Yksi lapsi on karhunpalvelus sille lapselle. Kun te ikäännytte, se ainokainen juoksee kieli vyön alla hoitamassa asioitanne. Ja sitten lopulta hautajaiset

No kaikessa on puolensa. Sisarusten välillä usein tulee kaiken maailman riitoja taas.....

Olen testamentannut ruumiini lääketieteelle. Lapsi saa tuhkat, jotka olen pyytänyt sirottelemaan yhteen luontokohteeseen. Mitään vaikeasti selvitettävää en edes omista kun en ole materiaan kiintyvät tyyppiä.

Mitä sitten

Eipä tarvi riidellä perinnöstä.

Vierailija kirjoitti:

No kaikessa on puolensa. Sisarusten välillä usein tulee kaiken maailman riitoja taas.....

Tämä. Ainoalla lapsella ei sentään ole sisarusparvea valittamassa että hoidit taas tänkin asian väärin tai riitoja siitä kuka tekee mitäkin.

Haaveilin koko lapsuuteni siitä että olisin ainoa lapsi.

Niin on, pirun itsekästä tehdä vain yksi lapsi.

Mies joutuu nyt juoksemaan kasikymppisten vanhempiensa luona vähän väliä auttamassa.

Ihan ok. Olen 38-vuotias, äitini hautasin kun oli 64-vuotias ja isän viime kesänä 69-vuotiaana. Toki olisin toivonut heille enemmän elinvuosia mutta näin on nyt kortit jaettu. MUTTA: ainoana lapsena perin kaiken eli minulla on nyt oman ihanan asunnon lisäksi mökki, irtorahaa sekä juuri myyty 350 000 euron arvoinen vanhempien asunto. Tämä helpotti omaa elämää suuresti kun taloudellinen tilanne on nyt kunnossa. Eli oikein hyvä olla ainut lapsi, ei kaikki vanhemmat elä dementoituneina satavuotiaiksi.

Aha

Meitä lapsia on neljä, eikä auttajia ole kuin yksi. Sekin kyllä hatuttaa.

Ei ole pitänyt juosta mihinkään. Miksi pitää juosta?

Kaikki ei saa kuin yhden lapsen kuten me. Ja olen tehnyt selväksi ettei meitä tarvi hoitaa vaan etsii hyvän hoitopaikan kun sen aika tulee

Miksi kuvittelet että lapsi lopulta hoitaisi vanhempiaan? Sitä varten on vanhustenhuolto perustettu.

Se että lapsella on sisaruksia ei silti aina tarkoita etteikö joku lapsista joutuisi kaiken tuon hoitamaan yksin. Ei kaikki pidä lapsuudenperheeseen yhteyttä enää aikuisena ja hoida ikääntyviä vanhempiaan. Sisaruksista voi tulla toisilleen täysin tuntemattomat lapsuudenkodista pois muutettuaan. Itselläni on hyvät välit veljeeni ja olen siitä kiitollinen- Tieädn että hän on aina tukenani jos koskaan tarvitsen mitään. Meillä on myös molemmilla todella läheiset välit vanhempiimme. Miesystäväni taas ei ole nähnyt sisaruksiaan ja vanhempiaan vuosikausiin eikä pidä heihin mitään yhteyttä. Tuskinpa tulen minäkään heitä koskaan tapaamaan.

En minä saanut kuin sen yhden, vaikka olisin halunnut.

Kerään nyt sitten perintöä hänelle, hänellä on myytäväksi tai edelleen vuokrattavaksi velaton asunto sitten ja rahaa tilillä.

Riippuu varmaan niin paljon siitä lapsesta.

Itse en aikanaan kokenut taakaksi hoitaa ikääntyneen äitini asioita, isäni oli kuollut kun olin teini. Ainoa, mikä oli haasteellista, oli välimatka (yli 200 km). Mutta niin vain onnistui äitini asioiden hoito sekä hänestä muutoinkin huolehtiminen sairautensa edetessä kolmen pienen lapsenkin kanssa. Onneksi sopimus kotipalvelun kanssa myös toimi erinomaisesti, heille olen siitä ikuisesti kiitollinen.

Ihan on oma valintasi juosta.

Minä en ole hankkinut lapsia sitä varten että hoitavat minua. Hoitavat, jos haluavat. Yritän järjestää asiani niin, että saan palkattua apua tarvittaessa.

Eikä ole. Monilla vanhemmat eroaa ja lapsi saa huomata, että se vanhemman uusi puoliso on pikemminkin vammaisen mustasukkainen lasta kohtaan, hoitaa onneksi kumppaninsa, mutta jää usein perinnöstä osatta :). Ainoa lapsi taas perii vanhempiensa koko varallisuuden (jos nämä olivat tolkun ihmisiä).

Höpö, höpö.

Oon 47-vuotias ainoa lapsi ja vanhempani 77 ja 80. En juokse kieli vyön alla hoitamassa heidän asioitaan. Meillä on hyvä suhde. Yhteistyössä tehdään asioita ja edelleen, tässä iässäkin, koen, että myös he auttavat minua.

(Hoitavat esim kaiken liittyen yhteiseen metsätilaamme. Toki lähinnä tilaamalla työtä ulkopuoliselta ja tekemällä sopimuksia jne.)

Jos vanhemmuus tai suhde vanhempiin perustuu jonkinlaiselle martyyriselle uhrautumiselle, syy on ihan muussa kuin yksilapsisuudessa.