järjestää ystäville retkiä esim. kesällä Suomenlinnaan, jos asuu Helsingissä. Silloin välttää tuon kotiin kutsumisen.
suunniteltu kavereiden kanssa ulkomaan reissua ja sain sitten jälkikäteen kuulla että olivat varanneet nykin reissun kysymättä multa/ilmoittamatta mulle. No totesin että saa mennä ilman mua jos tolla tavalla viitsi käyttäytyä. Etenkin kun viime kesänä mä kustansin kaikille majoituksen ranskan rivieralla niin tosi törkeetä että seuraava reissu varataan mun selän takana (etenkin kun olin itse sitä alunperin ehdottanut)!
Oon ainoa lapsi ja tottunut siihen, että perhe on omillaan.
Ystävien kanssa tavataan kerta, pari vuodessa, kun ehditään, työkaverien kanssa käydään syömässä.
Mutta oikeasti en kaipaakaan enempää. Jos pitäisi koko ajan olla ihmisten kanssa ja keksiä heille jotakin hauskaa puhuttavaa ja ohjelmaa, niin olisin pian varmaan mielisairaalan suljetulla osastolla. On ihanaa olla toisinaan vain oman perheen parissa.
ettei yksi kaveri itse järjestä ikinä mitään itse. Muut ovat silloin tällöin järkänneet ja hyysänneet, ja tämä yksi keskittyy utelemaan aina milloin taas nähdään illanistujaisten merkeissä. En ole ikinä edes nähnyt hänen kotiaan.
Sitten on muutama tyyppi, jotka eivät kutsuista huolimatta ikinä tule/pääse paikalle. Olen sitten ajatellut, että heitä on turha kutsuakaan. Yhdelle bussilipun hinta oli liian iso menoerä; käy laitatuttamassa 70 kynnet joka toinen viikko ja muuallekin tuntuu kuitenkin rahaa löytyvän.
Itellä yks todella hyvä kaveri muuttui niin, että en jostain syystä enää kelpaa hänen kaverikseen minnekään. Se ei enää pyydä mua minnekään, vaikka itse olen usein häntä pyytänyt. Hyvin usein hän myös peruu vierailunsa, vaikka itse sitä ensin ehdotti. Kerrankin kovasti selitti mulle loukkaantuneena miten joku sen kaveri oli perunut heidän illan suunnitelmat ja lähtenytkin jonkun toisen kanssa ja sit tää mun kaveri mulle harmitteli, kun ei sit ollut saanut ketään hänen kavereistaan mukaan. Tuntui kyllä tosi pahalta, kun itse olisin mielelläni mennyt hänen kanssaan katsomaan yhtä suosikki bändiäni :( En tiedä mikä tässä on muka niin muuttunut. Noh, eipä olla enää hirveästi yhteyksissä, kun sillä on aina jotain muuta menoa :(
Mä suosittelisin ap sulle (ja itsellenikin), että etsit uusia kavereita, jos noin törkeesti sulle tekevät. Vaikeaahan se varmasti on :(
Oon ainoa lapsi ja tottunut siihen, että perhe on omillaan.
Ystävien kanssa tavataan kerta, pari vuodessa, kun ehditään, työkaverien kanssa käydään syömässä.
Mutta oikeasti en kaipaakaan enempää. Jos pitäisi koko ajan olla ihmisten kanssa ja keksiä heille jotakin hauskaa puhuttavaa ja ohjelmaa, niin olisin pian varmaan mielisairaalan suljetulla osastolla. On ihanaa olla toisinaan vain oman perheen parissa.
Mieki olen ainokainen ja ollut lapsena aivan sairaan ujo. En ole koskaan ollut päiväkodissa ja olin huono tutustumaan ihmisiin. MUTTA...kun ikää tuli lisää ja siirryin yläasteelta pois aloin tutustumaan..Pikkuhiljaa kaveripiirini laajeni laajenemistaan. Minulla on kolme todella hyvää ystävää ja kavereita ihan älyttömän paljon.
Järjestän tuon tuostakin illanistujaisia..saatetaan vain saunoa mieheni ja hänen kavereidensa kanssa. Viikko sitten olin 27 hengen kanssa juhlimassa ihan eri paikkakunnalla ja porukkaa tuli kaikkialta muualta kuin kotipaikkakunnaltani ja en kokenut itseäni ulkopuoliseksi.
Teema-bileet on minun juttu, ja monet kyseleekin kesällä että oisko tiedossa mitään teema meininkiä.. Seuraavaksi juhlin omia synttäreitäni 50-luvun teemalla. Juhliin tulee minun kamuja ja miehen kautta piiriini tulleita kamuja.
Nautin myös tosi paljon rauhallisista koti-illoista yksin tai mieheni kanssa.
mutta olen lopettanut, koska parit isot illanvietot suunnitelleena ja ruoat yms. hankkineena ei ole kiva huomata, että saakin istua sitten yksinään iltaa tai korkeintaan yksi ehtii paikalle ja hänkin vain nopeasti piipahtamaan.
Ap
on pitänyt yhtä jo kouluajoista asti, niin en nyt viittis heivata mäkeenkään näitä ystäviä. Vaikka ilmeisesti haluavatkin heivata mut menemään.
minulle käy usein samoin. älä välitä. mennään yhdessä ;)