Koronapassin jatkovalmistelua perustellaan virkamafiavalheilla
Työryhmän asettamiskirjeessä jatkovalmistelua perustellaan sillä, että koronapassi olisi vastedes otettavissa tarvittaessa käyttöön tilanteessa, jossa se olisi ”ihmisten hengen ja terveyden suojelemiseksi tai sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen riittävyyden turvaamiseksi tehokas keino epidemian hallinnassa”."
Käytännössä tuo on haista viddu lääketieteelle ja tuon työryhmän tarkoitusperät ovat puhtaasti poliittiset eivätkä lääketieteeseen perustuvat.
Koronapassihan otettiin pois käytöstä epidemian pahentuessa nimenomaan siksi, että sen käyttö pahensi koronatilannetta lisäten tartuntoja.
Jopa THL johtajat Markku Tervahauta ja Mika Salminen totesivat koronapassin ja sen suunnitellun korvaajan rokotepassin olevan turhia ja negatiivisia koronatoimia, koska rokotetut levittävät koronatartuntoja siinä missä muutkin koronapassin ja rokotepassin ollessa vain kulkutaudin levityslupa - kuin polttoainetta tai suoranaista napalmia koronapaloon.
Luotto hallitukseen ja oppositioporvareihin sekä elinkeinoelämään mennyt täysin, jotka ajavat tätä syrjivää, perustuslakia ja kansalaisten perusoikeuksia räikeästi rikkovaa A p a r the id-järjestelmää vain, jotta pahimmat koronatartuntariskibisnekset voidaan pitää auki ja asiakkaissa epidemiatilanteen roihun vakavuudesta huolimatta, syöttämällä sille rokotettujen massoja polttoaineena.
Talous menee kaiken edelle. Tällä koronapassi/rokotepassidiktatuurilla suojellaan vain kaverikapitalistien bisneksiä covidilta kansalaisten perusoikeuksia polkemalla. Täysin sairasta ja oikeusvaltion vastaista toimintaa. Lain ja politiikan irvikuva!