Lue keskustelun säännöt.
Kuinka kauan olet kaivannut nuoruuden rakastettuasi?
Mami
27.04.2022 |
Oletetaan tilanne että rakastit nuorena jotain ihan oikeasti, erositte syystä tai toisesta ja jäit kaipaamaan häntä. Kuinka kauan kaipasit häntä? Hiipuiko kaipaus vuosien saatossa? Kerro tarinasi lyhyesti!
Kommentit (141)
No ei tarvitse , Enää on julkkis.
Hän elää julkkiksen elämää ei en sovi enää Häneen elämäänsä.
Kyllä se näin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
15-20 vuotta per nuppi eli nuorena kaipasi koko ajan. Siinä aika meni hukkaan suriessa jotain random pelimiehiä. Eri asia kaivata jotain fiksua edes.
Ei ole hiipunut, aikaa vaikka on mennyt 30 vuotta. Oikeaa rakkautta ei kohtaa elämässä varmaan kuin sen kerran tai kaksi. Nyt kun vanhempi niin tietää mitä menettänyt,
Ei ole ketään ketä kaivata.
T. Näkymätön
10 vuotta. Vaikka en tiedä haluaisinko häntä edes takaisin, kun jätti minut kuin nallin kalliolle. Ikävöin kuitenkin yhteisiä hyviä aikojamme. Tai ehkä ikävöin ajatusta jostain romanttisesta rakkaudesta, jota ei koskaan ollutkaan. Eikä näytä tulevankaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SIIS viestini on Asiallinen, Siis Se lapsuuden ystävä on nyt julkkis ei kaipaa minua enää!
Joka leikki hiekkalaatikolla, leikittiin piilosta 40- vuotta sitten,
.EI ollu asiaton.
Hänellä on oma elämä , eikä ole välittänyt minusta
Mä en edes muista kuka se oli. Eikä mulla monta ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
25 vuotta on nyt mennyt. Seurustelimme lukiossa, mutta sitten elämä erotti. Hän lähti armeijaan, minä opiskelemaan, hän myös armeijan jälkeen opiskelemaan. Välimatka oli pitkä, eikä tuohon aikaan ollut vielä nykyisenkaltaisia yhteydenpitomahdollisuuksia. Siihen se sitten hiipui. Menimme tahoillamme naimisiin ja perustimme perheet.
Asiaa ei auta se, että törmäämme toisiimme edelleen noin pari kertaa vuodessa, sillä olemme molemmat palanneet kotiseudulle takaisin. Näemme esim. tuttujen synttärijuhlissa tai jossain, viimeksi pari viikkoa sitten huoltoaseman pihalla. Vaihdamme välillä myös viestejä, joissa toivotamme hyvää syntymäpäivää, joulua tms.
Ihanaa on vaihtaa kuulumisia, mutta se kaipaus ei ikinä katoa... Olemme myös pikkuhiprakassa eräillä nelikymppisillä jutelleet, että ehkä päädymme yhteen sitten, kun olemme vanhainkodissa. Sitä odotellessa...
Kiva lukea että muutkaan ei vaan voi unohtaa.... monta on miestä välillä vastaan tullut ja muutama vuosiksi vierelle jäänyt mutta sitä yhtä olen kaivannut enemmän tai vähemmän joka välissä reilut 30 v. Takaisin ottaisin koska vaan...... vaikka on varmaan jo ihan eri ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, Kaija Koo lauloi:
Ei ikävä ikinä mee, se pysyy se syvenee....
Kake Randelin lauloi:
Kanssasi kappaleen matkaa
Kerran mä kulkea sain
Elämästäin osan mä näin
Ikään kuin unessa vain
Vaan emme saattaneet jatkaa
Toinen jo omisti sun
Kun nykyään sinut mä nään
Arka on mieleni mun.....
.... Tuskani tahdon mä kantaa
Helliä muistoni on
On rinnassain iäti vain
Ikävä sammumaton....
Kyllä täälläkin on niiltä nuoruusvuosilta vierähtäny jo 32 v enkä voi vieläkään unohtaa. Empä ole oikeasti ketään muuta rakastanut kuin häntä ja kaipaus on vaikeuttanut pysyvän parisuhteen löytämistä.
Ehkä me vielä kohtaamme....
25 vuotta, Nuoruuden rakkaus.
Muistan, mitä karkkeja söimme yhdessä. Mitä hyvää leivoimme yhdessä. Kuinka kävelimme käsi kädessä puistossa ja ihailimme riikinkukkoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reilut 30v on vierähtänyt kaivaten!
Hän ei ollut edes 1. poikaystäväni, vaan se johon olin ihastunut jo siitä saakka kun pojista mitään aloin ymmärtää. Vuosia olimme yhdessä, asuimmekin jo saman katon alla, hän ei edes kohdellut minua kovinkaan hyvin vaan kaverit oli aina tärkeämpiä jne.... hän petti minua ja suhteemme loppui hänen toimestaan. Hän kuitenkin kaipasi minua ja toi sen esille moneen kertaan erottuamme. Myös monet hänen kaverit kertoivat minulle hänen ikävöivän perääni.
Lähdin opiskelemaan eri paikkakunnalle, siihen aikaan ei ollut puhelumen lisäksi muita yhteydenpitovälineitä, joten yhteys katkesi kokonaan.
Ero oli minulle todella traumaattinen ja kärsin siitä varmasti alitajunnassani vieläkin.
Paljon myöhemmin hän päätyi naimisiin toisen kanssa vaikka itki perääni ja olisi kuullemma halunnut kanssani alttarille astella ja perheen perustaa.
Olen elänyt koko aikuisuuteni ns "menneisyyden vankina" vaikka olen seurustellutkin sen jälkeen en ole koskaan halunnut naimisiin ja aina kun suhde on päättynyt siirryn heti ajattelemaan tätä nuoruuden rakkauttani.
Minä muistan myös ihan kaikki asiat mitä tehtiin yhdessä, mitä hän sanoi milloinkin jne....
Ja niin oudolta kun se kuulostaakin, jossain sieluni sopukoissa odotan häntä edelleen takaisin. En usko että enää pääsen tästä tunteesta - tällä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole hiipunut, aikaa vaikka on mennyt 30 vuotta. Oikeaa rakkautta ei kohtaa elämässä varmaan kuin sen kerran tai kaksi. Nyt kun vanhempi niin tietää mitä menettänyt,
Sama.
N50v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelun avaajan kommentti:
Harmi että viesteistä ei käy ilmi onko kommentoija (kaipaaja) nainen vai mies.
Oletan että suurin osa on naisia.
Olisi mukava tietää onko miehillä samoja tuntemuksia.
Ja toinen asia mikä kiinnosta on se, että koskeeko tämä kaipaaminen pääasiassa niitä jotka eivät ole löytäneet uutta rakkautta ja/tai pysyvää parisuhdetta ja perhettä VAI kaipaavatko nekin nuoruuden rakastaan jotka ovat pariutuneet uudelleen ja saaneet perheen.
Olen itse hieman yli parikymppinen. Ensimmäisen kerran ihastuin just 16 vuotiaana. Siinä meni just 2 vuotta päästä hänen yli enkä ole miettinyt sitä sen enemmän. Toisen kerran rakastuin 18-vuotiaana ja sekin kesti just 2 vuotta. Eka parisuhde 20-vuotiaana ja hänen yli pääsin todella helposti (noin vuosi, seurustelu kesti 6 kk), kun hän petti ja oli muutenkin ihan psykoottinen.
Ekaa opiskeluvuotta asuin omillani, kuten myös nuoruuden rakastettuni. Aloimme seurustella, muutimme yhteen, kävimme yhdessä kesätyöreissulla eteläisessä Suomessa ja teimme paljon kaikenlaista kivaa. Hän oli mielestäni tosi kuuma ja olin tosi rakastunut. Olimme yhdessä pari vuotta ja ero tuli. Nyt olen nelikymppinen, perheellinen. Niin myös hän omalla tahollaan. Aikaa seurustelustamme on 20 vuotta, mutta silti mietin häntä joskus ja myös sitä, olisiko meillä kuitenkin voinut olla yhteinen tulevaisuus ja että minkä näköinen se voisi olla. Tietynlaista kaipuuta siis on kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin. Ne huonot jutut haluaa unohtaa ja hyvää kohtaan tuntee nostalgiaa.
Kaipaus on kova n 30 v jälkeen täälläkin.
Välillä vähän laimeni kun hukuttauduin intohimoisesti työhöni ja harrastusteni pariin. Ei ole kukaan hänen paikkaansa sydämmessäni saanut.
Ei mennyt elämä niin kuin toivoin ja yhä häntä kaipaan.
Kuunnelkaapa Antti Ketosen kappale
"Olisitpa sylissäni"
- sitä luukutan autossa täysillä ja laulan mukana, niin osuvat sanat ja ihana melodia. Upea tulkinta!
T. 52 v nainen
21 vuotta olen kaivannut. Olimme 12 vuotta yhdessä, kunnes hän menehtyi traagisesti. M <3
Jollakin tasolla kaipaa aina, mennyt nyt yli 30 vuotta. Hyväksyn sen, ettei yhteinen loppuelämä ollut tarkoitus. Hän oli aina hyvä minua kohtaan, ei tehnyt mitään väärää, eikä satuttanut minua. Minä olin liian rikkinäinen ja lopulta pakenin.
Haluaisin tavata hänet vain, jos hänkin haluaisi tavata minut. Satun tietämään, että kumpikin odottaa toisen ottavan yhteyttä. Eli mitään ei tapahdu, molemmat elävät omaa elämäänsä. Näillä mennään.
Yli 50 vuotta.