Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmuus ei ollut raskasta, päinvastoin
25.04.2022 |
Hesarin jutussa väitettiin, että vanhemmuus on raskasta, jos ei ole tukiverkostoja. Itse ajattelen, että syyt ovat muualla perustuen mutuun. Pikkulapsiaika oli elämäni ihaninta aikaa, tuntui, että jaksoin mitä tahansa eikä meillä ollut lastenhoitajia. Siksi, että halusin itse olla lapseni kanssa ja vanhempani asuivat todella kaukana. Miehen vanhemmilla taas oli sellaisia ongelmia, ettei heille voinut lasta valvomatta jättää, joten emme käyttäneet lastenhoitoapua.
Ensinnäkin merkitystä on parisuhteen laadulla. Jos suhde on hyvä, sujuu lastenhoito yhdessä ja yhteistuumin. Toinen merkittävä asia on se, että jäin kotiäidiksi useiksi vuosiksi. Kolmas tekijä on taloudellinen tilanne eli kun ei ole rahahuolia, on elämä helpompaa. Neljäs tekijä on helppo lapsi/lapset, joilla ei ole ylivilkkautta tai muita diagnooseja. Viides tekijä on tuttavapiiri, jonka kanssa voi viettää vapaa-aikaa yhdessä lasten kanssa.
Kommentit (88)
Hienoa, että sinulla vanhemmuus meni hyvin. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että olet poikkeus. Tuntemani tukiverkottomat lapsiperheet ovat kyllä sitä mieltä, että arki on rankkaa. Samaa mieltä olen itsekin, vaikka on todella hyvä parisuhde. Toki on yksilöllistä, kaikille ei esim monen vuoden kotiäitiys sovi tai siihen ei edes ole mahdollisuuksia.
Suuri vaikutus on myös sillä kuinka monta lasta on. Yhden kanssa on vielä suht helppoa. Montako sinulla ap on?
Minulla oli sama kokemus kotiäitinä: parin, kolmen raskaammaan alkuvuoden jälkeen äitiys alkoi luistaa ja hoidin neljää lastani kotona kymmenkunta vuotta. Oli mahtavaa ja vapaata aikaa, vaikka rahaa ei liiemmin ollutkaan, ei esim. käyty etelän lomilla. Sain kuitenkin herätä lasten kanssa joka aamu vasta silloin, kun oli nukuttu tarpeeksi sekä suunnitella päivän tekemisen omien ja lasteni toiveitten mukaan.
Naisilla, joilla on pieniä lapsia ja palkkatyö, on varmaan raskasta. Lisäksi töissäkäynti tuo kiireen, ja se tekee lastenhoidosta raskasta, koska pienet lapset ei ymmärrä kiirettä.
Nyt olen jo jäämässä eläkkeelle työstäni, jota ehdin kotiäitivuosieni jälkeen tehdä vielä yli 20 vuotta. Kyllä nyt kaduttaisi, jos olisin mennyt töihin lasten ollessa pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Uskon että olet poikkeus. Tuntemani tukiverkottomat lapsiperheet ovat kyllä sitä mieltä, että arki on rankkaa. Samaa mieltä olen itsekin, vaikka on todella hyvä parisuhde. Toki on yksilöllistä, kaikille ei esim monen vuoden kotiäitiys sovi tai siihen ei edes ole mahdollisuuksia.
Suuri vaikutus on myös sillä kuinka monta lasta on. Yhden kanssa on vielä suht helppoa. Montako sinulla ap on?
Yksi vain. Naapurissa asui nelikon kotiäiti, hänellä tuntui olevan aivan yhtä leppoisaa ja lapset olivat erittäin hyvin organisoituja ja kasvatettuja. Naisella oli pienimuotoista yritystoimintaa kotiäitiyden ohella.
Heilläkään ei ollut lastenhoitoapua johtuen isovanhempien kuolemasta/sairauksista.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on nykyään erilaista kuin entisen äitien aikaan.
Millä tavalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli sama kokemus kotiäitinä: parin, kolmen raskaammaan alkuvuoden jälkeen äitiys alkoi luistaa ja hoidin neljää lastani kotona kymmenkunta vuotta. Oli mahtavaa ja vapaata aikaa, vaikka rahaa ei liiemmin ollutkaan, ei esim. käyty etelän lomilla. Sain kuitenkin herätä lasten kanssa joka aamu vasta silloin, kun oli nukuttu tarpeeksi sekä suunnitella päivän tekemisen omien ja lasteni toiveitten mukaan.
Naisilla, joilla on pieniä lapsia ja palkkatyö, on varmaan raskasta. Lisäksi töissäkäynti tuo kiireen, ja se tekee lastenhoidosta raskasta, koska pienet lapset ei ymmärrä kiirettä.
Nyt olen jo jäämässä eläkkeelle työstäni, jota ehdin kotiäitivuosieni jälkeen tehdä vielä yli 20 vuotta. Kyllä nyt kaduttaisi, jos olisin mennyt töihin lasten ollessa pieniä.
Samoin. Tietysti ymmärrän, että kaikilla ei ole mahdollisuutta olla kotiäiti eikä haluakaan. Yksikään läheisistä kavereistani ei ollut, koska eivät olisi viihtyneet kotona. Silloin kotiäitiys olisi ollut yhtä tuskaa eikä siitä olisi nauttinut lapsikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on nykyään erilaista kuin entisen äitien aikaan.
Millä tavalla?
Kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että olet poikkeus. Tuntemani tukiverkottomat lapsiperheet ovat kyllä sitä mieltä, että arki on rankkaa. Samaa mieltä olen itsekin, vaikka on todella hyvä parisuhde. Toki on yksilöllistä, kaikille ei esim monen vuoden kotiäitiys sovi tai siihen ei edes ole mahdollisuuksia.
Suuri vaikutus on myös sillä kuinka monta lasta on. Yhden kanssa on vielä suht helppoa. Montako sinulla ap on?
Yksi vain. Naapurissa asui nelikon kotiäiti, hänellä tuntui olevan aivan yhtä leppoisaa ja lapset olivat erittäin hyvin organisoituja ja kasvatettuja. Naisella oli pienimuotoista yritystoimintaa kotiäitiyden ohella.
Heilläkään ei ollut lastenhoitoapua johtuen isovanhempien kuolemasta/sairauksista.
Jälleen puhutaan imperfektissä, menneessä muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on nykyään erilaista kuin entisen äitien aikaan.
Millä tavalla?
Kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Ihminen ei kuitenkaan ole muuttunut tässä aikojen kuluessa ja lapsilla on samat perustarpeet kuin ennenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että sinulla vanhemmuus meni hyvin. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin sinä.
Tiedän. Mutta minusta on tärkeä tuoda esille sitäkin, ettei äitiys ja vanhemmuus ole kaikille rankkaa. En itse asiassa tunne montaakaan sellaista äitiä tästä uudestakaan sukupolvesta.
En oikein tiedä onko lapsia pakko tehdä, jos heidät sitten koetaan palloksi jalassa eli odotetaan sitä, että elämää voi jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin esimerkiksi uran suhteen. Se, että lapsi on taakka heijastuu kyllä lapsen kokemuksiin vahvasti. En tiedä onko kaikkien tosiaan järkevää tehdä lapsia, ellei isä ole valmis panostamaan todella vahvasti eli jäämään kotiin. Voimakkaasti uraorientoituneelle naiselle äitiys voi edustaa uhkaa, vaikka se ei välttämättä sitä tosiasiassa olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että olet poikkeus. Tuntemani tukiverkottomat lapsiperheet ovat kyllä sitä mieltä, että arki on rankkaa. Samaa mieltä olen itsekin, vaikka on todella hyvä parisuhde. Toki on yksilöllistä, kaikille ei esim monen vuoden kotiäitiys sovi tai siihen ei edes ole mahdollisuuksia.
Suuri vaikutus on myös sillä kuinka monta lasta on. Yhden kanssa on vielä suht helppoa. Montako sinulla ap on?
Yksi vain. Naapurissa asui nelikon kotiäiti, hänellä tuntui olevan aivan yhtä leppoisaa ja lapset olivat erittäin hyvin organisoituja ja kasvatettuja. Naisella oli pienimuotoista yritystoimintaa kotiäitiyden ohella.
Heilläkään ei ollut lastenhoitoapua johtuen isovanhempien kuolemasta/sairauksista.
Jälleen puhutaan imperfektissä, menneessä muodossa.
Voit mennä toiseen ketjuun ihmettelemään aikamuotoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että olet poikkeus. Tuntemani tukiverkottomat lapsiperheet ovat kyllä sitä mieltä, että arki on rankkaa. Samaa mieltä olen itsekin, vaikka on todella hyvä parisuhde. Toki on yksilöllistä, kaikille ei esim monen vuoden kotiäitiys sovi tai siihen ei edes ole mahdollisuuksia.
Suuri vaikutus on myös sillä kuinka monta lasta on. Yhden kanssa on vielä suht helppoa. Montako sinulla ap on?
Aika kultaa usein muistot.
Ehkä minä kuitenkin itse tiedän parhaiten mitkä muistoni ovat kultaisia ja mitkä taas eivät niinkään.
Minullekin kotiäitiys oli elämäni parasta aikaa, vaikka kolme lasta oli pienillä ikäeroilla. Henkisiä tukiverkkoja minulla kyllä oli, mutta hoitoapua ei. Ehkä se juju onkin siinä, että on edes joitain ihmisiä, joille jakaa sekä iloja että suruja. Voihan se tukiverkko olla puolisokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että olet poikkeus. Tuntemani tukiverkottomat lapsiperheet ovat kyllä sitä mieltä, että arki on rankkaa. Samaa mieltä olen itsekin, vaikka on todella hyvä parisuhde. Toki on yksilöllistä, kaikille ei esim monen vuoden kotiäitiys sovi tai siihen ei edes ole mahdollisuuksia.
Suuri vaikutus on myös sillä kuinka monta lasta on. Yhden kanssa on vielä suht helppoa. Montako sinulla ap on?
Aika kultaa usein muistot.
Ehkä minä kuitenkin itse tiedän parhaiten mitkä muistoni ovat kultaisia ja mitkä taas eivät niinkään.
Vaan kun ne ei edes liity koko asiaan.
Minä olen elänyt lapsuuteni äitini lapsena ja hänkin jauhaa tuota samaa soopaa kuin sinä - minä olin se lapsi, enkä yhtään muista lapsuuttani tuollaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että olet poikkeus. Tuntemani tukiverkottomat lapsiperheet ovat kyllä sitä mieltä, että arki on rankkaa. Samaa mieltä olen itsekin, vaikka on todella hyvä parisuhde. Toki on yksilöllistä, kaikille ei esim monen vuoden kotiäitiys sovi tai siihen ei edes ole mahdollisuuksia.
Suuri vaikutus on myös sillä kuinka monta lasta on. Yhden kanssa on vielä suht helppoa. Montako sinulla ap on?
Yksi vain. Naapurissa asui nelikon kotiäiti, hänellä tuntui olevan aivan yhtä leppoisaa ja lapset olivat erittäin hyvin organisoituja ja kasvatettuja. Naisella oli pienimuotoista yritystoimintaa kotiäitiyden ohella.
Heilläkään ei ollut lastenhoitoapua johtuen isovanhempien kuolemasta/sairauksista.
Jälleen puhutaan imperfektissä, menneessä muodossa.
Voit mennä toiseen ketjuun ihmettelemään aikamuotoja.
En mene koska se on olennaisin asia koko jutussa. Kun Hesarissa juttu käsittelee NYKYvanhemmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että olet poikkeus. Tuntemani tukiverkottomat lapsiperheet ovat kyllä sitä mieltä, että arki on rankkaa. Samaa mieltä olen itsekin, vaikka on todella hyvä parisuhde. Toki on yksilöllistä, kaikille ei esim monen vuoden kotiäitiys sovi tai siihen ei edes ole mahdollisuuksia.
Suuri vaikutus on myös sillä kuinka monta lasta on. Yhden kanssa on vielä suht helppoa. Montako sinulla ap on?
Aika kultaa usein muistot.
Ehkä minä kuitenkin itse tiedän parhaiten mitkä muistoni ovat kultaisia ja mitkä taas eivät niinkään.
Vaan kun ne ei edes liity koko asiaan.
Minä olen elänyt lapsuuteni äitini lapsena ja hänkin jauhaa tuota samaa soopaa kuin sinä - minä olin se lapsi, enkä yhtään muista lapsuuttani tuollaisena.
Pysytään aiheessa, äitiydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että olet poikkeus. Tuntemani tukiverkottomat lapsiperheet ovat kyllä sitä mieltä, että arki on rankkaa. Samaa mieltä olen itsekin, vaikka on todella hyvä parisuhde. Toki on yksilöllistä, kaikille ei esim monen vuoden kotiäitiys sovi tai siihen ei edes ole mahdollisuuksia.
Suuri vaikutus on myös sillä kuinka monta lasta on. Yhden kanssa on vielä suht helppoa. Montako sinulla ap on?
Yksi vain. Naapurissa asui nelikon kotiäiti, hänellä tuntui olevan aivan yhtä leppoisaa ja lapset olivat erittäin hyvin organisoituja ja kasvatettuja. Naisella oli pienimuotoista yritystoimintaa kotiäitiyden ohella.
Heilläkään ei ollut lastenhoitoapua johtuen isovanhempien kuolemasta/sairauksista.
Jälleen puhutaan imperfektissä, menneessä muodossa.
Voit mennä toiseen ketjuun ihmettelemään aikamuotoja.
En mene koska se on olennaisin asia koko jutussa. Kun Hesarissa juttu käsittelee NYKYvanhemmuutta.
Tavallaan tämä on olennaista, sillä syy miksi kirjoitin aloituksen, on se, että usein olen ihmetellyt, miksi normaaleista asioista, joista valtaosa selviää hienosti, pyritään nykyään tekemään sankarillista, tuskaisaa puurtamista? Näin päiväkotien, pesukoneiden ja osallistuvien isien aikaan se tuntuu melko yliampuvalta.
Ehkä se on uusi versio sankariäitiyden myytistä? Siihen vain ujutetaan eri ainekset.
Meillä ei ole tukiverkkoja muuta kun kerran kuussa käy maksettu hoitaja. Mutta minä olen kokonaan kotona, välillä on mies ollut pätkiä kotona ja minä tehnyt töitä. Meillä on suurperhe ja kun on aina hoidettu lapset itse niin ei oo tottunut muuhun niin ei semmoista osaa kaivata. Vaikeita hetkiä on jos toinen vanhemmista on ollut tosi pahasti kipeä useampi lapsi joutuu sairaalaan kerralla, nämä on onneksi hyvin harvinaisia juttuja ollut. Mutta normiarki pyörii ja en mä osaa edes aatella, että tässä olisi joku muu auttamassa. En yhtään kaipaa sellaista. Isossa perheessä on pakko ollu rutiinit ja rytmit, mutta myös on ihana kun ei tarvitse olla töissä ja voi täysin keskittyä lapsiin. Ymmärrän, että moni kaipaa muutakin kun koti/lapset, mutta itselleni riittää kun pääsee joskus vaikka kirpparille tai uimahalliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on nykyään erilaista kuin entisen äitien aikaan.
Millä tavalla?
Kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Ihminen ei kuitenkaan ole muuttunut tässä aikojen kuluessa ja lapsilla on samat perustarpeet kuin ennenkin.
Ympäristö on muuttunut täysin.
Samaten vanhemmuudelle asetetut vaatimukset.
Etkö osaa aikamuotoja?
ON on eri asia kuin OLI.