Miksi kulissiliitto olisi parempi kun ero?

Kyllä se ero on parempi vaihtoehto kun se, että äiti ja isä viettää elämänsä onnettomana lasten takia yhdessä ja tällöin mitä luultavimmin katkeroituu vanhempana kun lasten takia ei voinut elää elämäänsä enkä tarkoita, että heti pitäis uus mies etsiä ym, mutta huonoon suhteeseen ei kannata jäädä, toki minusta kannattaa ensin tehdä kaikki mahdollinen, jotta liitto voisi toimia ja jos näin on tehty (kuten ap on tehnyt) niin sillon ero on oikea ratkaisu.

avioliittoon vain se yllätyskosinta, timanttisormus ja päivä prinsessana pääaiheena.

Sitten ollaan pettyneitä kun arki tulee ja eletään muka kulissiliitossa.

Mutta onhan toki helpompaa eronneena kun saa pienet kaksoset joka toinen viikko isälleen ja bilettää rauhassa sen viikon.

Uskot sää, että jotku tyypit keksii itselleen traumoja ihan mistä vain. Jos sun vanhempas ei olis olleet kulissiliitossa, olisit traumaillut siksi, että olet esikoinen, kuopus, keskimmäinen.

Teidänlaisillenne ihmisille on tyypillistä se, että traumaa pukkaa trauman jälkeen ja sillä puolustellaan oma käytös.

mielestäni ero on myös parempi kuin kulissiavioliitto

mielestäni on vielä yritettävä ja unohtaa koko kulissiavioliitto lässytys.



Mikä takaa että olette onnellisia tahollanne?



Tai mikä takaa että kaksosenne ovat onnellisia kun joutuvat reissamaan vanhemmalta toiselle?

on talous taattu

avioliittoon vain se yllätyskosinta, timanttisormus ja päivä prinsessana pääaiheena.

Sitten ollaan pettyneitä kun arki tulee ja eletään muka kulissiliitossa.



Mutta onhan toki helpompaa eronneena kun saa pienet kaksoset joka toinen viikko isälleen ja bilettää rauhassa sen viikon.



Uskot sää, että jotku tyypit keksii itselleen traumoja ihan mistä vain. Jos sun vanhempas ei olis olleet kulissiliitossa, olisit traumaillut siksi, että olet esikoinen, kuopus, keskimmäinen.



Teidänlaisillenne ihmisille on tyypillistä se, että traumaa pukkaa trauman jälkeen ja sillä puolustellaan oma käytös.

mutta kyllä yhdessä pysyminen usein on parempi vaihtoehto kuin eroaminen. En haluaisi ainakaan omia lapsiani kasvattaa avioerolapsina, enkä haluaisi sitä uusperheellisten säätämistä, että välillä ollaan isin luona ja välillä äitin luona ja toisessa kodissa äitipuoli jne.



Sanon aina tutuille ja noudatan itsekin sääntöä, että kun on 0-3-vuotias lapsi, niin ei vaan erota vaikka miten tuntuisi siltä. Tuo pikkulapsivaihe on niin mielettömän raskasta muuhun elämään verrattuna, että helposti jää parisuhde huonolle tolalle. Vaikka hampaat irvessä sinnittelee sen verran aikaa, että lapset ovat niin isoja että niiden kanssa ei mene kaikki aika ja energia. Pari-kolmivuotiaat voi jo jättää suht helposti mummolaan hoitoon ja lähteä miehen kanssa hoitamaan parisuhdetta vaikka parisuhdeleirille tai Tallinnaan.



Se, että kriisin aikana jäädään yhteen, vaikkei tunnukaan hyvältä, ei välttämättä ole loppuiän kestävän kulissiavioliiton alku, vaan merkki sitoutumisesta omaan aviopuolisoon. Rakkaus on valinta. Kriiseissä voi aina valita puolensa. Itse olen sitä mieltä, että 99%:ssä tapauksista kannattaisi valita se oma puoliso. (1% tapauksista onkin väkivaltaisia, juoppoja tai muuten vain täysin välinpitämättömiä sikoja.)

Ehkäpä tässä ehodtuksessa ajetaan takaa, että jos hetkeksi unohdetaan täydellisen liiton tavoittelu ja annetaan aikaa, suhde saattaa olla vielä ajan mittaa korjattavissa ja pelastettavissa.



Ei eron merkistystä lapsille kannata vähätellä.

vaikka eivät olis käyneet kuin alakansakoulun

aivan varma ettei suhteenne siitä voi enää toipua niin ero on parempi vaihtoehto kun kulissiliitto. Jos taas pienikin mahdollisuus onnelliseen yhteiselämään vielä on niin kannattaisi yrittää (etenkin jos on pieniä lapsia)

Nyt elintaso, asuinpaikka, talo, harrastukset, koulut ja päiväkodit on kaikki niin täydellistä kuin voi olla. Ja vain miehen ansiosta, koska itse olen työtön/kotiäiti, joka ei edes töitä noin vain löytäisi. Kaiken tämän vaihtaminen johonkin rupualueen kerrostalokolmioon olisi aivan kamala muutos sekä minulle että varsinkin lapsille (joita on kohta neljä). Isä on myös lapsille rakas ja tärkeä apu, kun ei muuta tukiverkkoa juuri ole. Vie lapsia paljon harrastuksiin jne.



Minä olen aikuinen ihminen, joten pystyn onnettoman oloni kestämään ja jopa peittämään hyvin. Lapsille näin on paras. Ero kaataisi heidän maailmansa ja vaikeuttaisi minun elämääni tuhannesti.

erosta huolimatta. Meidän liitto ei enää tule toimimaan, mies on jättänyt kertomatta asioita plus pettänyt useasti enkä suostu enää olemaan kynnysmattona. Yhteiseloa on takana 22v ja minulla ei ole koskaan ollut mitään ruusunpunaisia kuvitelmia avioliitosta tai perhe-elämästä.



Meidän kaksoset on nyt 4v 3kk.



ap

Jos kyseessä on alkoholismi tai väkivalta, niin silloin ero on paikallaan, koska tuon näkeminen/kokeminen vahingoittaa lasta.



Kun vanhemmat eroavat, niin lapsi reissaa kahden kodin väliä. Tämä voi vaikeuttaa kaverisuhteita, tai sitten vastaavasti suhdetta toiseen vanhempaan (kun lapsi käy päiväkotia/koulua, niin matka toiselle vanhemmalle voi olla pitkä, myöhemmin kavereiden merkitys kasvaa ja heidän kanssaan haluaa olla -> Joko pidemmän matkan päässä asuvan vanhemman näkeminen vähenee tai vaikuttaa lapsen arkeen pitkien matkojen muodossa ja vähempinä kaverisuhteina).



Kun vanhemmat eroavat, he myös saattavat keskittyä uuteen vapauteen ja seuran hakemiseen. Usein sosiaaliset kuviot menevät ihan uusiksi. Yhteiset ystäväperheet voivat kadota jomman kumman vanhemman elämstä ja sukua nähdä vaan sitä omaa puoltansa. Tällöin harva vanhempi muistaa lapsen tarpeet ensisijaisena, vaan halutaan keskittyä omaan elämään ja oman onnen löytämiseen. Lapsi joutuu myös tekemään surutyön ja luopumisen siitä kun toinen vanhempi muuttaa pois. Se surutyö saattaa jatkua pitkään ja vaivata vielä aikuisenakin.



Ero on rankka prosessi aikuisillekin, kaikki eivät sitä jaksa vahvana, vaan saattavat romahtaa. Miten jaksaa tällöin huolehtia lapsista ja arjesta? Erillään asuessa on myös vaikea sopia käytännön kuskaamisista ja hakemisista lyhyellä varoitusajalla. Tällöin se vanhempi kenen luona lapsi kulloinkin on on enemmän kiinni lapsessa. Toisaalta taas se vanhempi kellä lapsi ei ole on vapaa tekemään asioita ilman lapsia, mutta sieltä vaatii palautumista taas lapsen maailmaan kun lapsi tulee. Se voi olla aika kahtiajakoista elämää.



Vanhemmat saattavat löytää uuden puolison, josta lapselle tulee äitipuoli tai isäpuoli. Taas millainen tämä puoliso on saattaa vaikuttaa suuresti lapsen elämään. Lapsi saattaa myös saada sisaruspuolia, joilla eri kodeissa on eri säännöt. Lapsella itselläänkin voi olla eri säännöt eri kodeissa.



Itse olen eroperheestä. Ero ei tuonot onnellisuutta kummallekaan vanhemmalleni. Kumpikin etsi itselleen seuraa avioeron jälkeen ja lapset olivat "tiellä". Lasten tarpeet eivät olleet kovinkaan korkealla omaa onneaan etsivillä vanhemmilla tai sitten omaa huonoa vointiaan pakenevilla vanhemmilla.



Tekisi mieli sanoa että jos liitosta lähtee sillä ajatuksella että avioliitossa on onneton ja ero tuo onnen, niin aika metsään mennään. Itse ei ihmisenä muutu vaikka eroaa, ne ongelma-asiat pysyy ja usein vielä niitä toistaa tulevassa suhteessakin.



Minä olen siis sukulaistesi kannalla!

Minä sinnittelin mieheni kanssa siihen asti, että lapset olivat 6 ja 7. Tiesin jo ensimmäisen lapsen tehtyäni, että tässä ei ole elämäni mies. Yritin sinnillä kuitenkin elää perhettä, koska ajattelin, että niin kuuluu tehdä, kun on valintansa tehnyt.



Vuosien saatossa kuitenkin menetin itseni. Minusta tuli tunteeton apaattinen ja flegmaattinen ihminen. Siitä yritin pois omine harrastuksineni. Aloin urheilla jne. Minulla on aivan mahtava vakituinen työ, josta saan energiaa ja joka on minulle tärkeä.



Meillä ei ollut miehen kanssa mitään yhteistä, muuta kuin lapset. Alkoi olla tosi ahdistavaa asua ihmisen kanssa, jota täytyy huoltaa, mutta jolta ei saa henkisesti mitään. Ja fyysisestä puolesta puhumattakaan. Seksiä eei ollut viimeiseen kolmeen vuoteen.



Emme juuri tapelleet. Minä flegmaattistuin ja unohdin minäni. En masentunut tai saanut burn outia. Ulkopuolinen varmaan luuli, että elämämme on ihan jees.



Tuntui kuitenkin kuolemantuomiolta elää miehen kanssa, joka ei kosketa minua henkisesti eikä fyysisesti eikä suostunut tilannetta muuttamaan vuosien keskusteluista huolimatta.



Erosimme, koska olimme kumpikin onnettomia. Eropapereissa on meidän molempien nimet.



Lasten "raahaaminen" vanhemmalta toiselle on tässä elämässä pienimpiä ja kevyimpiä asioita. Lapsemme ovat onnellia, me olemme onnellisia. Anteeksi, jos sinä et ole puolestamme onnellinen.



Tiedän, että olisii pitänyt olla lapset tekemättä tämän miehen kanssa, mutta tein, koska uskoin, että emme eroaisi ja uskoin, että voisin elää kulissia. Kun elin tilanteen itse läpi, tajusin, että elämää pitää elää tunnetasolla, ei pelkän sosiaalisen konstruktion vuoksi.

erosta huolimatta. Meidän liitto ei enää tule toimimaan, mieheni on jättänyt kertomatta asioita plus pettänyt useasti enkä suostu enää olemaan kynnysmattona. Yhteiseloa on takana 22v ja minulla ei ole koskaan ollut mitään ruusunpunaisia kuvitelmia avioliitosta tai perhe-elämästä.



Meidän kaksoset on nyt 4v 3kk.



ap

Jos sinua on petetty liitossa, on ihan "raamatullisestikin" "oikein" erota. Ei tarvitse olla lopun ikää kynnysmattona. Olet menetellyt ihan oikein itsesi kannalta. Lasten kannalta sitä ei voi tietää. Teet vaan oman päätöksesi nyt. Lapsillekin on helpompi olla onnellisen äidin kanssa.

Paras ero on silloin, kun voi erota ja TIETÄÄ TEHNEENSÄ KAIKKENSA!



Kannattaa siis käydä parisuhdeleireillä tai käyttää muuta vastaavaa "ulkopuolista tahoa" jolta saa neuvoja ja apua ongelmien ratkaisuun ja käsittelyyn.



Huonoon suhteeseen ei kannata jäädä, mutta monesti esim. pettäminen on OIRE jostakin, ei syy (jos nyt unohdetaan yksittäinen kännimoka tm. mitä katuu ja mikä oli "vahinko" eikä toistu jne.)



Monesti pettäjä elää sitä tappavan tylsää arkea kotona, käy töissä, hoitaa lapsia, pitää kotia yllä jne. Sitten ihastuu ja on niin ihanaa sille kenen kanssa pettää. Mutta senkin ihanuuden itsessään näyttäisi KOTONA, niin parisuhde saattaisi voida hyvin?

Vert. kotona vaan nalkuttaa ja mököttää eikä hellittele, on kauhtuneissa verkkareissa ja tukka rasvaisena vert. lepertelee romanttisia sanoja, hieroo toisen niskaa, tuoksuu hyvältä ja on kaunnisti laittautunut.



Kulissi avioliitto ei toimi lasten vuoksi, he VAISTOVAT että jotain on pielessä ja saavan omaan elämäänsä vääränlaisen esimerkin. Mutta kannattaa miettiä:



*oletteko tehneet KAIKKENNE ja siitä huolimatta homma ei toimi.



*voisitteko muuttaa toistenne lähelle --> lapset eivät juuri kärsisi erosta. On paha jos toinen vanhemmista tuupertuu taakkansa alle kun yksin lapsia hoitaa, ja samalla toinen erkanee heistä kun näkee vain joka 2. v-loppu. Jos asutte lähekkäin (ehkä ei nyt ihan naapureina kuitenkaan;) niin lapset saavat viettää aikaa molempien kanssa vaikka "joka päivä".

kestääkö miehen itsetunto sen?

avioliittoleireillä ym. Ollaan tehty kaikkemme, mutta liittomme ei enää toimi.

Niin ja en siis voi tietää, että olenko onnellinen yksin (erottuani), mutta sen tiedän, että tässä liitossa en enää tule onnelliseksi.

Emme ole muuttamassa kauas toisistamme, ihan jo kaksosten sekä nyt jo isompien lasten takia, jotta näkevät isäänsä mahdollisimman usein.

ap

Paras ero on silloin, kun voi erota ja TIETÄÄ TEHNEENSÄ KAIKKENSA!

Kannattaa siis käydä parisuhdeleireillä tai käyttää muuta vastaavaa "ulkopuolista tahoa" jolta saa neuvoja ja apua ongelmien ratkaisuun ja käsittelyyn.

Huonoon suhteeseen ei kannata jäädä, mutta monesti esim. pettäminen on OIRE jostakin, ei syy (jos nyt unohdetaan yksittäinen kännimoka tm. mitä katuu ja mikä oli "vahinko" eikä toistu jne.)

Monesti pettäjä elää sitä tappavan tylsää arkea kotona, käy töissä, hoitaa lapsia, pitää kotia yllä jne. Sitten ihastuu ja on niin ihanaa sille kenen kanssa pettää. Mutta senkin ihanuuden itsessään näyttäisi KOTONA, niin parisuhde saattaisi voida hyvin?

Vert. kotona vaan nalkuttaa ja mököttää eikä hellittele, on kauhtuneissa verkkareissa ja tukka rasvaisena vert. lepertelee romanttisia sanoja, hieroo toisen niskaa, tuoksuu hyvältä ja on kaunnisti laittautunut.

Kulissi avioliitto ei toimi lasten vuoksi, he VAISTOVAT että jotain on pielessä ja saavan omaan elämäänsä vääränlaisen esimerkin. Mutta kannattaa miettiä:

*oletteko tehneet KAIKKENNE ja siitä huolimatta homma ei toimi.

*voisitteko muuttaa toistenne lähelle --> lapset eivät juuri kärsisi erosta. On paha jos toinen vanhemmista tuupertuu taakkansa alle kun yksin lapsia hoitaa, ja samalla toinen erkanee heistä kun näkee vain joka 2. v-loppu. Jos asutte lähekkäin (ehkä ei nyt ihan naapureina kuitenkaan;) niin lapset saavat viettää aikaa molempien kanssa vaikka "joka päivä".

Minä toivoin lapsena vanhempieni eroa jo pari vuotta ennenkuin he erosivat. Isä viiletti uraa rakentamassa ja ties missä ja äiti oli jatkuvasti itku silmässä ja surullisen oloinen. Isä oli myös älyttömän mustasukkainen, vaikka hän oli se joka oli aina menossa. Äiti halusi kuitenkin jatkaa avioliittoa kulissien tähden. Isä lopulta tapasi toisen ja lähti ja vaikean eron jälkeen äiti oli paljon onnellisempi.



Mutta jos olisin nähnyt äitini iloisena ja kulissi olisi toiminut lapsen silmin katsottuna, niin silloin ehdottomasti olisin halunnut heidän pysyvän yhdessä. Oli inhottavaa olla erolapsi ja rakastin viettää aikaa parhaan ystäväni luona, kenen kotona oli ihana koti-ilmapiiri, vanhemmat selvästi rakastivat toisiaan ja elämä muutenkin harmoonista.

Vaikuttaa siltä, että olette kaikkenne tehneet :) Eli jos ero tuntuu ainoalta vaihtoehdolta niin erotkaa.

Lapset vain kärsivät huonossa parisuhteessa kasvamisesta :(



Pointtini oli juurikin tuo: jos olette jo koittaneet liittonne pelastaa (niinkuin olette) mutta siitä ei ole apua ollut, niin kannattaa erota.

+koska olette käsittelleet asioita joa ENNEN eroa, niin eronne on helpompi kun se ei tule toiselle "puun takaa" ja kummallekkaan ei jää tunnetta siitä että "jotain olisin vielä voinut tehdä".