Miksi kulissiliitto olisi parempi kun ero?

ja jos me erottais niin lapset kyllä sekois kokonaan. Varmaan sekin tietty vaikuttaa miten läheiset välit on vanhempiin ...meillä isi on hirmu tärkeä ja pelaa ja leikkii lasten kanssa.



Hirmu ikävää jos joudutte eroamaan ...paljon voimia sulle.

kun ovat tehneet kaikkensa, jotta liittonsa toimisi, mutta ei ole onnistunut.

Jos kyseessä on alkoholismi tai väkivalta, niin silloin ero on paikallaan, koska tuon näkeminen/kokeminen vahingoittaa lasta.

Kun vanhemmat eroavat, niin lapsi reissaa kahden kodin väliä. Tämä voi vaikeuttaa kaverisuhteita, tai sitten vastaavasti suhdetta toiseen vanhempaan (kun lapsi käy päiväkotia/koulua, niin matka toiselle vanhemmalle voi olla pitkä, myöhemmin kavereiden merkitys kasvaa ja heidän kanssaan haluaa olla -> Joko pidemmän matkan päässä asuvan vanhemman näkeminen vähenee tai vaikuttaa lapsen arkeen pitkien matkojen muodossa ja vähempinä kaverisuhteina).

Kun vanhemmat eroavat, he myös saattavat keskittyä uuteen vapauteen ja seuran hakemiseen. Usein sosiaaliset kuviot menevät ihan uusiksi. Yhteiset ystäväperheet voivat kadota jomman kumman vanhemman elämstä ja sukua nähdä vaan sitä omaa puoltansa. Tällöin harva vanhempi muistaa lapsen tarpeet ensisijaisena, vaan halutaan keskittyä omaan elämään ja oman onnen löytämiseen. Lapsi joutuu myös tekemään surutyön ja luopumisen siitä kun toinen vanhempi muuttaa pois. Se surutyö saattaa jatkua pitkään ja vaivata vielä aikuisenakin.

Ero on rankka prosessi aikuisillekin, kaikki eivät sitä jaksa vahvana, vaan saattavat romahtaa. Miten jaksaa tällöin huolehtia lapsista ja arjesta? Erillään asuessa on myös vaikea sopia käytännön kuskaamisista ja hakemisista lyhyellä varoitusajalla. Tällöin se vanhempi kenen luona lapsi kulloinkin on on enemmän kiinni lapsessa. Toisaalta taas se vanhempi kellä lapsi ei ole on vapaa tekemään asioita ilman lapsia, mutta sieltä vaatii palautumista taas lapsen maailmaan kun lapsi tulee. Se voi olla aika kahtiajakoista elämää.

Vanhemmat saattavat löytää uuden puolison, josta lapselle tulee äitipuoli tai isäpuoli. Taas millainen tämä puoliso on saattaa vaikuttaa suuresti lapsen elämään. Lapsi saattaa myös saada sisaruspuolia, joilla eri kodeissa on eri säännöt. Lapsella itselläänkin voi olla eri säännöt eri kodeissa.

Itse olen eroperheestä. Ero ei tuonot onnellisuutta kummallekaan vanhemmalleni. Kumpikin etsi itselleen seuraa avioeron jälkeen ja lapset olivat "tiellä". Lasten tarpeet eivät olleet kovinkaan korkealla omaa onneaan etsivillä vanhemmilla tai sitten omaa huonoa vointiaan pakenevilla vanhemmilla.

Tekisi mieli sanoa että jos liitosta lähtee sillä ajatuksella että avioliitossa on onneton ja ero tuo onnen, niin aika metsään mennään. Itse ei ihmisenä muutu vaikka eroaa, ne ongelma-asiat pysyy ja usein vielä niitä toistaa tulevassa suhteessakin.

Minä olen siis sukulaistesi kannalla!

Voi helevetti. Älkää nyt oloko kivikautisia. Kyllä nykyään voi ihan hyvin elää ittekseen lasten kanssa. Mitä sitä huonoa ukkoa perässä roudaamaan.

Naurattaa,miten epätoivoisia on kulissiliitot. Minä erosin ja minulle se oli elämäni parhai. Teko. Mies siitä esitti romahtavansa,narsisti kun on. Olisi ollut mies ja hoitanut asiat. Vaan ei. Huusi,eli siivelläni. Sitten oli shokki,kun minä akka otin vapauden. Mun naapurissa asuu pariskunta,joiden riitoja joutuu väkisin kuulemaan ja monet tässä puhuu heistä. Öisinkin huutavat. Nainen mainostaa Facebookissa olevansa onnellinen miehensä kanssa:D

Jos ihmiset pystyisivät elämään täydellistä kulissia, he pystyisivät korjaamaan koko liiton. Kun kyseessä on näytelty pinta, lapset näkevät kyllä läpi.

AP, keskustelkaa keskenänne. Mikä mättää ja miten voisitte korjata tilanteen. Olette kuitenkin naimisiin menneet. Jos teillä silloin on ollut vaaleanpunaisia haaveita, on nyt viimeistään syytä astua realismiin. Kohdatkaa arki aitona. Oppikaa ottamaan toinen huomioon ja rakastamaan toisianne.

Tuollaiset pikaerot muutaman vuoden avioliiton jälkeen ovat  monesti merkki kypsymättömyydestä sekä halusta päästä helpolla. Pakeneminen liitosta ei ole hyvä. Lapset kärsivät aina eniten - olipa teillä huono liitto tai ero. Siis: aikuisten otettava vastuu. Kulissiliitosta puhuminen on vähättelyä ja vastuun siirtämistä muualle.

Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on hajottaa perhe ja solmia uusperhesuhde. Sellaisessa sekamelskassa lasten traumatisoitumisriski on suuri. Ellet osaa elää nykyisessä avioliitossa et onnistu jatkossakaan. Eikä YH:ta juuri kukaan huoli. Varaudu tuohon.

Vähän myöhässä on neuvot ap:n kannalta...

Vierailija kirjoitti:

AP, keskustelkaa keskenänne. Mikä mättää ja miten voisitte korjata tilanteen. Olette kuitenkin naimisiin menneet. Jos teillä silloin on ollut vaaleanpunaisia haaveita, on nyt viimeistään syytä astua realismiin. Kohdatkaa arki aitona. Oppikaa ottamaan toinen huomioon ja rakastamaan toisianne.

Tuollaiset pikaerot muutaman vuoden avioliiton jälkeen ovat  monesti merkki kypsymättömyydestä sekä halusta päästä helpolla. Pakeneminen liitosta ei ole hyvä. Lapset kärsivät aina eniten - olipa teillä huono liitto tai ero. Siis: aikuisten otettava vastuu. Kulissiliitosta puhuminen on vähättelyä ja vastuun siirtämistä muualle.

Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on hajottaa perhe ja solmia uusperhesuhde. Sellaisessa sekamelskassa lasten traumatisoitumisriski on suuri. Ellet osaa elää nykyisessä avioliitossa et onnistu jatkossakaan. Eikä YH:ta juuri kukaan huoli. Varaudu tuohon.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ero on parempi vaihtoehto kun se, että äiti ja isä viettää elämänsä onnettomana lasten takia yhdessä ja tällöin mitä luultavimmin katkeroituu vanhempana kun lasten takia ei voinut elää elämäänsä enkä tarkoita, että heti pitäis uus mies etsiä ym, mutta huonoon suhteeseen ei kannata jäädä, toki minusta kannattaa ensin tehdä kaikki mahdollinen, jotta liitto voisi toimia ja jos näin on tehty (kuten ap on tehnyt) niin sillon ero on oikea ratkaisu.

avioliittoon vain se yllätyskosinta, timanttisormus ja päivä prinsessana pääaiheena.

Sitten ollaan pettyneitä kun arki tulee ja eletään muka kulissiliitossa.

Mutta onhan toki helpompaa eronneena kun saa pienet kaksoset joka toinen viikko isälleen ja bilettää rauhassa sen viikon.

Uskot sää, että jotku tyypit keksii itselleen traumoja ihan mistä vain. Jos sun vanhempas ei olis olleet kulissiliitossa, olisit traumaillut siksi, että olet esikoinen, kuopus, keskimmäinen.

Teidänlaisillenne ihmisille on tyypillistä se, että traumaa pukkaa trauman jälkeen ja sillä puolustellaan oma käytös.

Tuo kommentoimasi viesti on kirjoitettu silloin, kun ap ei ollut vielä paljastanut että kaikki on yritetty ja taustalla on toistuvaa uskottomuuttakin. Ihan turha siis vedota vastauksessa noihin myöhemmin kerrottuihin tietoihin. Minäkin sain aloituksesta sen kuvan, että ollaan eroamassa vaan siksi ettei enää ole koko ajan kivaa. Se lienee tarkoituskin.

Näitä aloituksia näkee silloin tällöin, missä pantataan oleellista informaatiota jotta päästään myöhemmin näpäyttämään niille jotka kehtasivat ilmaista mielipiteensä pelkän aloituksen pohjalta. Hauskinta on, kun sinun kaltaisesi nettisoturit provosoituvat vielä mukaan. Ap voikin nyt vetäytyä taka-alalle myhäilemään ja seuraamaan onnistunutta trollia.

Vierailija kirjoitti:

AP, keskustelkaa keskenänne. Mikä mättää ja miten voisitte korjata tilanteen. Olette kuitenkin naimisiin menneet. Jos teillä silloin on ollut vaaleanpunaisia haaveita, on nyt viimeistään syytä astua realismiin. Kohdatkaa arki aitona. Oppikaa ottamaan toinen huomioon ja rakastamaan toisianne.

Tuollaiset pikaerot muutaman vuoden avioliiton jälkeen ovat  monesti merkki kypsymättömyydestä sekä halusta päästä helpolla. Pakeneminen liitosta ei ole hyvä. Lapset kärsivät aina eniten - olipa teillä huono liitto tai ero. Siis: aikuisten otettava vastuu. Kulissiliitosta puhuminen on vähättelyä ja vastuun siirtämistä muualle.

Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on hajottaa perhe ja solmia uusperhesuhde. Sellaisessa sekamelskassa lasten traumatisoitumisriski on suuri. Ellet osaa elää nykyisessä avioliitossa et onnistu jatkossakaan. Eikä YH:ta juuri kukaan huoli. Varaudu tuohon.

Ihan hyviä neuvoja JOS molemmat olisivat mukana. Liittoa on kuitenkin vaikea korjata yksin, jos toinen on paatunut tapapettäjä joka ei piittaa pätkääkään koko liitosta.

Kulissiliitolla voidaan tarkoittaa monia asioita. Jotkut tarkoittavat sillä ihan hyvää liittoa, josta on vain loppunut se palavin intohimo. Minusta silloin yhdessä pysyminen on paras vaihtoehto.

Ap:n tilanteessa liitossa on kuitenkin todellisia ongelmia kuten miehen toistuva uskottomuus. Itse en pysyisi liitossa, jossa on uskottomuuden tasoista toistuvaa tahallista ja syvää loukkaamista. Minusta uskottomuus on yksiavioisen parisuhteen irtisanominen samalla tavalla kuin erokin, mutta siinä ulospäin näkyvän eron tekeminen työnnetään kumppanin harteille.

Mikä on kulissiavioliitto? Eikö avioliittokin voi perustua ystävyyteen ja voin sanoa, että jokaisessa suhteessa tulee se arki? Lasten kannalta ehjä, jotenkin toimiva perhe on parempi, näin se vaan on. Tietenkään se ei toimi, kun alkaa itsesuggestoida itseään onnettomaksi. Pitääkö sitä niissä omissa tuntemuksissa velloa ja velloa, oikeuttaen itselleen eron sillä kehitetyllä pahoinvoinnilla? Sori, että olen tyly, mutta näitä eroja on nähty niin monta.... Yhtäkkiä vaan alkaa joku mystinen pahoinvointi toisella.

Säälittävintä on, että esimerkiksi oman tyttäreni (7lk) luokalla on 12 tyttöä, joista enää 3 vanhemmat on yhdessä. Miten voi olla mahdollista, että noin monessa perheessä on ollut perhehelvetti? Pari parasta kaveria on kumpikin eroperheistä ja rikkinäinen tausta (vaihtuvia kumppaneita, sisaruspuolia jne.) näkyy heidän kyvyssään olla  kaveria. Epävarmoja, takertuvia, manipuloivia ja mustasukkaisia helposti. Kun elämä on heittopussina oloa, niin eihän siinä kehity luottokaan itseensä ja toisiin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

mielestäni on vielä yritettävä ja unohtaa koko kulissiavioliitto lässytys.

Mikä takaa että olette onnellisia tahollanne?

Tai mikä takaa että kaksosenne ovat onnellisia kun joutuvat reissamaan vanhemmalta toiselle?

Tuttavaperheiden kokemuksesta tiedetään, että monista pojista tulee tappelevia, isoa näytteleviä jo pienenä, jos isän läsnäolo ei ole jatkuvaa. Poika pitää puoliaan "tyhjää vastaan" joskus on kyllä aihetta, mutta usein asia menisi ohi pelkillä väliinpuuttujan puheilla. Poiska ei kestä, ettei hänellä ole taustatukea, ilman isää poika kuin kulkuneuvo, josta puuttuu yksi pyörä. Usein perhe on henkisesti lapsille juuri tällainen kapistus, joka saa rattaat pyörimään. Kaikilla on osuus siihen tunnelmaan, herkässä  iässä sen rikkominen ja poisottaminen vaatii kyllä erittäin vahvat syyt.

Aloittaja on niin tekno-tunnelmallinen, ihan varmasti teknisesti oppinut hyvin ja erittäin pätevä koulussa, kun oli vain äiti hidastamassa. Koko perheellinen on suuremman tunnelajivalikoiman ihminen kuin tiiviissä teknoputkessa kasvastettu mallikansalainen. Silti tietysti mallikansalainen on parempi lopputulos.

Juoppo mies voisi myös alkaa toivuttuaan jopa viisastumaan opiskelemalla jonkun oppiaineen edes avoimessa yliopistossa. Toisaalta suurta terapiaa olisi mennä käsillä tekemään ja taito-ryhmien näyttelyihin myymään  niitä tuotteita. Taidepuuseppä luo uusia kalusteita teollisuudelle.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on kulissiavioliitto? Eikö avioliittokin voi perustua ystävyyteen ja voin sanoa, että jokaisessa suhteessa tulee se arki? Lasten kannalta ehjä, jotenkin toimiva perhe on parempi, näin se vaan on. Tietenkään se ei toimi, kun alkaa itsesuggestoida itseään onnettomaksi. Pitääkö sitä niissä omissa tuntemuksissa velloa ja velloa, oikeuttaen itselleen eron sillä kehitetyllä pahoinvoinnilla? Sori, että olen tyly, mutta näitä eroja on nähty niin monta.... Yhtäkkiä vaan alkaa joku mystinen pahoinvointi toisella.

Säälittävintä on, että esimerkiksi oman tyttäreni (7lk) luokalla on 12 tyttöä, joista enää 3 vanhemmat on yhdessä. Miten voi olla mahdollista, että noin monessa perheessä on ollut perhehelvetti? Pari parasta kaveria on kumpikin eroperheistä ja rikkinäinen tausta (vaihtuvia kumppaneita, sisaruspuolia jne.) näkyy heidän kyvyssään olla  kaveria. Epävarmoja, takertuvia, manipuloivia ja mustasukkaisia helposti. Kun elämä on heittopussina oloa, niin eihän siinä kehity luottokaan itseensä ja toisiin ihmisiin.

Paras kommentti, en saanut itse ihan samaa aikaan. Ei kannata jäädä omissa tunteissa happanemaan, vaan tekee täysillä mm. työtä, pitää huolta lapsitaan tai opiskelee perheensä eteen.

Juuri tällaista näen nyt. Parisuhteessa voi olla kaveri, ei siihen tarvita naapurin lukenutta, itseään tarjoavaa komistusta tai pikkujoulu pimuja, ei ketään, se oma perhe riittää, kun on tekemistä ja luetaan ja opiskellaan asiota tai tehdään vaikka talo, myydään siivouksia jne.

Tuo eroperhetilanne on uutta, mutta tiedän tapauksen, johon sopii kuin nakutettu. Ero perheen kasvatit ovat takertuvia, manipuloivia, mustasukkaisia, ei kyetä tekemään kestäviä ihmissuhteita ollenkaan, siis aivan käsittämätöntä. Olen joutunut sen kanssa vasta nyt tekemisiin, perheemme riesa on juuri tuollainen. Sitten väitetään, että parillisten vanhempien jälkeläiset riippuvat vanhemmistaan, itse ollaan muka omillaan, kuitenkaan me emme ole päässeet eroon tällaisten tapausten huomion kohteena olemisesta.

Kaikki tarinat meistä, emme ole niin kiinnostavia, että moinen vaiva kannattaisi. Jälkeläisemme myös aivan epäitsenäisiä, riippuvuus nettipalstoille vei järjen ja kohtuuden, eikä mistään tule järkevää enää koskaan. Niistä ei tule ns. kunnon kansalaisia, lyhytjänteistä touhua, ei halua oppia syvällisemmin jotain itseä kiinnostavia, mutta ei muut sitä toiselle kuitenkaan voi tehdä. Pettymys kova.

Jälkeläinen täysin kajahtanut yhtäkkiä, vaikka kauan on ollut pinnan alla omat vikansa. Vanhemmat jäivät eläkeelle, ja tämä jälkipolvi tuhoaa täysin eläkeajan. Sitä varten toinen jäi viimein pois töistä, kelvoton jälkeläinen ei tajua mikä masennus toiselle tuli. Puhuttu ennen eläköitymistä, että pitäisi ajoissa jäädä, jotta ehtisi olla eläkkeellä, kävi juuri päinvastoin. Jälkeläinen pisti kaiken matalaksi koko elämästä, mm. siltä mieheltä, joka häntä on aina tukenut ja kannustanut. Sitä elvytetty mutta ei muuta kuin uho jatkuu, sitten sitä sitä vedetään masentunutta netissä.

Pitää tosiaan mennä sinne psykille, jossa se hoitokeskustelu on tarjottu.

Riippuu mitä on kulissien takana. Usein on aika pahaa oloa. Minulle myös kaikki sanoivat että pidä vaan kulissia yllä ja suvusta ja kaveripiiristä annettiin mallia siitä, että avioliitossa kuuluukin kärsiä, mutta erota ei voi, sen on itsekästä, ja aina voi yrittäää mennä terapiaan ja ties mihin. Mies veti koko ajan kipurajalla, ei lyönyt ja kävi töissä, joten ajattelin vuosia että ryyppäilyä ja henkistä väkivaltaa ja kotitöistä luistamista varmaan sitten piti kestää, itsehän olin miehen ottanut. Hyvinä päivinä ajattelin että kyllähän tässä jaksaa kun ei ole ITSEKÄS, lapsille hyvä kun on ehjä koti ja enemmän rahaa. Sitten mies ylitti rajan väkivaltaisuudella josta lapsetkin kärsivät ja olin todella helpottunut kun vihdoin pääsin siitä ajatuksesta että ero olisi vain oma etuni. Tajusin että ei ole itsekästä lähteä sellaisesta suhteesta vaan järkevän naisen toimintaa. Jälkeenpäin ihmettelen ja olen vähän kauhuissani siitä, että pitikö tuollaista paskaa katsoa vuosikausia. Olen ollut terapian tarpeessa eron jälkeen johtuen siitä mitä siellä kulissien takana tapahtui. Kiitän itseäni joka päivä siitä että lähdin. Nyt asutaan lasten kanssa köyhinä mutta onnellisina, ei tarvitse pitää kulisseja joten elämä maistuu. Erotkaa hyvät naiset jos miehenne ovat teille pahaksi. Ei ole itsekästä. Omassa kodissa ei tarvitse valehdella. Lastenkin kanssa on helpompaa jos heille ei tarvitse esittää. 

Ja sehän on huvittavaa kun ulkopuoliset aina tietävät, että ihmiset eroavat liian helposti, koska ovat niin kevytkenkäisiä. Mistähän ulkopuoliset kuvittelevat tietävänsä eron syyt? Ei niitä pitkin kyliä kerrota. Jos joku nainen on saanut vaikka turpiinsa kotona, niin tuskinpa se sitä kertoo.

En ole nähnyt yhtäkään ihmistä joka olisi onnellinen eron jälkeen.

Jotkut kyllä esittävät.

Mutta suurin osa on ihan sekaisin.

Vain jos on naimisissa väkivaltaisen juoppohullun kanssa elämä helpottuu.

Oletko?

Vierailija kirjoitti:

En ole nähnyt yhtäkään ihmistä joka olisi onnellinen eron jälkeen.

Jotkut kyllä esittävät.

Mutta suurin osa on ihan sekaisin.

Vain jos on naimisissa väkivaltaisen juoppohullun kanssa elämä helpottuu.

Oletko?

Tietenkään ei ole samalla tavalla onnellinen kuin sellainen ihminen jonka avioliitto on pysynyt kasassa. Elämän suurin saavutus on tuhoutunut. Suurin unelma on sirpaleina. Se antaa nöyryyttä ja viisautta. Olen joka päivä helpottunut ja ylpeä siitä että lähdin ja nyt kun erosta on kaksi vuotta tulen aina pitämään eroamista tärkeimpänä päätökseni ja parhaana asiana jota tein itselleni ja lapsilleni. Nyt on oma koti, vapaus, uusi ihana mies, lapset voivat paremmin. Ihmisethän eivät eroa huvikseen vaan käytännössä avioero johtuu sietämättömästä tilanteesta. Väkivaltainen juoppohullu tai jotain vähän vähemmän dramattista on aina taustalla. Miksi muuten lähtisi epävarmuuteen?

Useimmat tahtovat yhteishuoltajuuden.

Niinpä lapset maksavat vanhempiensa sotkut.

Miksi lapset eivät saa asua yhdessä paikassa, vanhemmat hankkivat kakkosasunnon, johon reppureissaavat vuoroviikoin.

Eikö ole kivaa?

Kysykää lapsilta, miten kivaa on matkustaa koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

AP, keskustelkaa keskenänne. Mikä mättää ja miten voisitte korjata tilanteen. Olette kuitenkin naimisiin menneet. Jos teillä silloin on ollut vaaleanpunaisia haaveita, on nyt viimeistään syytä astua realismiin. Kohdatkaa arki aitona. Oppikaa ottamaan toinen huomioon ja rakastamaan toisianne.

Tuollaiset pikaerot muutaman vuoden avioliiton jälkeen ovat  monesti merkki kypsymättömyydestä sekä halusta päästä helpolla. Pakeneminen liitosta ei ole hyvä. Lapset kärsivät aina eniten - olipa teillä huono liitto tai ero. Siis: aikuisten otettava vastuu. Kulissiliitosta puhuminen on vähättelyä ja vastuun siirtämistä muualle.

Pahinta, mitä lapselle voi tehdä on hajottaa perhe ja solmia uusperhesuhde. Sellaisessa sekamelskassa lasten traumatisoitumisriski on suuri. Ellet osaa elää nykyisessä avioliitossa et onnistu jatkossakaan. Eikä YH:ta juuri kukaan huoli. Varaudu tuohon.

Huh mitä syyllistämistä! Kulissiliitto on lapsille pahinta mitä kuvitella saattaa! Ympärillä muutama sellainen ja siinä kyllä lapset oireilee pahasti! Jos 16v poika itkee isälleen että ethän lähde ja eroa äidistä hän todellakin tietää ettei kaikki ole kunnossa! Mutta äiti on itse soppansa keittänyt.

Itse lähdin tunnekylmästä ja loppuun asti yritetystä kulissiavioliitosta 14 vuoden jälkeen 3 lapsen yh:ksi.

Viimeistään 12v tyttäreni sanat saivat mut tajuamaan että olin tehnyt oikean ratkaisun - vuosi eron jälkeen tyttö ihmetteli ääneen "Äiti sä naurat? Mä en ole koskaan nähnyt sun nauravan?" Eli kulissit ei sittenkään olleet niin "onnistuneet" kuin kuvittelin.

3 v myöhemmin tapasin ihanan nykyisen mieheni ja olemme olleet yhdessä yli 20v. Naurua ja aitoa välittämistä on riittänyt koko porukalle, samoin terveen parisuhteen mallia. Onneksi ehdimme vielä korjaamaan kulissiliiton virheet lasteni kohdalla!