Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko normaalia, että ei haasta itseään koskaan? Tykkää olla aina siellä mukavuusalueella, missä elämä helppoa, sohvaperuna,
26.02.2022 |
Tyytyä siihen, että ylipainoa on, kun ei jaksa kärvistellä, jotta paino putoaisi.
Olenko outo, kun en ymmärrä esim maraton harrastajia, juosta tuntikausia, että kesällä pääsee juoksemaan kisaan, josta et voita palkintoa ja joudut vielä maksamaan siitä..
Jotenkin leppoisaa, kun pääset töistä, niin työt jää sinne työpaikalle, kotona voi tehdä käsitöitä, hyvää ruokaa, lasi viiniä, hyvä kirja.
Kerran viikossa käy siivooja, joten sekin on poissa huolesta.
Kommentit (57)
Kyllä ap:n toiminta on ihan ok. Älä sitten kuitenkaan odota elämältä mitään jos et ole valmis tekemään minkään eteen mitään. Tunnistan tuon ihmistyypin: muut saa muka kaiken ”helpolla”. Voisiko olla kuitenkin niin, että ovat siirtyneet joskus mukavuusalueelta (sohvalta) muualle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään sinänsä tykkää mennä epämukavuusalueelle, sehän on epämukavaa.
Mutta jos en liiku ja venyttele, niin sen sitten huomaan selkäkipuina, siinä että esim. kauppaostosten kotiin raahaaminen on vaikeaa jne. Samoin jos vaan söisin mitä haluaisin, olisin todella ylipainoinen. Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on, mutta olen vain huomannut että ylipainoisilla on polvikipuja, joihin ei auta kuin leikkaus, ja sinne leikkaukseen ei niin vain pääse, vaikka kuinka kävely sattuisi. Samoin haluan mahtua lempivaatteisiini, joten pidän rotia suurimman osan ajasta, toisinaan sitten taas herkuttelen.
Iltaisin tai bussissa istuen haluaisin vain selata nettiä tai katsella telkkaria, mutta sinnikkäästi vain luen kirjoja. Luen vuodessa 50 kirjaa, se on tavoite johon pystyn. Jos en lukisi, olisi sellainen nakuttava tunne takaraivossa että "pitäisi joskus lukea"...
Siivoaminen sitten on se, jonka jätän usein tekemättä. Tosin, asun yksin pienessä asunnossa. Joten jos toimitan roskat kerran viikossa ulos, vien tiskit koneeseen syömisen jälkeen, ja laitan vaatteet aina kaappiin illalla, niin eipä sitä sotkua oikein pääse tulemaankaan.
Oikeasti? Olen luullut, että jos lukee paljon ja päivittäin, niin lukemisesta alkaa pitää enemmän ja sitä alkaa odottaa ajanvietteenä. En oikein ymmärrä mitä itua on pakkolukemisessa. Saat laajan sanavaraston ja sitten kuolet.
Onko kukaan muu huomannut, että mitä enemmån kirjoja on lukenut, sitä vaativammaksi oma maku on tullut? Löytää eri kirjailijoiden kirjoista samoja kliseisiä kuvauksia ja juonirakennelmia ja ajattelee, että äh taas tätä samaa, ja kirja jää kesken. On yhä vaikeampi löytää kirjaa, jonka lukemisesta nauttisi ja josta tuntisi saavansa jotain uutta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ap:n toiminta on ihan ok. Älä sitten kuitenkaan odota elämältä mitään jos et ole valmis tekemään minkään eteen mitään. Tunnistan tuon ihmistyypin: muut saa muka kaiken ”helpolla”. Voisiko olla kuitenkin niin, että ovat siirtyneet joskus mukavuusalueelta (sohvalta) muualle?
Ööö, mitä elämältä pitäisi odottaa?
Tämä on just hyvä näin,on työ josta saa palkkaa, palkalla saan ostettua kirjat, viinit, käsityötarvikkeet ja herkut.
Työpäivän jälkeen alkaa se elämästä nauttiminen, sohvalla.
En kaipaa epämiellyttäviä asioita. Ap
Minä taas koen haastavani itseäni, jotta saan elää tasaista ja rauhallista elämää. Ne, jotka haluavat kaiken aina olevan mukavaa ja helppoa välttelevät haasteita ja asioiden hoitamista, ja ovat sitten jatkuvassa epämukavuuden tilassa.
Mukavuusalueella oleminen tarkoittaa elämän pysähtymistä. Käytännössä olet siis elävänä kuollut ja se ilmenee riippuvuuksina kuten ylensyönti, huumeet ja laiskuus. Lopulta vain makaat sängyssä päihtyneenä odottaen kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palkintona urheilusta on usein hyvä olo, samoin tavoitteet ja niiden saavuttaminen tuo mielihyvää.
Ei muuten tule kaikille. Ja se on ihan geneettinen ominaisuus, jota ei voi muuttaa.
Tavoitteiden saavuttamisesta ei tule hyvä ja itsetuntoa korottava fiilis koska se on geneettinen ominaisuus??!! En ole taas hetkeen laiskempaa ja ameebamaisempaa potaskaa lukenut.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vaan en ymmärrä sitä, että on itsensä voittamista, kun tekee itselleen huonon olon (hengästyminen, hiki, väsymys)
Ymmärrän mitä tarkoitat mutta ei tämä ole mielestäni itsensä voittamista vaan jotenkin sellaista omaa itseään karkuun juoksemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään sinänsä tykkää mennä epämukavuusalueelle, sehän on epämukavaa.
Mutta jos en liiku ja venyttele, niin sen sitten huomaan selkäkipuina, siinä että esim. kauppaostosten kotiin raahaaminen on vaikeaa jne. Samoin jos vaan söisin mitä haluaisin, olisin todella ylipainoinen. Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on, mutta olen vain huomannut että ylipainoisilla on polvikipuja, joihin ei auta kuin leikkaus, ja sinne leikkaukseen ei niin vain pääse, vaikka kuinka kävely sattuisi. Samoin haluan mahtua lempivaatteisiini, joten pidän rotia suurimman osan ajasta, toisinaan sitten taas herkuttelen.
Iltaisin tai bussissa istuen haluaisin vain selata nettiä tai katsella telkkaria, mutta sinnikkäästi vain luen kirjoja. Luen vuodessa 50 kirjaa, se on tavoite johon pystyn. Jos en lukisi, olisi sellainen nakuttava tunne takaraivossa että "pitäisi joskus lukea"...
Siivoaminen sitten on se, jonka jätän usein tekemättä. Tosin, asun yksin pienessä asunnossa. Joten jos toimitan roskat kerran viikossa ulos, vien tiskit koneeseen syömisen jälkeen, ja laitan vaatteet aina kaappiin illalla, niin eipä sitä sotkua oikein pääse tulemaankaan.
Oikeasti? Olen luullut, että jos lukee paljon ja päivittäin, niin lukemisesta alkaa pitää enemmän ja sitä alkaa odottaa ajanvietteenä. En oikein ymmärrä mitä itua on pakkolukemisessa. Saat laajan sanavaraston ja sitten kuolet.
Onko kukaan muu huomannut, että mitä enemmån kirjoja on lukenut, sitä vaativammaksi oma maku on tullut? Löytää eri kirjailijoiden kirjoista samoja kliseisiä kuvauksia ja juonirakennelmia ja ajattelee, että äh taas tätä samaa, ja kirja jää kesken. On yhä vaikeampi löytää kirjaa, jonka lukemisesta nauttisi ja josta tuntisi saavansa jotain uutta.
Olin ennen ahmijalukija mutta nykyään en jaksa enää oikein mitään. Kaikki bestsellerit ovat se yksi ja sama kirja uudestaan ja uudestaan. Ja sitten vielä liuta vetisempiä versioita niistä ilmestyy.
Luen lähes pelkästään muistelmia (sama kaava niissäkin kyllä kaikissa) ja tietokirjallisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa laiskuudelta.
Mielestäni kuulostaa mielenrauhalta, mitä just jollain suorittajaurheilijalla ei ole. Tai kellään pakkosuorittajalla. Jotkut vääntää itsensä ihme tempauksiin vain että voisivat somessa ilmoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palkintona urheilusta on usein hyvä olo, samoin tavoitteet ja niiden saavuttaminen tuo mielihyvää.
Ei muuten tule kaikille. Ja se on ihan geneettinen ominaisuus, jota ei voi muuttaa.
Tavoitteiden saavuttamisesta ei tule hyvä ja itsetuntoa korottava fiilis koska se on geneettinen ominaisuus??!! En ole taas hetkeen laiskempaa ja ameebamaisempaa potaskaa lukenut.
Kaikille ei tule hikiurheilusta hyvä olo, tämä on ihan totta. Vaikket halua ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minäkään sinänsä tykkää mennä epämukavuusalueelle, sehän on epämukavaa.
Mutta jos en liiku ja venyttele, niin sen sitten huomaan selkäkipuina, siinä että esim. kauppaostosten kotiin raahaaminen on vaikeaa jne. Samoin jos vaan söisin mitä haluaisin, olisin todella ylipainoinen. Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on, mutta olen vain huomannut että ylipainoisilla on polvikipuja, joihin ei auta kuin leikkaus, ja sinne leikkaukseen ei niin vain pääse, vaikka kuinka kävely sattuisi. Samoin haluan mahtua lempivaatteisiini, joten pidän rotia suurimman osan ajasta, toisinaan sitten taas herkuttelen.
Iltaisin tai bussissa istuen haluaisin vain selata nettiä tai katsella telkkaria, mutta sinnikkäästi vain luen kirjoja. Luen vuodessa 50 kirjaa, se on tavoite johon pystyn. Jos en lukisi, olisi sellainen nakuttava tunne takaraivossa että "pitäisi joskus lukea"...
Siivoaminen sitten on se, jonka jätän usein tekemättä. Tosin, asun yksin pienessä asunnossa. Joten jos toimitan roskat kerran viikossa ulos, vien tiskit koneeseen syömisen jälkeen, ja laitan vaatteet aina kaappiin illalla, niin eipä sitä sotkua oikein pääse tulemaankaan.
En tajua että pakolla yrittää esimerkiksi lukea jos ei oikeasti kiinnosta. Olen antanut itselleni luvan olla lukematta enää yhtään kirjaa joka ei oikeasti ole loistava.
Ei ole normaalia.
Altistat itsesi muistisairauksille liikkumattomuudella, ylipainolla ja ainaisella mukavuusalueella pysyttelyllä. Fyysisistä sairauksista en ala luennoida, koska ylipainoiset ovat superterveitä.
Voihan sulla olla hyvä olla nyt mutta jotenkin epäilen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikunnasta kyllä pidän, mutta työelämässä olen oikein erikoistunut pysymään mukavuusalueellani. Kieltäydyn kohteliaasti tai välinpitämättömästi kaikesta mikä menisi epämukavuusalueelle.
Huom. esimerkiksi uusien asioiden opiskelu ei ole epämukavaa. Määrittelen autonomisesti mikä on.
Vierailija kirjoitti:
Luterilainen oppi, kärsi kärsi, niin kirkkaimman kruunun saat!
Elämästä nauttiminen on pahasta, nykyään pitää vaan haastaa itseään, himoliikkuijia pidetään parempina ihmisinä, kiitos somen.
Että "fitness" korvasi "kuntoilun" on huono juttu. Trendiksi tuli että pitää rääkätä itseään tai ei muka liiku tarpeeksi. Kun tosiasiassa ihan pelkkä kävely Jumbossa tai pihatyöt on tarpeeksi liikuntaa. Nyt monet eivät tee mitään koska kuvittelevat että pitäisi riuhtaista se maratoni joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia.
Altistat itsesi muistisairauksille liikkumattomuudella, ylipainolla ja ainaisella mukavuusalueella pysyttelyllä. Fyysisistä sairauksista en ala luennoida, koska ylipainoiset ovat superterveitä.
Voihan sulla olla hyvä olla nyt mutta jotenkin epäilen.
No en tunne saavuttavani liikunnalla mitään, pelkän inhottavan olon. Siksi en siitä niin välitä. Ap
Alue: Aihe vapaa
Ihmisen keho on tarkoitettu edes jossain määrin liikkumaan, olemaan aktiivinen ja ei vaan makaamaan sohvalla (makaan parhaillaan itsekin, päikkärit on parasta latautumista). Lepääminen ei ole pahasta ja tekee hyvää palautumisen kannalta. Silti elämän aktiivisuus vaikuttaa positiivisesti ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen jaksamiseen.
Sohva, kaukosäädin, päihteet ja herkut yhdistelmä päivittäin toistettuna on säälittävää omasta mielestäni siksi, että vaikka niistä pitäisikin niin ihminen ei koe tuota mielihyvää enää samalla tavalla vuosien jälkeen, kun keho ja muista menee alta passiivisen elämäntavan seurauksena. Kehon hetkittäiset kankeudet eivät ole enää hetkittäisiä vaan erilaiset liikuntaelin sairaudet ovat pysyviä ja laskevat yleistä hyvinvointia. Elämä ei ole enää "tykkäämistä" vaan jatkuvaa kiputilaa.
-eri