Nautitko toisten ihmisten seurassa?
Itsestäni tuntuu ettei oikein enää jaksaisi ketään.
Kommentit (75)
Totta kai. Olen ekstrovertti luonne ja minulla on paljon hyviä kavereita, sukulaisia ja puoliso.
En, vanhemmiten aina vain huonommin. Väsyn ihmisiin ja he ovat mielestäni ärsyttäviä.
Nyt on vuosi mennyt niin, etten ole pystynyt tapaamaan juuri ketään. En usko että enää sosialisoin.
En selvänä. Humalassa kyllä. Selvinpäin kaikki on raskasta ja teennäistä. Kun olen usein kk juopottelematta en näe yleensä ketään kaveria.
Tietenkin, on kiva tavata läheisiä sukulaisia. Samoin ystäviä.
He vierailevatkin usein meillä ja toisin päin.
Ja kaikki synttärit juhlitaan yhdessä.
Ja pitkinä juhlapyhinä vieraillaan taas, kuten nyt tulevana pääsiäisenä kun on pitkä vapaa.
Eihän tietenkään kellään ole vieraita jatkuvasti, eikä kukaan käy jonkun tuttavan kanssa kahvilla joka ikinen päivä. Siis ei sitä muuta seuraa ole perheessäkään tavallisina arki-ja koulupäivinä.
Mukavahan se on ihmisten kanssa jutella, nauraa ja ilotella ja puhua niistä toisinaan niistä kunkin elämän vaikeistakin asioista.
Normaalia elämäähän tuollainen on.
Nautin jos vastapuoli on vaikka ulkomaalainen puhelias mies, niiden seura kelpaa aina
Inhoan ihmisiä, mulle riittäisi pelkkä puoliso ja kissamme.
Vierailija kirjoitti:
En, vanhemmiten aina vain huonommin. Väsyn ihmisiin ja he ovat mielestäni ärsyttäviä.
Olet pahasti masentunut, käy lääkärissä.
Masennuksen yksi tunnetuin oire on se, että ihmistä alkaa ärsyttämään kaikki tavallisetkin asiat, ja muut ihmiset.
Erityisesti he ärsyyntyvät jos joku on tosi iloinen ja kertoilee joistakin kivoista asioista.
Masentunutta ärsyttää myös muiden toimeliasuus ja se että he saavat paljon aikaan, ja jaksavat pitää kotinsa kunnossa, leipoa ja laittaa ruokaa ja vieläpä päälle päätteeksi matkustella ainakin sukulaisissa.
Johtuu siitä, kun masentunut vertaa heitä itseensä, ja tuntee raadollisesti liikaa sen, että hän ei juuri nyt kykene samaan, kun on henkisesti niin uupunut, ettei aina huvita edes sängystä ylösnousta joka päivä.
Tuohon olotilaan kyllä saa apua, jos apua haluaa saada.
En tai aikaisemmin kyllä nautin. Noin 45 täytettyäni aloin muuttua erakompaan suuntaan. En jaksa ihmisiä, tyhjänpäiväisten kuulumisten vaihtoa ja juttelua merkityksettömistä asioista. Teeskentelen töissä sosiaalista, jotten vaikuttaisi epäystävälliseltä. Parasta on, kun saan olla mökillä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Nautin jos vastapuoli on vaikka ulkomaalainen puhelias mies, niiden seura kelpaa aina
Onko se 188cm laatikkoleukamies?
Riippuu ihmisestä. Tänään oli tosi kiva viettää aikaa lähimmäisteni kanssa.
Riippuu mitä odotan vastapuolelta. Uudet ihmiset aina kiinnostavia ainakin smalltalkiin.
Joo. Saan energiaa ihmisten seurassa, koska aina ollut sosiaalinen puhelias luonne ja joittenkin kanssa tietenkin tulee paremmin juttuun, mutta suht hyvin monien ihmisten kanssa.
Mulle kävi neljänkympin korvilla niin, että yhtäkkiä ihmiset alkoi tuntua ärsyttäviltä. Ihan siis omat kaveritkin. Ei kiinnosta enää yhteiset mökkireissut tai muukaan yhdessä tekeminen. Joskus on mukava päästä käymään syömässä pienellä porukalla. Mutta ennen nautin isolla porukalla reissuista joissa oli menoa ja meininkiä. Nykyään en enää. Toki olo on välillä repivän yksinäinen, mutta en kuitenkaan voi mitään sille, että olen menettänyt sosiaalista puoltani ja koen ihmiset ärsyttävinä.
Työkavereidenkin naamat tympii melkein joka päivä.
Osaako kukaan sanoa mitä tämä on? Onko musta tulossa joku erakko iän myötä?
Vierailija kirjoitti:
En tai aikaisemmin kyllä nautin. Noin 45 täytettyäni aloin muuttua erakompaan suuntaan. En jaksa ihmisiä, tyhjänpäiväisten kuulumisten vaihtoa ja juttelua merkityksettömistä asioista. Teeskentelen töissä sosiaalista, jotten vaikuttaisi epäystävälliseltä. Parasta on, kun saan olla mökillä yksin.
Tämä. Niin paljon sitä turhaa.
Taas palstalla on joitain tynnyrissä kasvaneita mt-tapauksia.
Miten kummassa pärjäätte työelämässä, siellähän on aina muita ihmisiä jatkuvasti ympärillä ja vielä useissa paikoissa asiakkaat siihen päälle.
Miten ja millaisissa perheissä olette kasvaneet, ettekö jo lapsena tottuneet ihmisiin, niinkuin normaalisti on.
Eikö teillä ollut sisarta ja veljeä, jotta olisitte oppineet muiden ihmsten kanssa ja juttelemaan päivittäin normaalit jutut niin vanhempien kuin sisarusten kanssa?
Eikä teillä ollut lapsena ja nuorena mitään harrastuksia, joissa totuitte olemaan ja elämään vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa?
Sillä joku syyhän tuollaiseen on, että melkein pelkää muita ihmisiä ja haluaa vain linnoittautua kotiinsa, eikä tavata eikä olla tekemisissä koskaan muiden ihmisten kanssa?
Jonkinlainen vakava mielenterveyden ongelmahan tuollainen on. Ei missään nimessä normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi neljänkympin korvilla niin, että yhtäkkiä ihmiset alkoi tuntua ärsyttäviltä. Ihan siis omat kaveritkin. Ei kiinnosta enää yhteiset mökkireissut tai muukaan yhdessä tekeminen. Joskus on mukava päästä käymään syömässä pienellä porukalla. Mutta ennen nautin isolla porukalla reissuista joissa oli menoa ja meininkiä. Nykyään en enää. Toki olo on välillä repivän yksinäinen, mutta en kuitenkaan voi mitään sille, että olen menettänyt sosiaalista puoltani ja koen ihmiset ärsyttävinä.
Työkavereidenkin naamat tympii melkein joka päivä.
Osaako kukaan sanoa mitä tämä on? Onko musta tulossa joku erakko iän myötä?
Sinulla on ikääntymisestä johtuva masennus päällä.
Tervettä ihmettä kiinnostaa aina elämä.
Kyllä nyt 3 litraaa kaljaa juoneeena niiin aika hyvältä tuntuu. Voisi tuntua vielä paremmaltakin.