Onko teistä ollut kipeää luopua vauvojen saamisesta?

eli jos haluan lisää lapsia, meidän on erottava. Inhottava tilanne, mutta ei toista voi pakottaakaan lapsia tekemään - lapsiparathan siitä kärsisivät.



Mietin kyllä jatkuvasti sitä, kuinka paljon oikeasti vielä haluaisin toisen lapsen. Lapsemme on nyt 3-vuotias ja hän on ollut useastakin eri syystä vaativa lapsi.

Kuitenkin tekisi mieli vielä nuuhkia vauvan tuoksua.

Se on luopumisprosessi. Vie aikaa, että keksii muita haaveita ja suunnitelmia. Nyt kun kolmas lapsi on 3v. tuntuu vaan niin paljon helpommalta. Vauvakuume oli kova ennen kolmannen syntymää, mutta nyt se on poissa. Mutta pari vuotta työstin sitä, että kolmas todella on vika. Ihanaa: ei enää liitoskipuja, lääkärissä ronkkimisia, jälkivuotoa eikä imetyksestä kipytyneitä hartioita! Pari viikkoa on pienimmäinen nukkunutkin jo omassa sängyssään ja ajatus parisuhteen iloista on taas tullut mieleen... Aatella, kahestaan, ihan rauhassa...

ja lisäksi kun itse haluaisin lisää ja mies ei, niin syöhän se parisuhdettakin muun kivan lisäksi.

Nuo kaksi lasta mitkä tein, tuli vähän niinkuin muutenkin siinä sivussa, en ikinä halunnut lapsia saati suunnitellut niitä koskaan tekeväni. Nyt se on kokeiltu ja noi riittää. Piuhat pistin heti poikki kun täytin 30.

täällä. Hirvee tuska myydä tavaroita pois... :(

Olen helpottunut. En ole koskaan oikein tykännyt vauvoista (vaikka omat onkin olleet rakkaat), mitä isommat lapset sitä paremmin heidän seurassaan viihdyn.

ja vasta nyt oikeastaan rupeaa helpottamaan (ikää 47 v.) mutta myös harmittaa, ettei sitä"viimeistä sitten tullut tehtyä.

En erityisemmin nauttinut raskaudesta enkä vauva-ajoista. Nyt olen onnellinen kun tiedän, ettei enää tule lapsia.

En oikeastaan edes ymmärrä naisia jotka ovat kovin vauvojen perään. Ne ovat niin erilaisia kuin mä.

surutyötä saa tehdä,kun joutuu useasta eri syystä toteamaan ettei enää lisää lapsia tule. Varsinkin kun olis halunnu kokea yhden lapsen kanssa vauva-ajan, nyt vaan takana tuplaelämää.

päätös ei ole oma.

siksi tuntuu niin älyttömältä itkeä, kun se aika rupeaa olemaan ohi. Lapset ovat vielä pieniä, vanhinkin alakoululainen mutta silti on niin valtava haikeus, ettäkö ei enää koskaan pientä nyyttiä saa pitää sylissään (paitsi lastenlapsia sitten joskus ehkä). Auttakaa mua luopumaan!

lisää lapsia, mutta vauvoja en kaipaa yhtään. Oikeastaan se vauva-ajan kamaluus on juuri syy siihen, ettei meillä ole enempää lapsia.

ja kausia. Etsi julkisilla paikoilla mahdollisimman hankalia vauvoja ja raihnaisia odottavia äitejä ja katsele heitä, jospa sitten helpottaisi. Muista yöheräilyt, kakkavaipat ja niiden vaihtaminen, hampaiden teko yms.

siksi tuntuu niin älyttömältä itkeä, kun se aika rupeaa olemaan ohi. Lapset ovat vielä pieniä, vanhinkin alakoululainen mutta silti on niin valtava haikeus, ettäkö ei enää koskaan pientä nyyttiä saa pitää sylissään (paitsi lastenlapsia sitten joskus ehkä). Auttakaa mua luopumaan!

Eka kun syntyi, tiesin, että haluan lisää. Toka kun syntyi ajattelin, että kolmas olisi kiva. Jos mies olisi innokas ja auttavaisempi, varmaan kolmatta olisi yritetty, mutta ei.

Nyt sitten mulla oli menkat myöhässä 9 päivää ja rupesin miettimään raskautta. Tunsin jo mielessäni potkut mahassa, tissien kasvun jne.

Ajattelin, että onko meille ehkäisystä huolimatta todellakin tarkoitettu minun haluamani kolme lasta. Mutta sitten kun menkat alkoikin 9 päivän jälkeen olinkin enemmän kuin helpottunut. Ja nyt taidan tietää, että en minäkään kolmatta taida halutakaan, vaikka niin kuvittelin. Nyt on hyvä tunne.

Toivottavasti pysyy tällaisena, eikä tule tuota jonkun mainitsemaa "ei sitten tullut tehtyä kolmatta"- tunnetta.

kuin olisin halunnut - ja olen tehnyt kovasti surutyötä. Hirveän vaikeaa.



Mutta toisaalta, nyt kun lapset ovat isompia, niin jollain tasolla on helpottavakin, ettei ole kovin isoa katrasta. Vauvoja ja pikkulapsia on "helppo" hoitaa. Ne ovat silmän alla ja elo on tiivistä ja tavallaan mutkatonta.



Kun lapset kasvavat, reviiri kasvaa, niin huoletkin kasvavat. On hankalaa yhdistää vaativa työ ja vilkas kotielmä. Aina on kokeita, läksyjä, vanhempainiltoja, harrastuksia, kaikenlaisia huolia. Luulen tavallaan, että ehdin myös iloita ja nauttia perhe-elämstä enemmän kuin jos olisin vielä saanut tioveissani olleet 1-2 lasta lisää. Sillä ajatksella lohduttaudun aika hyvin.

ja mitä on saanut. Moni joutuu luopumaan haaveestaan saada edes yksi, sitä kannattaa miettiä.



Kannattaa tehdä päätös, tämä elämänvaihe on nyt ohi. Mitä muuta kivaa elämään voi vielä tulla? Sitä paitsi ei lapsen kasvatus vauva-ajan päättymiseen lopu. Paljon sisältöä elämään tuo lasten eri kehitysvaiheiden seuraaminen.



Jos aina jää miettimään sitä puuttuvaa sitä jota ei enää tullut tehtyä niin elämästä tulee varmaankin aika raskasta. Itse olen päätöksen lasten lukumäärästä tehnyt ja olo on kevyt. Meille ei myöskään kolmatta tule. Eikä lapset ole minua varten vaan minä olen olemassa lapsiani varten. Useampaa kuin kahta varten en jaksaisi. olla.

Etenkin kun tämä meillä tapahtuu syövän takia. Olimme puoli vuotta ehtineet yrittää kolmosta, kun minulta löytyi syöpä. Olen nyt 31-vuotias. Ja tiedän kyllä, että jos tästä selviän, mutta en enää lapsia tämän takia saa, niin katkeruus valtaa mielen...Pieni toivo vauvasta kuitenkin elää vielä.

Ja toivottavasti niitä sukusoluja vielä jää jäljelle että vauvan saisit, jos niin on tarkoitus.



t. ap

Kas kun tekee viimeisen tarpeeksi myöhään, ei tarvitse haikailla enää...

ja kausia. Etsi julkisilla paikoilla mahdollisimman hankalia vauvoja ja raihnaisia odottavia äitejä ja katsele heitä, jospa sitten helpottaisi. Muista yöheräilyt, kakkavaipat ja niiden vaihtaminen, hampaiden teko yms.

Tai sitten noi mun omat lapset on ollut niin helppoja ettei mitään todella vaikeita aikoja ole ollut.

Itsekin olen jo miettinyt tuota luopumis asiaa vaikka se ei vielä ajankohtainen olekaan. Meillä on kolme lasta ja ikää minulla alle kolmekymmentä. Neljäs lapsi ainakin olisi vielä tervetullut, ehkä useampikin. Mutta joskushan on pakko lopettaa. Olen koko ikäni ollut jonkin sortin vauva kuumessa. Ja nyt taas kun nuorimmainen täyttää kohta kaksi on vauvat alkaneet päässä pyöriä:) Mutta tuleeko joskus raja vastaan, sellainen tunne että nyt riittää, meidän lapset on tässä?