Antaisitteko anteeksi kaverillenne, valehteli raiskauksesta?
Eli kaverini kertoi että hänet on raiskattu, noin vuosi sitten. Jo silloin epäilin kertomusta eräiden yksityiskohtien vuoksi. Minulla tuli todellakin epäileväinen olo, mutta olin hänen tukenaan. Autoin häntä, ja sanoin että hän saa soittaa milloin vaan kun häntä ahdistaa.
No, nyt selvisi että tuo todellakaan ei ole totta. Ihminen, jota hän tästä kamalasta teosta syyttää, ei ole ollut edes paikkakunnalla tuolloin. Lisäksi, mitään ilmoitusta ei ole edes tehty. Eikä hän ole käynyt päivystyksessäkään, kuten väitti. Muutkaan yksityiskohdat jota hän on kertonut, ei täsmää ollenkaan.
En ymmärrä, miksi hän valehtelee?
Jotenkin on nyt vaikee uskoa mitään mitä hän sanoo? Jatkaisitteko vielä kaveruutta?
Ja eikös ole rikos valehdella tuosta?
Kommentit (34)
Selvittäisin todellakin mistä on kyse.
Mutta en jatkaisi kaveruutta. Ei, ei todellakaan, tuo on sen verran törkeä valehtelu.
MISTÄ tahansa muusta voi valehdella. Ei raiskaus!
Rikosta ei ehkä ole tapahtunut? Jos hän ei ole tehnyt väärää ilmiantoa?
1, jotenkin luulen että hän kaipaisi huomiota. Hän on joskus muulloinkin kertonut juttuja, joiden paikkansa pitävyyttä epäilin. Mutta tämä on törkein. Ehkäpä hän sanoi sen miehen nimen, koska ei ollut keksinyt muuta? Ap
No laittaisin välit poikki. Hulluhan tuommoinen on, tuossahan on kyse kiusata jotenkin sinua... koska ei ole oikeasti tehnyt rikosilmoakaan.
Minä veisin eteenpäin. Tuollaista ei vaan tehdä.
Minä myös epäilen, että eräs tuttuni valehtelee samasta asiasta. On muutenkin hyvin huomionhakuinen ja epävakaa persoona. Juttu ei vaan täsmää, kun sanojensa mukaan sen verran törkeä teko, mutta mitään rikosilmoitusta ei ole edes tehty.
Itse en ainakaan halua olla tällaisten tyyppien kanssa missään tekemisissä, jotka valehtelevat noin vakavasta asiasta vain saadakseen huomiota.
En todellakaan jatkaisi kaveruutta. Kuulostaa ihan pimeältä, kuka tuollaista tekee, ja ennen kaikkea minkä vuoksi?
Uskomatonta, kun hän vielä viestitti että "nyt olen päivystyksessä" ja laitoin viestiä, että toivottavasti tutkivat kunnolla. Hän väitti muka, että kaikki tutkimukset tehtiin ja ne tukee tuota. Eipäs pitänyt paikkaansa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä veisin eteenpäin. Tuollaista ei vaan tehdä.
Juu sama juttu. Soita poliisin neuvontapuhelimeen, Ap!
Onko hän sinua kohtaan suht rehellinen, eikä tee tempauksia tai mitään liian outoa. Juoko alkoholia.
Kunnianloukkaus on asianomistajarikos, joten vain tämä raiskauksesta syytetty mies voi viedä asiaa eteenpäin (jos haluaa).
Mikä paikkakunta Ap? Täällä vähän sama juttu. Epäilyttää todellakin. Ei pakko kertoa jos et halua, mutta tästä mun erittäin epävakaan kaverin kertomuksesta on myös n. vuosi. Ja nyt on alkanut koko homma rakoilla.
Joskus huumeissa erehtyy siitä kuka se raiskaaja on jos on itse sekaisin tai huumattu. Esimerkiksi tyrmäystipat voi aiheuttaa monen päivän sekavuuden.
Minä en olis edes alunperinkään uskonut koko tarinaa.
Monet haluavat kertoa kaikenlaisia juttuja, kun haluavat muka olla tärkeitä ja esittää sitä, miten paljon ovat kokeneet.
Luulis ap:n tuntevansa ystävänsä sen verran hyvin, ettei olis tuollaiseen vedätykseen mennyt.
Itse tunnen ystäväni niin hyvin, etten usko lähes puoliakaan hänen jutuistaan, mutta en tietenkään koskaan sitä hänelle sano. Miksi sanoisin?
Annan kertoa sepustiksiaan ja väritettyjä juttujaan, kun on muutoin kiva tyyppi ja järkeväkin.
Vain tuo liioittelu on hänen kompastukivensä.
Edelleen ollaan kavereita.
Kyllä raiskaajan saa kiinni jos ei peseydy siitä aina nesteitä verta haavoja vaatteita sormen jälkiä ja ruhjeita mistä saa DNA näytteet. Siis jos on raiskattu älä peseydy mene terveys asemalle tai ensiapuun sairaalaan. Jos pystyt kynsi tekijää revi hiuksia tai ota joku esine henkkarit jos saat.Hiuksista voi saada tietoa.
Syytöntä syyttää kamalasta rikoksesta.Hänen pitäisi tehdä poliisi-ilmoitus.
Käyttää Alkoholia, kun joku kysyi. Ei huumeita eikä ollut tapahtunut tyrmäystippojen alla tms. Kyllä hällä on joskus outoja tempauksia, mutta ei näin outoja.. Ap
Moni raiskaaja kuulkaa jää kokonaan syyttämättä mitä on tehnyt ennen vanhaan oli hyvin yleistä miehet pojat raiskaili nuoria tyttöjä osa jäi kiinni suuri osa ei jäänyt.
15, Liioittelu on ero asia kun vakavasta rikoksesta valehtelu ei ole todellakaan normaalia. Valkoisia valheita voi olla, voi liioitella. Mutta ei valehdella rikoksista.
T. Ei ap
Ehkä kaipaa huomiota tai haluaa kostaa. Kyllähän tuosta voi jonkun kunnianloukkaussyytteen saada, jos levittää toisesta paikkansapitämättömiä valheita.