Kuinka kauan olet kaivannut nuoruuden rakastettuasi?

Yksi tulinen juttu kärähti niin pahasti, että enää en kaipaa.

En kaipaa mitään hillittömästi ja romanttisesti, mutta jollakin rauhallisella tavalla kyllä kaipaan kahta. vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Silleen, että yhden kerran voisi olla mukava tavata ja keskustella, mutta en haluaisi jäädä pitämään yhteyttä ja siten lämmittelemään näitä vanhoja juttuja.

Kävin yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen läpi muutaman vuoden henkisen prosessin, jossa kaipasin ja mietin sitä miten yhteinen elämä, joka ei koskaan toteutunut, olisi mennyt hänen kanssaan. Hyväksyin sitten sen, että asioiden kuului mennä näin. Sillä ystävyydellämme oli aikanaan oma aikansa ja paikkansa, mutta lähdimme vähän eri elämänarvojen pohjalta eri teille.

Kiroan tyhmyyttäni. 

Uskotko, että se olisi toteutunut, jos se olisi ollut tarkoitus? Monesti aluksi luulee, että juttu meni pilalle oman tyhmyyden ja mokan takia. Vasta paljon myöhemmin voi paljastua syyt sille miksi oli parempi, että suhde päättyi.

En varmaan saisi häneen syvällistä kontaktia, jos tapaisimme. En haluaisi tavata turhaan ja sellaisella pinnallisella tasolla, jolla vain kehuskellaan omilla saavutuksilla tms.

Vierailija kirjoitti:

Yli 50 vuotta.

Sama täällä, 50 vuotta tuli täyteen muutama viikko sitten.

Ensirakkaus olisi ollut oikea minulle.

Mies 47

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yli 50 vuotta.

Sama täällä, 50 vuotta tuli täyteen muutama viikko sitten.

Olen siis m67v ja siitä kun olen hänet viimeksi nähnyt on myös jotakin 48-49 vuotta. Olen jo toisessa pitkässä parisuhteessa, mutta aitoa hengen salpaavaa rakkautta en ole hänen jälkeensä kokenut.

Kymmeniä vuosia, siitä lähtien kun juttumme päättyi. Olin hieman alle parikymppinen silloin, ja tapailin erästä hieman itseäni vanhempaa naista mutta ikinä ei virallisesti seurusteltu. Olisin halunnut tehdä siitä virallista, hänelle riitti treffailu. Luultavasti minä olin siinä se, kellä oli enemmän tunteita, kaikesta huolimatta oli ihanat pari vuotta hänen seurassaan. Läksin sitten opiskelemaan toiselle puolelle Suomea ja siihen se päättyi. Hassua ettemme ikinä virallisesti lopettaneet suhdettamme, se vaan "jäi".

Mietin usein häntä ja minulla on yhteistiedot tallessa vieläkin. Rehellisesti voin sanoa että kaipaan häntä ja paljon, sillä kenenkään muun kanssa en ole kokenut samanlaista yhteyttä. Pari lyhyttä suhdetta on minulla ollut, mutta jostain syystä sitoutumaan en ole kyennyt ja nuoruuden perhehaaveetkin kuoppasin. Päässä pyörii ajatus, että onkohan tämä nuoruuden menetetty rakkaus se syy? Kun toin exäni näytille, kaveri totesi että onpa tuo nuoruuden heilasi näköinen. Kai alitajuisesti näemmä nuoruuden rakastettuani metsästän yhä ja mitä sitä kiistämään. Jos hän ei olisi perheellinen, ottaisin ehdottomasti yhteyttä ja kysyisin koitettaisiinko taas. 

Tapasin hänet vuosien jälkeen sattumalta ja vaikka olimme kumpikin muuttuneet, kasvaneet, niin sama kemia oli tallella. Jotain poikkeuksellista siinä on enkä pysty selittämään mitä se on. Meillä on omat elämät, enkä osaa näillä tiedoilla sanoa, pystyisimmekö edes elämään yhdessä. Kaipaan kuitenkin häntä ihmisenä enemmän elämääni.

Mulle paljastui vasta vuosien kuluttua sellaiset asiat, joiden takia oli parempi, ettei loppuelämän suhteemme koskaan toteutunut. Lisää asioita paljastui vielä parin vuosikymmenen kuluttua. Hän on kaikin tavoin fiksu ja miellyttävä ihminen, mutta meillä ei olisi ollut syvemmällä tasolla yhteistä ja samoja arvoja.

Koin myös pitkään, että menetin hänet omaa tyhmyyttäni. Oikeasti olikin kyse syvällisemmistä asioista. Pakoreaktioni olikin oikea.

Kolmisenkymmentä vuotta pyöreesti, näin usein unia jossa olimme yhdessä. Sitten tapasin hänet uudestaan, ja hänestä oli tullut pönäkkä, limaisia seksijuttuja suoltava setämies. Olisi halunnut lämmitellä, itseä inhotti. Miten voi fiksun oloisesta miehestä tulla vanhemmiten sellainen kaikkia naisia kuolaava juntti? 

Voi, jos sinä olisitkin hän. Olisin todella liikuttunut, jos saisin tietää, että hän todella ajattelee ja kokee vieläkin näin ja vielä myöntää sen. Se saisi kaikki padot murtumaan...

Nainen 47

Vierailija kirjoitti:

Ensirakkaus olisi ollut oikea minulle.
Mies 47

68-vuotta.

25v taitaa olla nyt suunnilleen.

Mutta täsmällisemmin kaipaan myös itseäni nuorena hölmönä toisen samanlaisen kanssa.

EN kaipaa tilannetta missä nyt keski-ikäisinä päätyisimme yhteen, koska kumpikaan meistä ei ole enää sama ihminen.

40-vuotta. Voi niitä muistoja kun Hanoi rocks soi :D

Kaipaan edelleen ensimmäistä poikaystävääni, jonka tapasin ollessani 16-vuotias. Hän oli minua muutaman vuoden vanhempi, koulukaverini isoveli. Todella suosittu ja aivan hiton hyvännäköinen, tunsin itseni ihan lottovoittajaksi, kun minä, koulukiusattu ja muutenkin syrjitty tyttö sain sellaisen saaliin omakseni. Seurustelimme noin puolitoista vuotta ja ero oli mulle niin kova paikka, että sairastuin masennukseen.

Nyt olen nelikymppinen perheenäiti, masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeellä ja onnellisesti naimisissa. Siitä huolimatta, yhä edelleen, kaipaan tuota ensirakkauttani. Ymmärrän kyllä, että aika on kullannut muistot, mutta vaalin niitä silti. Mietin usein mitä hänelle kuuluu, missä hän on, onko hänelläkin jo oma perhe, muistaako hän minua enää ollenkaan.

Haluan kuitenkin pitää muistot muistoina ja ihanina unina, joita hänestä yhä näen. Haluan muistaa hänet ikuisesti nuorena ja kauniina, kiharatukkaisena rokkikundina revityissä farkuissaan. En halua sitä illuusiota rikkoa ja nähdä häntä nyt, lähes viisikymppisenä setämiehenä. Mutta en myöskään ikinä unohda mitä meillä silloin joskus oli, kun molemmat olimme nuoria ja kauniita.

Tarkennan kommenttiani. En tarkoita patojen murtumisella sitä, että aloittaisin hänen kanssaan suhdetta. Ymmärrän ja hyväksyn sen, että olemme eri maailmoista ja meillä molemmilla on omat elämämme. Hän vaikuttaa oikein onnelliselta.

Tuntuisi vain niin korjaavalta kokemukselta tietää hänen todelliset ajatuksensa ja ettei meidän välille jäisi mitään epäselvää. Haluaisin myös hänen tietävän, että hän oli ensirakkauteni, jonka kanssa toivoin yhteistä loppuelämää. Toivon hänen antaneen anteeksi kun lopulta pakenin ja ajattelin, etten riitä hänelle. Rehellinen kohtaaminen olisi hyvä päätepiste asialle ja kaikelle sille mikä jäi kesken. Haluaisin, että molemmat saisivat vanhalle asialle rauhallisen päätöksen.

Vierailija kirjoitti:

Voi, jos sinä olisitkin hän. Olisin todella liikuttunut, jos saisin tietää, että hän todella ajattelee ja kokee vieläkin näin ja vielä myöntää sen. Se saisi kaikki padot murtumaan...
Nainen 47

Vierailija kirjoitti:

Ensirakkaus olisi ollut oikea minulle.
Mies 47

Nämä ensirakkaudet on vahvoja tunnekokemuksia, joihin ei pidä jäädä kiinni. Pilvilinnoja ja hattaroita, ei enää realismia. Ihmiset muuttuvat ja monesta ihanasta on tullut järkky kaljamahainen setö tai plösö täti , henkisesti ja fyysisesti.