Voiko perheen rikkoa sen takia, että mies ei ole huomaavainen?

On väärin, ellet ensi yritä korjata asiaa pariterapiassa.

Ap vielä korjaa, siis on ihanaa nähdä kuinka huomaavaisia monet miehet on, mutta samalla tuntuu pahalta jatkaa suhdetta jossa toinen kerta toisensa jälkeen osoittaa välinpitämättömyytensä ja kaikki vähäisimmätkin huomioitavat asiat pitää pyytää erikseen…

Mitä miehesi on sanonut, kun olet yrittänyt keskustella asiasta?

Minä ainakin lopetin suhteen. Olin miehelle aivan itsestäänselvyys. Mutta meillä oli tosin muutakin ongelmaa kuten että en saanut seksiä ja mies joi liikaa, mitätöi minua lasten edessä ym.

Vierailija kirjoitti:

On väärin, ellet ensi yritä korjata asiaa pariterapiassa.

Olemme olleet pitkään yhdessä ja paristi pariterapiassa. Viimeisen terapian mies halusi itse lopettaa, koska piti terapeuttia puolueellisena. Oli siis nainen ja aika sellainen suorapuheinen. Mies koki että häntä vaan syyteltiin siellä ja haluttiin osoittaa kuinka ”paska” hän on… Sanomattakin selvää, että olen itse etsinyt nämä terapeutit ja ilmoittanut heidät sinne ja olen sanonut miehelle, että hän voi minun puolesta etsiä ja valita uuden terapeutin, mutta ei hän jaksa nähdä sellaista vaivaa. Joten tässä ollaan.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

On väärin, ellet ensi yritä korjata asiaa pariterapiassa.

En ymmärrä näitä alapeukkuja. Peukuttajien mielestä on ok rikkoa lasten koti noin vain? Vanhemmat eivät ole lapsille mitään velkaa?

Itse olen eronnut ja käynyt eron takia läpi helvetin, jossa toinen lapsista yritti itsemurhaa. Etukäteen en osannut arvata, että suhteista tulee niin jäätävät. Tiedän, että kaikilla ei näin mene, mutta ero on venäläistä rulettia. Ikinä et tiedä, miten kaikki lopulta kääntyy.

Myönnä itsellesi vaan, että olet kyllästynyt mieheen ja jätä hänet.

Omasta kokemuksesta: en suosittele eroa. Yrittäkää ensin korjata mitä korjattavissa on. Itse halusin eron samoista syistä, kun lapset olivat teini-iässä. Koen syyllisyyttä siitä, että rikoin lapsilta ydinperheen, kun asiat eivät kuitenkaanolleet NIIN huonosti, vaan mies oli periaatteessa "ihan hyvä aviomies".

Onko miehessä jotain hyviäkin puolia? Mihin aikanaan ihastuit hänessä? 

Vierailija kirjoitti:

Ap vielä korjaa, siis on ihanaa nähdä kuinka huomaavaisia monet miehet on, mutta samalla tuntuu pahalta jatkaa suhdetta jossa toinen kerta toisensa jälkeen osoittaa välinpitämättömyytensä ja kaikki vähäisimmätkin huomioitavat asiat pitää pyytää erikseen…

Tämä saa kyllä mulla varoituskellot soimaan ja epäilykset heräämään -nimenomaan sinusta! Luuletko tosiaan tietäväsi miten muilla on? Hohhoijaa. Mene kypsymään

Älä eroa. Vielä ainakaan. Pariterapiaan pääsee myös perheneuvolan kautta. Sillä tavalla ei kumpikaan "etsi terapeuttia", vaan saa sen, jolla on aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On väärin, ellet ensi yritä korjata asiaa pariterapiassa.

Olemme olleet pitkään yhdessä ja paristi pariterapiassa. Viimeisen terapian mies halusi itse lopettaa, koska piti terapeuttia puolueellisena. Oli siis nainen ja aika sellainen suorapuheinen. Mies koki että häntä vaan syyteltiin siellä ja haluttiin osoittaa kuinka ”paska” hän on… Sanomattakin selvää, että olen itse etsinyt nämä terapeutit ja ilmoittanut heidät sinne ja olen sanonut miehelle, että hän voi minun puolesta etsiä ja valita uuden terapeutin, mutta ei hän jaksa nähdä sellaista vaivaa. Joten tässä ollaan.

T. Ap

Ihan mahdollista, että se nainen on ollut tuollainen. Terapeutitkin on ihmisiä. Ties vaikka joku vasta eronnut kurppa... Ja jos tilanne on se, että vain sinä valitat siellä, niin tokihan asioiden käsittely on yksipuolista.

Onko miehen näkökulmaa kuultu? Onko jotain mitä hän haluaa, mutta sinä et anna?

Itse eroaisin. Elämä on liian lyhyt ollakseen paskassa suhteessa

Ainahan se on joka suhteessa sama laulu: vain mies on paska ja sen pitää muuttua tai nainen uhkaa erolla/eroaa. Jännä et täydelliset naiset eivät kuitenkaan tule sitten keskenään usein kovin hyvin toimeen, vaikka ovat aina suhteessa niitä ongelmattomia, joilla on yksipuolinen oikeus vaatia muutoksia. Peilin eteen ei mennä. Ei millään.

Erosin keväällä 10v parisuhteesta, kaksi alle kouluikäistä lasta. Emme riidelleet ja lasten asiat tuli hoidettua, mutta emme olleet olleet kuopuksen syntymän jälkeen "pari."

Mies ei suostunut puhumaan mistään, todellakaan mistään muusta kuin lasten asioista. Ei suostunut pariterapiaan, ei perheneuvolaan, piti kaikkia korjausyrityksiä ajanhukkana. Väsyin ja lähdin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap vielä korjaa, siis on ihanaa nähdä kuinka huomaavaisia monet miehet on, mutta samalla tuntuu pahalta jatkaa suhdetta jossa toinen kerta toisensa jälkeen osoittaa välinpitämättömyytensä ja kaikki vähäisimmätkin huomioitavat asiat pitää pyytää erikseen…

Tämä saa kyllä mulla varoituskellot soimaan ja epäilykset heräämään -nimenomaan sinusta! Luuletko tosiaan tietäväsi miten muilla on? Hohhoijaa. Mene kypsymään

Samaa mietin. Ap on idealisoinut muut ihmiset ja parisuhteet. Aidan takana on vihreää.

Vierailija kirjoitti:

Se, miltä toisten perhe-elämä näyttää sinun silmääsi, ei välttämättä ole todellakaan koko totuus. Älä siis vertaa miehesi tekemisiä siihen, miltä toisten elämä sinusta näyttää.

Lapset kärsivät aina erosta. Jos perheessä on alkoholisimia, väkivallan uhkaa tai pahoja riitoja, ero voi olla perusteltu. Muussa tapauksessa on syytä selvittää, voiko ongelmia korjata.

Aika monessa lapsiperheessä parisuhteelle ei ole aikaa. Teidän on nyt aika pysähtyä puhumaan tästä, miten järjestätte teille yhteistä aikaa..

Riitoja kyllä on, ei toki päivittäin tai edes viikottain.. Välillä ne myös eskaloituu, olen huomannut että mies on tosi ilkeä myös riitatilanteissa. Yleensä riidat alkaa siitä että olen itse tosi väsynyt ja alan valittaa jostain asiasta jos en ole saanut vaikka ”apua” (=mies hoitanut osuuttaan perheen asioissa) kauniista pyynnöistä huolimatta. Tai mies on loukannut minua jollain muulla tavalla. Kun koen itseni loukatuksi, niin sen sijaan että mies menisi itseensä tai edes yrittäisi ratkaista tilannetta tai pyytäisi anteeksi, hän puolustelee, aina löytyy tekosyyt ja selitykset ja jos ne ei ns mene läpi, niin hän alkaa tosi ivalliseksi ja loukkaa vaan lisää. Hän on sitten marttyyri ja lopulta se jota on loukattu.

Jotenkin nyt vasta olen ymmärtänyt miten riidat etenevät ja osaan myös vähän antaa tilanteiden olla, mutta eipä asioihin löydy kyllä ratkaisujakaan. Joskus mies lupaa muuttua, on muutaman päivän ajan huomaavaisempi kunnes palataan taas entiseen kun tilanne ikäänkuin rauhoittunut.

Eli kaikki huomaavaisuus on aina sellaista kauheeta yrittämistä häneltä, jota tapahtuu vaan ulkoisen paineen vuoksi. Hän ei aidosti halua huomioida muita ihmisiä, ajattelee kaikki jotenkin tosi itsekkäästi ja oman navan kautta. T. Ap

Ihan ensiksi lakkaat sen käytöksen mahdollistamisen. Et anna vaihtoehtoja. Et todellakaan pyydä. Sanot miehelle, että tästä lähtien asetelma on se, että perheessä on kaksi ihan yhtä vastuullista vanhempaa, joiden tehtävä on huolehtia asioista yhdessä. Hän saa vaikuttaa ihan yhtä paljon kuin sinä siihen, miten yhdessä työnjaon suoritatte. Mutta sinun ei kuulu pyytää.

Mitä tulee huolehtimiseen ja huomioimiseen, niin millä tavalla sinä huolehdit ja huomioit miestä?

Itse eroaisin. Eihän teillä ole mitään parisuhdetta, olette vain kämppiksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, miltä toisten perhe-elämä näyttää sinun silmääsi, ei välttämättä ole todellakaan koko totuus. Älä siis vertaa miehesi tekemisiä siihen, miltä toisten elämä sinusta näyttää.

Lapset kärsivät aina erosta. Jos perheessä on alkoholisimia, väkivallan uhkaa tai pahoja riitoja, ero voi olla perusteltu. Muussa tapauksessa on syytä selvittää, voiko ongelmia korjata.

Aika monessa lapsiperheessä parisuhteelle ei ole aikaa. Teidän on nyt aika pysähtyä puhumaan tästä, miten järjestätte teille yhteistä aikaa..

Riitoja kyllä on, ei toki päivittäin tai edes viikottain.. Välillä ne myös eskaloituu, olen huomannut että mies on tosi ilkeä myös riitatilanteissa. Yleensä riidat alkaa siitä että olen itse tosi väsynyt ja alan valittaa jostain asiasta jos en ole saanut vaikka ”apua” (=mies hoitanut osuuttaan perheen asioissa) kauniista pyynnöistä huolimatta. Tai mies on loukannut minua jollain muulla tavalla. Kun koen itseni loukatuksi, niin sen sijaan että mies menisi itseensä tai edes yrittäisi ratkaista tilannetta tai pyytäisi anteeksi, hän puolustelee, aina löytyy tekosyyt ja selitykset ja jos ne ei ns mene läpi, niin hän alkaa tosi ivalliseksi ja loukkaa vaan lisää. Hän on sitten marttyyri ja lopulta se jota on loukattu.

Jotenkin nyt vasta olen ymmärtänyt miten riidat etenevät ja osaan myös vähän antaa tilanteiden olla, mutta eipä asioihin löydy kyllä ratkaisujakaan. Joskus mies lupaa muuttua, on muutaman päivän ajan huomaavaisempi kunnes palataan taas entiseen kun tilanne ikäänkuin rauhoittunut.

Eli kaikki huomaavaisuus on aina sellaista kauheeta yrittämistä häneltä, jota tapahtuu vaan ulkoisen paineen vuoksi. Hän ei aidosti halua huomioida muita ihmisiä, ajattelee kaikki jotenkin tosi itsekkäästi ja oman navan kautta. T. Ap

Oon aika 100 % varma, että sinä olet kyllä perheen pahin marttyyri. Miksi miehen pitäisi käyttäytyä kuin koira? Miksei hän voi nähdä asioita eri tavalla kuin sinä? Ootko tosiaan sitä mieltä, että aina kun pahoitat mielesi, sua pitäisi vaan pyyteettömästi ja ehdoitta lepytellä? Sinä tuossa et näe asioiden toista puolta ollenkaan

Ohis

Eroa. Todennäköisesti elintasosi laskee rajusti ja olet 24/7 yksin vastuussa lapsista ilman minkäänlaista apua, mutta ainakaan et joutuisi haikailemaan huolehtimisen perään. Saisit olla vahva ja itsenäinen nainen, joka elää lapsilleen.

Vuokrakaksiossa ei aina ole kivaa, mutta eipä olisi ikävää miestä vierellä.