Kuinka moni saanut puolison joka paljon enemmän kuin olisi odottanut?
Täälläkin valitetaan jatkuvasti miten joku ei saa koskaan sellaista puolisoa kuin olisi halunnut vaan joutuu aina "tyytymään" ihmiseen josta ei syty. Mutta kuinka paljon löytyy ihmisiä jotka ihmettelevät miten onnistuivatkin saamaan niin hyvän puolison kuin ovat saaneet?
Itselleni on ainakin käynyt näin. Melkein päivittäin ihmettelen mitä tuo upea nainen on minussa oikein nähnyt että on valinnut juuri minut.
Kommentit (22)
Toisella kierroksella näin kävi. Vaihtamalla paranee. Jo 17v oltu erittäin onnellisia yhdessä.
Minä. Minulle se parisuhde ja perhe ei koskaan ollut edes kovin korkealla prioriteeteissa.
Kysymys on sikäli hassu, että ei minulla ollut mitään tiettyä odotustasoa, josta voisi nyt todeta, että se ylittyi. Vuosia siihen meni ennen kuin Se Oikea tuli vastaan, mutta kannatti etsiä. Huolehtivaisin, rakastavin, älykkäin, fiksuin, hauskin ihminen, jonka kanssa olen koskaan ollut.
Haluaisin puolison mutta kaikki miehet ovat kohdelleet minua kuin roskaa, siksi on vaikeaa luottaa kehenkään.
Nainen.
Minä ihmettelen kovasti, miten olenkin törmännyt niin ihanaan ihmiseen kuin mieheni. Hän on vielä vuosikymmenten jälkeenkin kaikkea, mitä mieheltä voisin toivoa. Toisinaan ihmettelen kyllä myös hänen naismakuaan ja sitä, miksi hän lähes päivittäin kiittelee, kuinka ihana vaimo olen. En käsitä, mutta en valita.
Aiempien parisuhteideni perusteella jaksan joka päivä ihmetellä sitä, miten nykyinen mieheni on niin ihana, huomioonottava ja normaali ihminen.
Mieheni on kyllä ylittänyt vähäiset odotukset 100-0. Olimme teini-ikäisiä tavatessamme ja mies jätti koulut kesken. Vaikutti vähän, ettei oikein duunitkaan kiinnosta, mikä ei itseäni kauheasti haitannut kun oli pienet menot ja olin kasvanutkin köyhässä perheessä. Oli se kuitenkin luotettava, rehellinen ja hellä. Eikä ryypännyt eikä rällännyt vaan oli paremmat mielenkiinnonkohteet. Saimme esikoisen jo parikymppisinä ja miehestä vaan kuoriutui vastuullinen ja yhteistä hyvää ajatteleva nuori mies ja alkoi tehdä kovasti hommia eri varastoissa ja suunnitella tulevaisuutta. Se alkoi sitten yrittäjäksi ja on ihan huippumies kaikin tavoin. Mies on nyt kolmekymppisenä aikalailla sellainen top 1% alfa, mikä jossain (palstatrollien tekaistuissa) unelmakumppanilistoissa vastaisi kaikkia kriteerejä syvällisiltä ja pinnallisilta osin paitsi, että on varattu, rakas vaimo ja lapset jo tehty.
Minulla Ei ollut odotuksia puolison suhteen mutta kyllä hän on tällä hetkellä enemmän, kuin mitä suhteen alussa. Pinta-ala on huomattavasti paljon enemmän.
Minä. En etsinyt/odottanut/hakenut. Käveli elämääni 44 vuotta sitten.
Kerro ap, millä tavalla hän ylitti odotuksesi?
Kiva kuulla että on tälläkin tavalla onnekkaita ihmisiä. Itselleni olisi ihan utopistinen ajatus löytää edes minimiodotukset täyttävä, saati ne ylittävä. Vedän puoleeni aivan vääränlaisia ihmisiä.
Itse haluaisin uskoa, että näin tapahtuisi vielä joku päivä, mutta olen kohta jo 36v mies ja aina on joutunut tyytymään jos haluaa romanttista vastakaikua.
Nyt ei ole tapahtunut mitään vuosikausiin kun ei saa edes ketään siedettävää tapausta, ihastuttavasta puhumattakaan.
Kyllä mä ihmettelen lähes päivittäin, varsinkin kun kavereilla on ollut paljon huonompi tuuri. Kuten yksi joskus sanoi: ”Kunpa mäkin löytäisin vielä oman Jarkon [mieheni, nimi muutettu].”
Exätkin kohteli mua hyvin, vaikkei yhteen lopulta sovittukaan. Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, miten helpolla olen päässyt.
Eli käytännössä tässä on käynyt tuuri kun on sattunut saamaan tasoaan paremman kumppanin, joka ei tajua sitä omaa tasoaan vaan tyytyy alempitasoiseen.
Kieltämättä nykyinen kumppani on edellisiin miehiin vertattuna ihmeen normaali ja asiallinen, melkein kuin nainen vaikkei kuitenkaan.
Täällä! Välillä vaikea hyväksyä että miten on jutut näin hyvin ja toinen on jatkuvasti ihana
Mulle kävi näin. Olin jo nelikymppinen ja ihan tyytyväinen elämääni. En uskonut, että ikinä tapaan miestä, jonka vuoksi haluan vapaudestani luopua. Mutta niin vaan kävi! Enkä ole katunut.
Vierailija kirjoitti:
Eli käytännössä tässä on käynyt tuuri kun on sattunut saamaan tasoaan paremman kumppanin, joka ei tajua sitä omaa tasoaan vaan tyytyy alempitasoiseen.
Tai sitten kumpikin rakastaa ja ihailee toista niin paljon, että pitää kumppaniaan kultakimpaleena. Voin vannoa, että onnellisessa parisuhteessa ”tasot” menettävät merkityksensä. Molemmat yksinkertaisesti palvoo toisiaan, sitä se rakkaus on.
T. 11 vuotta ja edelleen vaaleanpunaisissa laseissa, kumpikin. Ihan toistemme tasoisia ollaan. Silti ihmetyttää tämä onni.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin puolison mutta kaikki miehet ovat kohdelleet minua kuin roskaa, siksi on vaikeaa luottaa kehenkään.
Nainen.
Minulle taas melkein kaikki ovat pohjimmiltaan olleet epärehellisiä, valehdelleet, eläneet jopa toista elämää, niin että ollaan kuljettu aina ikään kuin toistemme ohi, ikään kuin ei oltaisi edes ihan oikeasti ihmisiä, jotain puoliksi leikkiä se taisi vaan olla. Seksiä ja ruokaa ja asuntoja ja semmoista.
Me mentiin puoli vuotta tunnettuamme naimisiin 46 vuotta sitten. Aina vaan jaksan ihmetellä, miten hyvä mies minulla on. Auttavainen, raitis, ahkera, hellä, hyvä isä ja pappa. Miten hyvä onni minulla onkaan käynyt! Tiedän, että uskallan dementoitua hänen kanssaan, hän huolehtii minusta silloinkin.
Arviolta 127 000.