Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kadun sitä, että en hankkinut lapsia nuorena
20.02.2022 |
Sain lapsen vasta liki neljäkymppisenä. Nuorena ajattelin, että en hanki lapsia ollenkaan. Nyt kun ainokaiseni on aikuinen, kadun sitä, että en hankkinut toista lasta tai ylipäätään hankkinut lapsia nuorena. Elämä on pitkä. Lapsuus, nuoruus vain pari-kolmekymmentä vuotta.
Aktiivista elämää on sen jälkeen vielä 60-70 vuotta. Myös opiskella ja jopa vaihtaa ammattia voi yli viisikymppisenä. Minulla on monta tuttua yli kuuskymppistä väitöskirjan tekijää.
Ura on täysin toisarvoinen asia perheeseen verrattuna. Myös kaikki karikot pitää yrittää koluta, sillä ei mikään voita sitä kun kaksi iäkästä ihmistä nauttii yhteisen perheen kasvusta.
Sanotaan, että kiikkustuolissa katuu asioita, joita ei tehnyt, ei niitä mitä teki. Kyllä, maailman kiertäminen, ura on täysin turhaa, ellei ole läheisiä ihmisiä. Kaikkea maineen, mammonan, seikkailun tavoittelua katuu. Paksu lompakko tai kuuluisuus ei onnea suo. Perhe on tärkein.
Kommentit (20)
Tärkeintä on olla sujut omien valintojensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä.Siksi teinkin 3 lasta ja hekin kyllä ovat jo aikuisia.Keskimmäisellä on jo lapsenlapsi.
Itse sain lapset 30 ikävuoden molemmin puolin. En olisi ollut aiemmin valmis. Nyt kun lapset lähes aikuisia, niin olen tyytyinen, etten ryhtynyt puuhaan myöhemmin enkä aikaisemmin. Olet oikeassa, että lapsuus on lyhyt (ja tärkeä) aika ihmisen elämänkaaressa.
Mä sain lapset päälle 20-vuotiaana ja nyt kun ovat esiteinejä ja mulla vielä useampi vuosi nelikymppisiin, pitää ne mua ihan ikäloppuna, en tajua mitään yms. Vaikka itse koen olevani vielä ihan nuori ja pysyn maailmanmenossa mukana. Jos olisin itse vanhempi vaikka päälle 40-v niin heidän kommentit olisivat ymmärrettävämpiä, ehkä.
Jahas, ilmeisesti aloittajan maailmassa lapsettomien kannattaa vaan suosiolla kävellä mereen, surkeaa se heidän elämänsä on kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä asioita ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan:
https://www.studio55.fi/terveys/article/naita-viitta-asiaa-ihmiset-katu…
Kun tekee lapset parikymppisenä, saa ilmaisen kuskin baarista kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se on sitten niin. Noin paljon jaksoit kirjoittaa aiheesta. Ketä kiinnostaa. Jokainen tekee valinnat. Olisit tehnyt niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen yli 70 ja raskaana. Mitä sitten
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lapsenlapset pelastavat vanhempien parisuhteen, joka on karikolla. Meneekö se niin?
Mä kadun jo nyt että olen patalaiska ja jätän paljon tekemättä asioita. (Esim. märännyn usein sisällä vaikka olisi kaunis päivä olla ulkona). Kadun myös sitä, että olen huono uskovainen. Toisinaan harmittaa että ei ole koskaan varaan omaan asuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi pitänyt heittää ajoissa pyyhe kehään onnellisen ydinperheen suhteen ja asioida spermapankissa ennen 35 ikävuotta. Silloin varmasti jossittelisin sitä, että mitäpä jos se Elämän Rakkaus olisikin löytynyt heti sen jälkeen kun olisi tarponut rankat vauvavuodet yksin.
Aina on jossiteltavaa.
Olen iloinen, etten saanut lapsia nuorena. Monelle se sopii. Minulle sopi viettää huoletonta aikaa ja puuhata muuta. Silloin olivat vielä muutkin vapaita ja kiinnostuneita kodin ulkopuolisista jutuista. Ei olisi sama käydä festareilla tai matkoilla yli nelikymppisenä. Ja olin nuorena aika lapsi itsekin.
Kolmenkympin korvilla suuri osa kavereista perheellistyi, eikä niistä sen jälkeen ollut juuri seuraksi. Lapset olivat yksi este, mies ehkä isompi, koska kaikki vapaa-aika oli parisuhdeaikaa. Olihan muita lapsettomia sinkkuja, mutta suuri osa oli pelistä poissa. Muutenkin alkoi kyllästyttää ja kaipasi jotain uutta. Olisi ollut kiva olla samaan aikaan oman ikäluokan kanssa samassa elämäntilanteessa.
No, kaikkea ei saa, ja minulle tämä sopi paremmin kuin hyvin nuorena äidiksi tulo tai huono parisuhde, riitainen ero ja huoltajuuskiista.
Vierailija kirjoitti:
Ja lapsenlapset pelastavat vanhempien parisuhteen, joka on karikolla. Meneekö se niin?
Ei pelasta. On hirveää huomata, että oma lapsi joutuu yhtäkkiä samaan rooliin kuin missä itse oli lapsena, puolustumassa isoisäänsä mummon haukuilta. Parisuhdesotkut sen kuin jatkuivat hamaan eläkeikään.
En kadu mitään. En jaksaisi mitään ihmislaumaa ympärilläni. ihmiset erilaisia ja jos itse katuu ja kärsii jostain niin ei voi olettaa kaikilla olevan samanlaista.
Minulla juuri päin vastoin kuin ap:lla. Kadun että haaskasin elämäni potentiaalista liian paljon merkityksettömään kotileikkiin.
Ap:lla on perhe, mutta katuu silti? Miksi? Eikö lapsi ole äidille mieluinen? Lapsilla on omakin elämänsä, eikä mitään äidin seuralaistakuuta ole.
Alue: Aihe vapaa
Ok