Onko normaalia, että ei haasta itseään koskaan? Tykkää olla aina siellä mukavuusalueella, missä elämä helppoa, sohvaperuna,
Tyytyä siihen, että ylipainoa on, kun ei jaksa kärvistellä, jotta paino putoaisi.
Olenko outo, kun en ymmärrä esim maraton harrastajia, juosta tuntikausia, että kesällä pääsee juoksemaan kisaan, josta et voita palkintoa ja joudut vielä maksamaan siitä..
Jotenkin leppoisaa, kun pääset töistä, niin työt jää sinne työpaikalle, kotona voi tehdä käsitöitä, hyvää ruokaa, lasi viiniä, hyvä kirja.
Kerran viikossa käy siivooja, joten sekin on poissa huolesta.
Kommentit (57)
Ehkä vaan en ymmärrä sitä, että on itsensä voittamista, kun tekee itselleen huonon olon (hengästyminen, hiki, väsymys)
Palkintona urheilusta on usein hyvä olo, samoin tavoitteet ja niiden saavuttaminen tuo mielihyvää.
Luterilainen oppi, kärsi kärsi, niin kirkkaimman kruunun saat!
Elämästä nauttiminen on pahasta, nykyään pitää vaan haastaa itseään, himoliikkuijia pidetään parempina ihmisinä, kiitos somen.
Vierailija kirjoitti:
Palkintona urheilusta on usein hyvä olo, samoin tavoitteet ja niiden saavuttaminen tuo mielihyvää.
Joo! Eilen ratsastustunnin jälkeen oli niin hyvä olo. Tuntuu, että oon vihdoin päässyt jonkinlaiselle tasolle. Ratsastan vain noin kaksi kertaa viikossa, joten edistyminen ei ole valtavan nousujohteista. Mutta työ on silti kantanut hedelmää.
En minäkään täysin ymmärrä maratonin harrastajia - tai en itse ainakaan välitä sellaista yrittää - mutta en ymmärrä myöskään niitä, jotka eivät kerran viikossa viitsi edes omaa kotiaan siivota.
Sohvalla kirjan kanssa lojuminen on ok, teenhän sitä itsekin, mutta haluan kyllä välillä myös nousta ylös siitä, mennä lenkille tai salille, tai tarttua imuriin.
Sohva, kaukosäädin, päihteet ja herkut. Siinä on niitä tavoittelemisen arvoisia nautintoja. Seksi on tietysti myös nautinto ja ainoa liikunta mitä oikeasti tekee mieli harrastaa.
Keho tarvitsee liikuntaa vaikka sohvalla onkin mukavampaa. Noin tunnin juoksulenkki on terveellistä, myös aivoille. Samoin tanssi on todella hyvä laji. Pääasia, että liikkuu jotenkin. Maraton on jo todella kova stressi keholle. Ei tarvitse mennä äärimmäisyyksiin. Vointi on parempi kun liikkuu edes kohtuullisesti. Itsekin viihdyn paremmin sohvalla mutta nämä ovat biologisia realiteetteja.
Mitä vähemmän stressiä, sitä elämisenarvoisempi elämä.
Mä harrastan juoksua, koska tykkään siitä. Ei se ole mulle epämukavaa. Enkä koe, että kyse olisi itseni haastamisesta.
Eli minäkin taidan olla mukavuusalueella pysyttelevä.
Edellisessä työpaikassa jatkuvasti jankutettiin, että pitää siirtyä pois omalta mukavuusalueelta ja opetella uusia työtehtäviä. Töissä oli jatkuva kiire, omissakin työtehtävissä oli liikaa hallittavaa ja vielä olisi pitänyt olla kaikkien alojen erityisasiantuntija. Mihinkään ei saanut sanoa, että tämä on vaikeaa tai en tiedä vaan asiat piti ottaa haasteina tai "en tiedä, mutta otan selvää". Paloin loppuun, joten nyt pysyn tiiviisti omalla mukavuusalueella.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään täysin ymmärrä maratonin harrastajia - tai en itse ainakaan välitä sellaista yrittää - mutta en ymmärrä myöskään niitä, jotka eivät kerran viikossa viitsi edes omaa kotiaan siivota.
Sohvalla kirjan kanssa lojuminen on ok, teenhän sitä itsekin, mutta haluan kyllä välillä myös nousta ylös siitä, mennä lenkille tai salille, tai tarttua imuriin.
Minä taas en ymmärrä sitä, miksi ihmeessä koti pitää olla omin käsin siivottu? Kyllähän siitä hyvä mieli tulee, kun on kylppäri puhdas, lattia raikkaan tuoksuinen, uuni puhdas jne., mutta en panisi pahakseni, jos joku toinen tekisi sen puolestani.
Puutarhaa voi kai laittaa ilokseen/harrastuksekseen, mutta kokeeko joku oikeasti, että pääsee toteuttamaan itseään kotiaan siivotessa...?
Minä en taas ymmärrä yhtään miten joku voi lojua sohvalla koko päivän. Itse sekoaisin jos en pääse ulos liikkumaan. Niin sitä ollaan erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Luterilainen oppi, kärsi kärsi, niin kirkkaimman kruunun saat!
Elämästä nauttiminen on pahasta, nykyään pitää vaan haastaa itseään, himoliikkuijia pidetään parempina ihmisinä, kiitos somen.
Jos kunto on hyvä, ei se liikunta ole kärsimystä vaan nautinto.
Vierailija kirjoitti:
Mä harrastan juoksua, koska tykkään siitä. Ei se ole mulle epämukavaa. Enkä koe, että kyse olisi itseni haastamisesta.
Eli minäkin taidan olla mukavuusalueella pysyttelevä.
Kukaan ei nauti juoksusta.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vaan en ymmärrä sitä, että on itsensä voittamista, kun tekee itselleen huonon olon (hengästyminen, hiki, väsymys)
Täsmälleen samaa mieltä!
Olen mukavuudenhaluinen. Parasta ajanvietettä oma rauha, sohva, hyvä kirja tai elokuva, hyvää ruokaa ja juomaa.
Vierailija kirjoitti:
Palkintona urheilusta on usein hyvä olo, samoin tavoitteet ja niiden saavuttaminen tuo mielihyvää.
En ole koskaan saavuttanut tuota paljon kehuttua liikunnan iloa :(
Lapsenakin vihasin liikuntaa.
Liikuntaharrastukset tyssäävät aina siihen ettei ne tunnu hyvältä, ei synny mitään kipinää.
Vierailija kirjoitti:
Et ymmärrä muita ihmisiä mutta vaadit ymmärrystä itsellesi. Ehkä olisi hyvä keskittyä vaikka ihan siihen omaan elämään ja olla miettimättä muiden haluja haastaa itseään. Jokainen tekee kuten haluaa. Toiset saa nautintoa haasteista.
Mistä täällä sitten yleensä saa keskustella, kun joka aloitukseen tulee jotain viisastelua takaisin.t.Ei Ap
Vierailija kirjoitti:
Palkintona urheilusta on usein hyvä olo, samoin tavoitteet ja niiden saavuttaminen tuo mielihyvää.
Ei muuten tule kaikille. Ja se on ihan geneettinen ominaisuus, jota ei voi muuttaa.
Et ymmärrä muita ihmisiä mutta vaadit ymmärrystä itsellesi. Ehkä olisi hyvä keskittyä vaikka ihan siihen omaan elämään ja olla miettimättä muiden haluja haastaa itseään. Jokainen tekee kuten haluaa. Toiset saa nautintoa haasteista.