Uupunut ja masentunut läheinen

Miten jaksatte uupuneita ja masentuneita ihmisiä?

Sairastuin työuupumukseen ja olen nykyään sellainen rasittava uupunut ihminen.

Harmittaa, että vaikka yrittää keskittyä elämän valoisiin puoliin uupumus on silti olemassa.

Tunnen että olen rasittava ihminen. Huomaamattani olen negatiivinen.

Yritän purkaa suurimmat negatiiviset ajatukset netissä keskustelupalstoilla, niin en kuormita läheisiä tai ystäviä. Huomaan myös että joskus tulee paha mieli kun läheiset ei jaksa tavallaan kannustaa enää. Eikä pidä jaksakaan kun rajat on vedettävä ja minulla on oma vastuu toipumisesta ammattiavun avulla. Silti välillä tulee paha mieli. Tulin sen nyt sanomaan tänne.
Koitan kaikin tavoin olla vaipumatta itsesääliin kun se ei mitään auta. Mutta välillä kai tulee suru siitä että kokonainen vuosi elämästä meni enemmän tai vähemmän päin persettä. Kukaan ei ole täydellinen enkä voi onneni kukkuloilla ilakoida kokoajan kun vielä toivun.

On raskasta huomata että aikaa on kulunut paljon ja ihmisestä huomaamatta tulee se energiasyöppö jolla ei ole asiat hyvin. Vaikka kertoisi kuulumisia harvoin vaikuttaa se silti ankealta jos ne on aina negatiivisia. Vaikka miten keskittyisi siihen että olen onnellinen että voin paremmin, mukaan lipsahtaa sitten jokin sivulause siitä miten asiat on huonosti edelleen.

Puhun nyt siis sellaisesta huolta aiheuttavasta voinnista läheisellä. Olen kyllästynyt olemaan se kenellä on tällainen huolta aiheuttava vointi. Mutta kun ei se nyt oikein napista painamalla poistukaan. Huomaan itse miten joissain asioissa olen vain varjo entisestäni. Väistämättä sellaisesta tulee läheisille olo, että on harmi että ihmisellä on sellainen vointi.

Vaikea löytää kultainen keskitie tässä. Että ei valehtele läheisille voinnista mutta ei turhaan kerrokaan joka asiaa.